"Pidän tästä joenrannan kaupunkikuvasta enemmän kuin mistään muusta näkymästä koko Euroopassa. Sen kauneus on intiimiä, ei koskaan suurenmoista tai mahtavaa, se säilyttää keveytensä Prahan ensimmäisen kukoistuskauden ajoilta noin vuoden 1348, jolloin kaupungista tuli yliopiston ansiosta Alppien pohjoispuolisen Euroopan sivistyskeskus. Iäkäs Praha on säilyttänyt kaikkien tyylikausien ja historiallisten vaiheiden parhaat ominaisuudet, sen tasapaino on hymyilevän inhimillinen." (Jörn Donner. Ks. Kirjailijan kaupunki s. 36-37.)

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kaupunkeja ja suomalaisia kirjailijoita käsittelevän kirjasarjan tuorein tulokas, Jussi-Pekka Hakkaraisen toimittama Praha – Kirjailijan kaupunki on ilmestynyt sopivaan aikaan. Praha on suomalaisten turistien suosikkikohteita, yhä useammalle Prahan vanha kaupunki ja Jörn Donnerin yllä kuvaama näkymä ovat tuttuja. Niin mieltyneitä suomalaiset Prahaan ovat, että Suomeen on viime vuosina ilmestynyt useita tšekkiläisittäin nimettyjä kapakoita, jotka vaihtelevalla menestyksellä jäljittelevät prahalaista oluttupaa.

Praha on kuitenkin paljon muutakin kuin olut. Mater Urbium on uuden Euroopan sydämessä, helposti saavutettavissa, täynnä historiaa ja kulttuuria. Prahan vetovoima ei rajoitu ainoastaan turisteihin, kaupunki on vetänyt puoleensa myös suomalaisia kirjailijoita ja kulttuuriväkeä. Kirjailijan kaupunki antaa lukijalle mahdollisuuden tarkastella Prahan viehätystä kirjailijapiireissä. Mikä on houkutellut suomalaisia kirjailijoita Prahaan silloinkin, kun Euroopan itärajaa vartioi rautaesirippu – kun kaupunki vielä oli ruskohiilen likaama ja talot olivat värittömiä? Ovatko suomalaiset kirjailijat aistineet Prahan mystiikan? Kuten toimittaja toteaa, ei kirjailijan Praha-kokemus ole aina konkreettinen matkamuisto, vaan Praha on saattanut olla myös kuvitelmien kaupunki. Tähän kytkeytyy kysymys siitä, mistä kuvaukset loppuen lopuksi kertovat. Onko vieraan kaupungin tarkastelu oman kulttuurin peilausta vai onko suomalainen kirjailija kenties ulkopuolisesta näkökulmastaan tavoittanut jotain olennaista Prahasta ja tšekkiläisyydestä?

Kuten sarjan aikaisemmatkin teokset, koostuu Praha-kirja suomalaisten kirjailijoiden ja kirjoittajien kaupunkikuvauksista, jotka lyhyehköjen lainausten muodossa valottavat heidän havaintojaan kaupungista, sen ihmisistä ja kulttuurista. Kirja on jaettu viiteentoista alalukuun, jotka sisältävät eri aihepiirien mukaisia kuvauksia. Toimittajan mukaan teoksen tarkoituksena on haastaa lukija tarkkailemaan kirjailijan jälkiä Prahassa. Kyseessä ei ole tutkimus, vaan havainnot jäävät lukijan tehtäviksi. Toimittajan ajoittaiset johdatukset ja välihuomiot selventävät historiallisia kytköksiä, tarjoavat viitekehykset valituille lainauksille ja tukevat hyvin kirjan rakennetta. Kirjan valokuvat ja kuvitus elävöittävät tekstiä. Matka Prahassa etenee ajallisesti ja temaattisesti loogisesti. Kirjan luonteesta johtuen on mahdotonta sanoa, millä perusteilla kyseiset kirjailijat ovat valikoituneet. Monet heistä ovat viitanneet Prahaan useita kertoja. Nimien toistuminen on tervetullutta, koska muuten lainaukset ja niiden varaan rakentuva kuva jäisivät hajanaisiksi.

Tunnetuimpia ja intensiivisimmin Prahaan tutustuneita suomalaisia Prahan-kävijöitä lienee Pentti Saarikoski, joka useaan otteeseen kirjoitti kokemuksistaan silloisen Tšekkoslovakian pääkaupungissa. Kirjailijavalikoima kattaa monipuolisen ja ajallisesti laajan joukon Prahan-kokijoita aina J.V. Snellmanista (Prahassa 1841) lähtien. Näin kirjailijoiden kuvaukset kytkeytyvät Prahan alati muuttuvaan värikkääseen historiaan, jota kirjailijat tarkkailevat osittain omista lähtökohdistaan. Mukana on sellaisia nimiä kuin Ilmari Kianto, Mika Waltari, Helvi Hämäläinen, Olli Jalonen ja Erno Paasilinna. Joukossa on lisäksi taiteilijoita, kielitieteilijöitä sekä Prahassa enemmän tai vähemmän vakituisesti vaikuttavia suomalaisia kuten ”Prahan ääni”, toimittaja Lieko Zachovalová.

Praha ei luonnollisestikaan ole ollut suomalaisten kirjailijoiden ykköskohde, vaan usein välikulkupaikka jonnekin muualle, Wieniin tai Saksan kulttuurikaupunkeihin. Vaikka Prahan sijainti kartalla on edullinen, on se useiden kirjailijoiden mielissä sijoittunut kauemmas itään ja etenkin kylmän sodan aikana Prahaan matkustaminen oli hankalampaa kuin läntisiin suurkaupunkeihin. Epäilemättä Prahan kirjallista valloittamista on jarruttanut myös kieli – maailma jossa kirjailija elää. Toisinaan ymmärtämättömyys on kuitenkin koettu pakopaikaksi.

Kirjailijat eivät kuvaa ainoastaan kaunista ja lumoavaa kaupunkia. Mukana on kriittisiäkin havaintoja, pettymystä suuriin odotuksiin ja Prahan muodonmuutokseen historiallisesta kaupungista turistien ja mcdonaldsien valloittamaksi keskukseksi. Prahan kevät ja etenkin sen päättänyt Tšekkoslovakian miehitys elokuussa 1968 merkitsi lännen vasemmistolle vaikeita pohdintoja käytännön kommunismin olemuksesta Itä-Euroopassa. Miehitys näkyy useiden suomalaiskirjailijoiden merkinnöissä vielä vuosia myöhemmin. Lainauksissa nousee selvästi esille Prahan kevään henkilöiden ja tapahtumien symbolinen merkitys.

Suomen ja Tšekin kulttuurisuhteista on kirjan perusteella mahdotonta luoda kokonaiskuvaa, mutta jotain on kuitenkin nähtävissä. Maailmansotien välinen aika rikastutti suhteita, sosialistisen Tšekkoslovakian suomalaiset havainnoitsijat olivat etupäässä vasemmistolaisia. Samettivallankumous avasi rajat ja sittemmin Prahassa on viivähtänyt yhä useampi suomalainen kirjailija. Vaikka Praha onkin suomalaisille vieraampi kuin useat länsieurooppalaiset kulttuurikaupungit, ovat suomalaiset yleensä tunteneet itsensä tervetulleiksi ja kokeneet jopa yhteenkuuluvuutta toiseen pieneen kansaan. Kunhan on välttänyt puhumasta saksaa, on vastaanotto ollut erityisen lämmin. 1800-luvun lopulla yhtymäkohtia etsittiin kansallisuus- ja kielipolitiikasta, ruotsin ja suomen tilalla olivat saksa ja tšekki.

Kun kyseessä ovat etupäässä Prahasta kiinnostuneet kirjailijat, on mielenkiintoista lukea heidän näkemyksiään tšekkiläisestä kirjallisuudesta. Erityisen voimakkaasti suomalaiset kirjailijat nostavat esille saksankielisen juutalaisen Franz Kafkan. Tässä näkyy suomalainen näkökulma, Prahaa määritetään Kafkan kautta eli aivan erilaisin silmin kuin sen tekisi paikallinen. Kafka oli Tšekkoslovakiassa pitkään unohdettu, poliittisesti arveluttava epätšekkiläinen ja vaikeasti tulkittava kirjailija. Suomalaiset ovat lukeneet ahkerasti Kafkaa ja nähneet hänet ennen kaikkea prahalaisena. Saarikosken mukaan ”Vanhaa Prahaa kierrellessä tulee ajatelleeksi, että Kafka oli paljon realistisempi kirjailija kuin otaksuu se, joka ei Prahaa tunne. Niin kuin Joyce Dublinin, on Kafka Prahan kirjailija, näiden kaupunkien kautta he elävät, nämä kaupungit elävät heidän teoksissaan.” (s. 57-58) Ehkä Kafkan ulkopuolisuus on kiehtonut ulkopuolisena Prahaa tarkkailevaa suomalaista kirjailijaa. Kafkan vastapainona esille nousee peritšekkiläistä huumoria ja elämänasennetta edustava Švejk, joka on johdattanut useat suomalaiskirjailijat kantakapakkaansa ja opettanut heille jotain paikallisesta mentaliteetista – ja juomatavoista.

Kirjan liitteenä ovat käyttökelpoinen luettelo Prahan-kävijöistä sekä kirjallista seuraa Prahaan. Viimeksi mainittu kattaa luettelon etupäässä suomeksi käännetystä tšekkiläisestä kirjallisuudesta. Hieman tarpeettoman tuntuinen, vaikkakin viihdyttävä, on niin ikään liitteenä oleva luettelo Tietoja Prahasta, joka listaa muun muassa Prahan pisimmän kirkkolaivan ja syvimmän metroaseman. Kirja sisältää myös asiallisen lähde- ja kirjallisuusluettelon sekä pienen Prahan kartan.

Praha – Kirjailijan kaupunkia voidaan tarkastella osana laajempaa SKS:n sarjaa, vertaamalla suomalaisten kirjailijoiden suhdetta muihin eurooppalaisiin kaupunkeihin Pariisiin, Roomaan, Tarttoon tai Berliiniin. Kirjasarja tarjoaa kiinnostavia kaunokirjallisia havaintoja kaupungeista ja niiden merkityksestä kiinnostuneille.

Eräänlaisena vaihtoehtoisena matkaoppaana Kirjailijan kaupunki voisi olla kiinnostavaa luettavaa Prahan matkaan valmistautuvalle. Jo ammattinsa puolesta ovat kirjailijat tarkastelleet kaupunkia tarkkasilmäisesti, joten parhaimmillaan kirja voi syventää nähtävyyksiin ja paikalliseen elämänmenoon tutustumista. Useille suomalaiskirjailijoille Praha on jäänyt elävästi muistiin, siitä on kirjoitettu takautuvasti vuosienkin päästä. Onko Kafkan teräväkyntinen pikkuäiti saanut heistäkin otteen?