Vuonna 1900 ruotsalainen Ellen Key julkaisi teoksen Barnets århundrade, jossa hän nimesi alkavan vuosisadan lapsen vuosisadaksi. Kirja sai laajan levikin, se käännettiin useille kielille ja se toimi aikanaan inspiraation lähteenä lasten oikeuksien puolustajille. ”Lasten vuosisadan” päättyminen on innostanut tutkijoita tarkastelemaan, miten lasten oikeudet ovat todella toteutuneet.

Vuonna 2010 esimerkiksi ilmestyi Dirk Schumannin toimittamana Raising citizens in the century of the child. The United States and German central Europe in Comparative Perspective, jossa verrataan valtion ja asiantuntijoiden vaikutusvaltaa lasten kasvatuksen teorioihin ja käytäntöihin kahdessa toisistaan monella tapaa poikkeavassa valtiossa. Teos toimii näin kiinnostavana vastapainona arvosteltavalle pohjoismaiselle tutkimukselle, jossa pääpaino on yhteistyöllä ja vastavuoroisuudella.

Keyn kirja mainitaan myös teoksessa Barnen och välfärdspolitiken, joka on lasten olosuhteita analysoineen pohjoismaisen tutkimusprojektin loppuraportti. Kirjassa pohditaan, kuinka lasten hyvinvointia 1900-luvulla problematisoitiin ja kuinka yhteispohjoismaiset keskustelut vaikuttivat tai olivat vaikuttamatta kansallisiin päätöksiin. Esimerkiksi nostetaan lainsäädäntö, joka on saanut yhä suuremman merkityksen yhteiskunnassa. Lapsuus on yhtenäistynyt ajan mittaan erityisesti koulunkäynnin ja päivähoidon vaikutuksesta, mutta yksittäisten lasten kokemukset ovat vaihdelleet suuresti riippuen esimerkiksi yhteiskuntaluokasta, asuinpaikasta tai etnisiteetistä.

Kirjoittajat, kuusi pohjoismaista historioitsijaa, määrittelevät teoksen ”kuuden tutkijan monografiaksi” pohjoismaisista lapsuuksista, jossa fokus on lasten oikeuksissa ja hyvinvointipolitiikassa. Lasten omat äänet kuuluvat harvoin käytetyssä lähdemateriaalissa, mutta tutkijat kertovat kuitenkin työskennelleensä lapsiperspektiivistä käsin, eli huomioimalla ja tekemällä näkyväksi lasta historiallisessa prosessissa.

Teos on luonnollinen jatko viime vuosina ilmestyneille pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden historiaa käsitteleville teoksille, ja toimiikin eräänlaisena sisarteoksena vuonna 2006 ilmestyneelle kirjalle The Nordic Model of Welfare. A Historical Reappraisal, jonka työhypoteesissa pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta nähdään mallina, jolla on viisi poikkeusta.  Vertailevassa hyvinvointitutkimuksessa lapset ovat tutkijoiden mielestä jääneet marginaaliin, ja kirjan tehtävänä onkin tarkastella, miten 1900-luvun hyvinvointihistoria esittäytyy lapsen kannalta. Kirjoittajat ovat projektissaan pyrkineet ymmärtämään, missä laajuudessa pohjoismainen hyvinvointipolitiikka on kehittynyt yhteistyön, kilpailun ja poliittisen vertailun tuloksena – ts. mikä on pohjoismaista, mikä on kansallista ja mikä on kansainvälistä pohjoismaisissa hyvinvointimalleissa.

Kirja on jaettu temaattisesti kuuteen lukuun, jotka käsittelevät demografiaa, pohjoismaista yhteistyötä lastensuojelukongressien kautta, lastensuojelukäytäntöjä, adoptiota, kouluterveydenhuoltoa sekä sota- ja pakolaislapsia. Pohjoista lapsuutta ei luonnollisesti voi käsitellä kattavasti yhden teoksen puitteissa, minkä kirjoittajat alussa mainitsevatkin. Muiden muassa lasten työnteko ja koulutus on rajattu tässä teoksessa pois, koska aiheista on jo olemassa runsaasti tutkimuskirjallisuutta.

Keskinäisen vertailun ja pohjoismainen yhteistyön kuvaamisen kautta nostetaan esille maita yhdistäviä ja erottavia tekijöitä. Kun Ruotsia on pidetty hyvinvointilainsäädännön esikuvana ja edelläkävijänä, kuva muuttuu, kun lähdetään tarkastelemaan lastensuojelun eri sektoreita. Norja esimerkiksi nousee edelläkävijäksi maailman ensimmäisellä lastensuojelulailla vuonna 1896 ja varmistamalla vuonna 1915 aviottomien lasten perimysoikeuden isäänsä. Suomi, jonka yleisesti katsotaan olevan Pohjoismaiden peränpitäjä hyvinvointilainsäädännössä, on taas kouluterveydenhuollon ja -ruokailun edelläkävijämaa.

1900-luvun alussa dramaattisesti kiihtyneet yhteiskunnalliset muutokset Pohjoismaissa vaikuttivat lasten elämään ja muuttivat perinpohjaisesti lapsuutta: lapsikuolleisuus väheni voimakkaasti, yhteiskunnat kaupungistuivat ja koulunkäynti lisääntyi. Juuri 1900-luvun alussa nopeat muutokset, epävarmuus ja ahdistus tulevaisuuden suhteen johtivat lisääntyneeseen kiinnostuksen lapsiin ja lapsuuteen, mikä johti sekä lainsäädännön muutoksiin että erilaisiin lapsiin kohdistuviin toimenpiteisiin. Kirjoittajat korostavat, että lasten oikeudet ja lasten etu olivat tärkeitä periaatteita hyvinvointipolitiikassa 1900-luvulla, mutta se miten lasten etu nähtiin, on muuttunut monin tavoin aikojen saatossa.

Hyvinvointitutkimus on korostanut julkisen sektorin ratkaisevaa merkitystä Pohjoismaissa, samoin sosiaalidemokratian rooli on katsottu tärkeäksi.  Kuitenkin juuri lastensuojelussa useat toimijat ovat olleet tärkeitä. Vaikka sosiaalidemokraattien merkitys oli suuri 1920- ja 1930-luvun tanskalaisessa ja ruotsalaisessa sosiaalilainsäädännössä, niin jo vuosisadan vaihteessa liberaalit ja konservatiiviset reformistit nostivat lasten hyvinvoinnin esiin. On muistettava, että 1800-luvulla perustettiin useita filantrooppisia laitoksia hädänalaisille lapsille.

Vaikka kirja tuo monella tavalla aivan uusia kysymyksiä pohjoismaiseen hyvinvointikeskusteluun, on kirjan rakenne kuitenkin mielestäni hieman epäonnistunut. Kirjoittajat kertovat esipuheensa päätyneensä ”kuuden kirjoittajan monografiaan”, jolloin lukujen kirjoittajia ei ole kerrottu, tosin esipuheen alaviitteessä on ilmoitettu eri lukujen vastuuhenkilöt. Vastuuhenkilöiden kädenjälki ja kansallisuus näkyy kuitenkin selvästi muun muassa lähdeviitteiden valinnassa. Suomalaisia lähteitä on kaiken kaikkiaan verraten niukalti ja ne ovat usein vanhentuneita, mikä korostuu etenkin terveydenhuoltoa käsittelevässä luvussa. Onko niin, että tutkimuskirjallisuutta suomalaisesta lastenhuollosta ja – suojelusta ei löydy muuta kuin suomen kielellä? Mielestäni selvempi ratkaisu olisi ollut ilmoittaa lukujen kirjoittajat, sillä näin lähdeaineiston valintakin olisi tullut selvemmäksi ja ymmärrettävämmäksi.   

Pienestä moitteesta huolimatta teos on kattavana ja monipuolisena on tervetullut ja kaivattu lisä pohjoismaiseen hyvinvointikirjallisuuteen. Kirjan käsittelemistä teemoista ei vertailevia pohjoismaisia teoksia ole aikaisemmin ilmestynyt. Monipuoliseen lukuun lapsuuden demografiasta on koottu lapsia koskevaa tilastotietoa yli sadan vuoden ajalta. Luku pohjoismaisista lastensuojelukokouksista on erittäin kiinnostava ja toimii ”sisarartikkelina” Klaus Petersenin kirjoitukseen pohjoismaisista sosiaalipolitiikan kokouksista.[1] Oma suosikkini kirjassa on sota- ja pakolaislapsien historiaa ja ongelmia syvällisesti pohtiva luku, jonka aikajana ulottuu 1920-luvulta nykypäivään. Erityisen kiitoksen annan runsaalle kuvitukselle, joka toimii informatiivisena ja tekstiä tukevana lisänä.

Kirjallisuus:

Christiansen, Niels Finn, Edling, Nils, Haave, Per & Petersen, Klaus (eds) (2006) The Nordic Welfare State – A Historical Reappraisal. Copenhagen: Museum Tusculanum.

Key, Ellen Barnets århundrade (1900). Stockholm: Albert Bonniers förlag.

Schumann, Dirk (ed.) (2010) Raising citizens in the century of the child. The United States and German central Europe in Comparative Perspective . New York, Oxford: Berghahn Books.

[1] Klaus Petersen: Constructing Nordic Welfare? Nordic Social Political Cooperation 1919–1955. The Nordic Model of Welfare (2006).