Pojat puikoissa: maskuliinisuudet populaarikulttuureissa

Arto Jokisen toimittama kirja Yhdestä puusta tutkii erilaisten maskuliinisuuksien mahdollisuuksia populaarikulttuureissa. Avainkysymys on, voidaanko hegemonisen maskuliinisuuden ulkopuolelle päästä. Jokinen itse vastaa, ettei se ole mahdollista, ainakaan miesten toimesta. Mikään tutkituista alakulttuureista ei halua tosissaan irrottautua hegemonisen maskuliinisuuden kahleista.

Jokinen, Arto (toim.): Yhdestä puusta. Maskuliinisuuksien rakentuminen populaarikulttuureissa. Tampere University Press, 2003. 248 sivua. ISBN 951-44-5559-2.

Arto Jokisen toimittama kirja Yhdestä puusta tutkii erilaisten maskuliinisuuksien mahdollisuuksia populaarikulttuureissa. Avainkysymys on, voidaanko hegemonisen maskuliinisuuden ulkopuolelle päästä. Jokinen itse vastaa, ettei se ole mahdollista, ainakaan miesten toimesta. Mikään tutkituista alakulttuureista ei halua tosissaan irrottautua hegemonisen maskuliinisuuden kahleista. Toisaalta miesten valta-asema mahdollistaa miehille kokeilut erilaisten maskuliinisuuksien parissa, poikkeamat maskuliinisuuden peruskaavasta ovat siis tuon valta-aseman ilmentymiä ja pönkittävät osaltaan miesten valtaa.

Artikkelien teemat
Kirjan eri artikkeleissa käsitellään pääosin nykypäivän Suomea. Elina Mikkola tutkii maskuliinisuuden rakentumista lautailukulttuurissa Flashback-lehden välityksellä. Niklas Vainio peilaa suomalaisen miehen ideaa Veikka Gustafssonin julkisen hahmon kautta. Pasi Salonen keskittyy miehiseen huumoriin artikkelissaan Pietarinkadun Oilers Go Go -radioshowsta. Jokinen pureutuu jo edesmenneen Slitz lehden seksismiin. Markku Soikkeli analysoi nostalgian suhdetta sukupuoliseen valtaan ja luonnonlapsi hahmon merkitystä siinä. Heli Perkiö purkaa auki hevirockin maskuliinista kuvastoa. Hans Wessels pohtii Pulp-yhtyeen Jarvis Cockerin yritystä vapautua perinteisestä miesroolista. Kanerva Eskola lukee Rocky Horror Picture Shown queer-maailmaa.
Kirjoittajat ovat pääosin Tamperelaisia tutkijoita, opiskelijoita ja toimittajia.

Arvioita
Artikkelit ovat kuten artikkelikokoelmissa yleensä, tasoltaan hieman toisistaan poikkeavia. Muutama oikein hyvä joukosta löytyy, ja muutkin ovat pääosin hyviä. Pientä suoraviivaisuutta teorian ja tutkimuksenkohteen yhteensovittamisessa kuitenkin paikoin on.
Artikkelit nivoutuvat hyvin yhteen. Vaikka käsittelyssä on erilaisia osakulttuureita, on analyysin kohteena samoja asioita. Onneksi kirjoittajien yhteispeli on toiminut kiitettävästi, turhaa toistoa on pyritty välttämään.
Myös teoriapohja yhdistää kirjoittajia, samat käsitteet toistuvat useasti ja joissain kohdissa toisten artikkelien esimerkit auttavatkin toisten artikkelien sulattamisessa. Kirja edustaa kriittistä miestutkimusta jonka historiaa ja metodeja Jokinen esittelee aloitusartikkelissa.

Artikkelien esittely
Arto Jokisen pessimismin ruodusta lipeävät Heli Perkiö ja Kanerva Eskola.
Heli Perkiö analysoi hevikulttuurin maskuliinista kuvastoa varsin suorasukaiseen ja perinteiseen tyyliin, mutta vetää yhteenvedossa sanojaan takaisin muistuttamalla, kuinka merkeillä on eri merkitys lukijasta riippuen, Hevikulttuurin jäsenet eivät välttämättä miellä alakulttuurissaan maskuliinisuuden ilmauksiksi niitä asioita, joita valtakulttuuri mieltää. Huomionarvoisia on myös hevin erilaiset maskuliinisuudet, joita on kukkomunarokkarin lisäksi glamrockin naiseuden merkeillä leikittely, yhteiskunnallinen kantaaottavuus (black metal) ja oman seksuaalisuuden kaupallinen hyödyntäminen (HIM), jolloin hyväksynnän lähteenä toimii perinteisen poikaporukan lisäksi myös feminiininen katse.

Kanerva Eskolan mielestä Rocky Horror Picture Show tarjoaa mahdollisuuden kokeilla eloa maailmassa, joka ei olisi heteronormatiivinen, vaikka hän huomioikin, että kyseessä on väliaikainen ja tarkoin rajattu tapahtuma. Elokuvassahan on kyse heteronormatiivisen maailman ja queer-maailman kohtaamisesta. Edellistä edustaa amerikkalainen, valkoinen pikkukaupunki idylli ja jälkimmäistä tohtori Frank-n-Furtherin psykedeelinen linna/avaruusalus. Mielenkiintoa elokuvassa herättää lisäksi yleisön osallistuva katsomiskulttuuri, joka luo omat merkityksensä elokuvan tekstiin. Eskola soveltaa elokuvan luennassa A.J.Greimsin semioottista neliötä, mutta huomioi elokuvan kaavaan mahduttamisen mahdottomuuden. Kulttuurituote on aina monitahoisempi kuin yleiset kaavat.

Elina Mikola huomioi (skeitti- ja lumi-) lautailukulttuurin muuntuneen maskuliinisuuskäsityksen. Lautailijat ovat valtaa edustavia maskuliinisia instituutioita, kuten armeijaa, ja perinteisen maskuliinisuuden lieveilmiöitä, kuten vaimonhakkaamista vastaan. Pukeutumisella on suurempi merkitys lautailijoiden keskuudessa kuin perusmiesten. Tämä perusäijyyden vastustaminen jättää maskuliinisuuden muutoksen kuitenkin alkumetreille. Suhtautuminen naisiin jää objektoivalle tasolle ja pukeutumisen merkitystäkään ei saa liikaa korostaa homoksi leimautumisen pelossa. Isänvallasta onkin siirrytty vain veljenvaltaan.

Niklas Vainion Veikka-analyysi paljastaa Guftassonin julkisuuspersoonan ideologisen perustan. Vuorenvalloittajan kuvasta meitä katseleekin länsimaalainen mies, rationaalinen valloittaja. Jäsentymätön luontosuhde ajaa Guftassonin valloittamaan luontoa lähimetsän sijasta maailman toiselle puolelle, vuorten huipuille. Kaiken toiminnan takana on rationaalisuuden korostaminen. Veikan valloittaessa vuoren miehinen rationalismi saa jälleen uuden selkävoiton luonnosta, tunteista ja feminiinisyydestä.

Pasi Salonen ottaa käsittelyynsä muissakin artikkeleissa (varsinkin Mikola) esille tulevan aspektin, miehisen huumorin. Huumorilla on miesporukassa eri tehtäviä. Sillä markkeerataan omaa ryhmää. Huumori voi olla eräänlainen initiaatioriitti. Esimerkiksi Pietarinkadun Oilers Go Gossa jääkiekkoilija Jan Calounille tehtiin eräänlainen Suomi-testi, jossa Calounin tehtäväksi jää ymmärtää kysymysten ja vastausten huumori. Vitsailu on verbaalista kilpailua, sillä ansaitaan arvostusta ja se luo ryhmän sisäistä nokkimisjärjestystä. Huumori on myös aktiivisen rajojen merkinnän tapa, sillä määritetään mikä on hyväksyttyä ja mikä arvostettua. Samalla pidetään määrittelyvalta oman ryhmän sisällä. Kaiken kaikkiaan kyseisen radioshown huumori ylläpitää perinteistä hegemonista maskuliinisuutta, vaikka juuri huumorimielisen itsensä vähättelyllä vitsailijat yrittävät vähätellä omaa merkitystään.

Markku Soikkelin artikkeli Rauli "Badding" Somerjoesta on monitahoinen. Sen kantavia teemoja on nostalgian sukupuolittuneisuus: se on miesten nostalgiaa. Baddingin kaksi comebackia olivat iskelmänostalgiabuumien siivittämää. Molemmissa oli kyseessä miesten kaipuusta tanssilavojen aikaiseen maaseutuun, jossa miehet olivat miehiä ja naiset naisia. Baddingin ambivalentin maskuliininen hahmo sopii välittäjäksi poikavuosien ihanteisiin: hän on luonnonlapsi, jolle tunteiden ilmaus on sallittua ja yhtä aitoa ja teeskentelemätöntä kuin hänen sukupuolensakin ja jota äidin syli odottaa kotipuolessa.

Arto Jokisen kirjoitus lyhytikäisestä Slitz-lehdestä paljastaa lehden odotetun kaltaisen maskuliinisuuden pesäkkeeksi. Nainen on slitzmiehelle vain väline: häneltä saa seksuaalista tyydytystä mutta ennen kaikkea heidän avulla saa arvostusta muilta miehiltä. Luonto on tehnyt sukupuolet erilaisiksi ja toista sukupuolta ei siksi ole mahdollista ymmärtää, vaikka naisen käytös onkin biologiaan perustuvana läpikotaisin tieteellisesti tutkittu. Seksismiä yritetään peitellä verhoamalla se kevyeen asuun. Kuluttamisen merkitys korostuu perinteiseen mieheyden malliin verrattuna. Globaali, länsimainen maskuliinisen hegemonia syrjäyttää kansalliset hegemoniat.

Hans Wesselsin Jarvis Cocker-analyysi kertoo maskuliinisen hegemonian muuttamisen vaikeudesta, ellei jopa mahdottomuudesta. Toisenlaista miehisyyttä laulujen sanoituksissa ja julkisissa esiintymisissään julki tuova Jarvis Cocker toisintaa loppujen lopuksi maskuliinisen hegemoniaa. Haastatteluissa ja sanoituksissaan Cocker tuomitsee kykenemättömänä miehenä itsensä naiseksi. Näin hän tulee etsineeksi positiivista maskuliinisuutta negatiivisesta feminiinisyydestä ja siten uusintaneeksi käsityksiä naiseudesta. Cockerin yritys uudistaa mieheyden määrittämiä musiikin ja identiteetin ideologioita perustuu juuri tuolle mieheydelle: ilman sitä hänellä ei olisi valtaa tuoda itseään ja ajatuksiaan julki. Cockerin ja hänenlaistensa tarjoama vaihtoehto on vain näennäinen vaihtoehto, sillä se ei muuta sukupuolijärjestelmän perusteita.

Loppukommentti
Kirja oli mielenkiintoista luettavaa. Vielä mielenkiintoisempi se olisi ollut jos Slitz-lehden miehisyyden kaltaisten aiheiden sijaan olisi enemmän pohdittu vähemmän itsestään selviä miehisyyksiä. Teorian sovittaminen aineistoon oli välillä hivenen kankeaa ja joskus tuntui, että se kaikkein mielenkiintoisin aines hukattiin juuri kaavoissa pysymisen takia. Kenties lisäkypsyttelyn avulla tällaiset ongelmat hioutuvat pois. Toisaalta esim. Vainion ja Eskolan artikkeleissa teorian ja aineiston yhteistyö sujui mallikkaasti.
Kirjan teemana oli esitellä kuinka maskuliininen hegemonia pitää pintansa kaikesta huolimatta, itse olisin halunnut lukea enemmän perinteisen maskuliinisuuden murenemiskohdista.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *