Satu Hovi on kirjoittanut mielenkiintoisen ja laajan lähes 400-sivuisen teoksen keskiajan puvuista keskiaikaharrastajien ja käsityön harrastajien iloksi. Jo kirjan kannesta saa selkeän viestin, mistä kirjassa on kyse. Keskiajan vaatteita tehtiin monenlaisilla kaavoilla ja leikkauksilla. Mitä muuta keskiajan vaatetukseen liittyy, on myös kuvattu tarkkaan.

Johdatusta pukumatkalle keskiaikaan

Kirja alkaa lyhyellä historiallisella johdatuksella pukumatkalle keskiaikaan. Sen jälkeen historiatietoa on jokaisen luvun yhteydessä lisää. Ensimmäiseksi teos lähtee käsittelemään kankaiden valmistusta. Käytetyt kuidut, kuten hamppu, nokkonen ja villa, ja niiden muokkaaminen ja valmistaminen langaksi käydään läpi. Karstaaminen, kehrääminen värttinällä ja kertaaminen esitellään ja sitten itse kutominen. Erityyppisiä kangaspuita olivat loimipainoiset pystypuut, tukilliset pystypuut eli kuvakudospuut ja vaakatasopuut. Tyypilliset sidokset käydään läpi. Sitten esitellään loimen luominen, reunalautanauhan ja hulpion tekeminen sekä kankaan viimeistely vanuttamalla, kampaamalla ja leikkaamalla. Kankaita käsitellään 25 sivua.

Seuraava luku käsittelee materiaaleja ja siinä erilaisia kankaita käsitellään laajemmin. Pellava oli yleinen, erilaisia villakankaita olivat sarka, verka ja huopa. Jotkut tekstin kohdat ovat vähintäänkin viimeistelemättömiä: ”Keskiajalla kotona kudottiin usein loimipainoisilla pystykangaspuilla. Niitä käytetään vielä nykyäänkin.” (s. 39). En nyt ihan noin sanoisi. Harvassa kodissa on kyllä nykyisin loimipainoisia pystykangaspuita tai niitä, jotka osaavat sellaisilla kutoa. Kankaan muotoilu – kuviointi, laskostus ja värjäys – ovat saaneet oman lukunsa. Näistä värjäystä ja käytettyjä väriaineita on käsitelty eniten. Tekstiiliarkeologi Krista Vajannolta on tähän aihepiiriin saatu tuoretta tutkimustietoa.

Toinen pääluku käsittelee varsinaisia vaatteita. Muodista keskiajan Euroopassa ja muodin leviämisestä on kerrottu yleisiä piirteitä. Kaikki eri vaatekappaleryhmät on käsitelty alkaen mekoista ja tunikoista jalanverhoihin, alusvaatteisiin, jakkuihin ja takkeihin, päänverhoihin, jalkineisiin ja asusteisiin. Tämä on tietysti mielenkiintoista, koska nykyajan vaatekappaleet ovat niin erilaisia.

Kuva: Auguste Racinet, Le Costume Historique, 1876-1888.

Käsityö on saanut oman lyhyen lukunsa. Tekijä ovat rajanneet käsityöksi ainoastaan kirjonnan erilaisine kirjontatekniikoineen, nyörit ja nauhat sekä neulomisen, joka keskiajalla oli neulakinnastekniikkaa. Tokihan keskiajan pukujen valmistus oli muiltakin osin käsityötä. Vaatteen valmistus ja huolto -luku esittelee keskiajalla käytetyt ompelutarvikkeet ja ompelutekniikat saumoineen ja päärmeineen, sekä vaatteiden kiinnityksen ja lopulta huoltamisen ja säilyttämisen. Viimeinen neljäs luku käsittelee kaavoja ja niiden leikkaamista sekä ompelemista. Kaavat on piirretty ruutupohjalle pienoismalleina. Tämä osa kattaa kirjasta peräti 120 sivua ja voi sanoa, että se täyttää kansikuvan asettamat odotukset lukuisista eri malleista.

Kuvia ja runoja

Kirja on kuvitettu pääasiassa tätä teosta varten tehdyin piirroksin ja valokuvin, joita on runsaasti. Valokuvista ovat vastanneet Hannele Maahinen ja Katri Niemi, ja lopputulos on kaunis ja selkeä. Kuvituksena on valokuvia nykyaikana valmistetuista keskiaikavaatteista, esineistä ja asusteista. Kuvat ovat informatiivisia ja kauniita. Monia valmistusmenetelmiä on havainnollistettu kuvin. Silti kuvitusta olisi voinut olla jopa enemmänkin avaamaan tekstissä selitettyjä tekniikoita. On kieltämättä haastavaa perehdyttää henkilö vaikkapa lautanauhan kutomistekniikkaan vain kirjan avulla.

Lukujen alussa on aiheeseen sopivia tunnelmaa tuovia otteita Suomen kansan vanhoista runoista ja Kantelettaresta. Ne auttavat eläytymään teoksen henkeen ja siihen maailmaan, jossa näitä pukuja on käytetty.

On ilahduttavaa saada suomenkielellä teoksia keskiajan käsitöistä. Muinaiskäsitöitä harrastavien piiri Suomen kokoisessa maassa ei ole kovin suuri ja tällaisen kirjan tekijät eivät myyntituloilla rikastu. Kirja onkin saanut tukea apurahojen muodossa. Tämän tasoinen yleiskuvaus, kuvitus ja melko pitkälle eri osa-alueille menevine ohjeineen on luultavasti aika sopiva suomalaista keskivertoyleisöä ajatellen. Kokonaiskuva keskiajan pukeutumiseen tulee käsiteltyä monista näkökulmista, on yleiskuva ja yksityiskohtia.

Teoksen lähdeluettelo on pitkä ja tekstikin osoittaa, että kirjoittaja on käynyt läpi paljon alan kirjallisuutta. Tekstissä on runsaasti viitteitä ja niiden eteen on nähty paljon vaivaa pyrkien ilmeisesti hakemaan teokselle historiatieteellistä painoarvoa. Kovin monet viitteet viittaavat kuitenkin kokonaiseen kirjaan ilman sivunumeroa, tai ovat muuten tarpeettomia. Kyllä jokaisen yleissivistykseen kuuluu tietää, mikä on esimerkiksi luostarilaitos ja että kristinusko levisi Suomeen sekä lännestä että idästä, tai jos ei tiedä, niin voi itse googlettaa. Lähdeluettelo olisi tämän tyyppiseen teokseen voinut olla riittävä. Tieteellisenä on vaikea pitää teosta, jossa on niinkin kömpelöitä virheitä, että puhutaan keskiajan yhteydessä pappien rouvista.

Entä onko tämä teos käsikirja keskiaika-asun tekijälle? Kirjan loppuosa sisältää paljon vaatteiden kaavoja ompelu- ja leikkuuohjeineen. Niitä voi kukin lähteä kokeilemaan taitojensa ja kykyjensä mukaan ja valmistaa yksinkertaisemman tai monimutkaisemman puvun. Kuka sitten ompelee sen käsin, kuka turvautuu ompelukoneeseen. Uskon, että kirja innostaa uusia harrastajia tarttumaan värttinään, neulakinnasneulaan, väripataan tai tutustumaan muuhun itselle uuteen tekniikkaan. Jokainen itse päättää, kuinka pitkälle pukunsa aitoudessa ja muinaisten käsityötekniikoiden vaalimisperinteessä haluaa mennä. Jatkossa voi ollakin sitten ilmoittautumassa jollekin muinaistekniikan kurssille, joita Suomessa jo jonkin verran järjestetään kansalaisopistoissa ja keskiaikamarkkinoiden kylkiäisenä. Varmasti tämä kirja antaa monelle kipinän siihen suuntaan. Vähintäänkin se ohjaa katsomaan uusin silmin vanhoja pukuja museoissa, historiallisissa elokuvissa tai siellä keskiaikamarkkinoilla.