Vielä 1970-luvulla populaarimusiikkia, sen tekijöitä ja historiaa käsittelevät kirjat olivat harvinaisia, mutta nykyisin iskelmä- ja viihdemusiikista ilmestyy kirjallisuutta niin paljon, ettei kaikkiin – kiinnostaviinkaan – välttämättä ehdi tutustua edes pintapuolisesti. Suurten kustantajien julkaisut ovat esillä joka kirjakaupassa ja ne saavat osakseen julkisuutta, mutta sellaiset teokset kuin tämä k&h:n eli Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineen julkaisu jäävät helposti ainakin ns. suurelta yleisöltä – valitettavasti – huomaamatta.

Kirjan tekijöinä on sekä kulttuurihistorian varttuneita tutkijoita että opiskelijoita, joten arvata saattaa, että laajempien artikkelien ja lyhempien ”kainalojuttujen” (suppeitten kirjoitusten) tyyli ja tasokin vaihtelevat. Kirjoitusten aiheet vaihtelevat yleisluonteisista (esim. Suomalaisen iskelmän kansallisuus, Janne Mäkelä) hyvinkin henkilökohtaisiin tai paikallisiin (Teijon ruukkiseudun amatööritanssimuusikot, Leena Rossi sekä Kesäiset lavatanssit Jurvassa, Johanna Nurmela), joilla toki niilläkin oma kiinnostavuutensa. Ajallisesti artikkelit ulottuvat 1930-luvulta (Sointu ja Sonora, Jaakko Lind) aivan nykypäiviin (Mestarit ja kisällit: Esa Pulliainen ja Agents-yhtye, Elias Salminen). Kovin henkilökohtaiselta vaikuttaa johdantojuttu Polkkaa Sompasella (Kari Immonen), vaikka se lopussa kasvaakin yleisluonteiseksi johdannoksi kirjan myöhempään aineistoon.

Äänilevyteollisuutemme historian näkökulmasta kiinnostava on Jaakko Lindin artikkeli Sointu ja Sonora: Kansallisten levymerkkien yhteistyötä 1930-luvulta 1950-luvulle. Lindin kirjoituksessa fakta-aineisto lienee pääosin Soinnun historiaan perehtyneeltä Tapani Maskulalta, vaikka toki lähdeluettelossa on mainittu mm. Jari Muikun väitöskirja Musiikkia kaikkiruokaisille.

Seija A. Niemi on otsikoinut lyhyen juttunsa nimellä Olavi Virta – hymyilevä mestari. Jo kohta kolmekymmentä vuotta Virran tuotantoa arvostaneena ja tutkineenakin en löydä artikkelista juuri muuta uutta kuin maininnat Kuusankosken Voikkaan Sompasen lavasta. Niemi kertoo Virran säveltäneen 20 laulua, mutta luku on kyllä levytettyjenkin sävelmien osalta noin kaksinkertainen. Kenties Niemi ei ole tutustunut Virran itse julkaisemiin nuotteihin eikä lauluvihkoihin, joista löytyy vielä muutama sävellys ja sanoitus lisää, osa Kaarto Vasan nimellä tehtyjä? Muissa julkaisuissa Niemi on kyllä tutkinut ansiokkaasti Olavi Virtaa.

Kun Kankkulassa humpattiin on Paavo Oinosen tiivis katsaus Kankkulan kaivolla -radio-ohjelmasarjaan ja sen elvyttämään humppamusiikkiin. Samanlainen hyvin tiivis esitys Oinoselta on ”Ja seuraavaksi Lauantain toivotut levyt”.

Taina Laihon kirjoituksen otsikko Laila Kinnunen ja bossanovan tulo Suomeen kertoo jo olennaisen kirjoituksen sisällöstä: lyhyt, mutta tiivis katsaus bossanovan alkuvaiheisiin ja Kinnusen suhteesta ”jazzsambaan”.

Janne Mäkelän kirjoitus 1970-luvun käännösiskelmäkuumeesta (ja aiemmistakin käännösiskelmistä) on tämän arvion kirjoittajan mielestä kirjan kenties kiinnostavinta antia, vaikka sanoituksiin ei olekaan kiinnitetty kovin paljon huomiota.

Professori Hannu Salmen Avaa sydämesi mulle keskittyy Fredin eli Matti Siitosen tuotantoon ja vertaa Siitosta samalla Demis Roussokseen.

Tanssimuistoja vuosikymmenien varrelta -lyhytartikkeli on taas paikallinen ja henkilökohtainen kirjoitelma, mutta kiinnostava sekin; kirjoituksen on laatinut Leena Rossi haastattelun pohjalta.

Teoksen lopussa on vielä henkilö- ja nimihakemisto sekä lyhyt kirjoittajain esittely.

Kaiken kaikkiaan kirja on tutustumisen arvoinen iskelmä- ja viihdemusiikin historian harrastajalle, kun liika akateemisuuskaan (jossa tutkimukset ”eivät enää keskustele kohteittensa kanssa”) ei ole haittaamassa, mutta kirjoitusten taso ylittää selvästi useimmat aikakauslehdet ja jotkin kirjatkin.