PUHDISTAUTUMINEN MOOTTORIPYÖRÄN SATULASSA

Keijo Virtanen: Tielle Tuuleen. Matkakertomuksia. Palokka: Sharda, 1999. ISBN 951-97960-1-0

Keijo Virtasen Tielle Tuuleen sisältää neljä moottoripyörämatkaa. Tapahtumien ja maisemien vaihtumisen lisäksi matka kulkee halki mielen ja havaintojen. Pienkustantajan tuotteeksi kirja on tyylikkään näköinen halvasta kartonkikannesta huolimatta (Sharda on aiemmin julkaissut Irene Moilasen teoksen ’Veda Sandin maailma’, 1998). Sidonta on tukevaa tekoa, joten sivut eivät irtoile käytössä. Kirjailijalta on aiemmin julkaistu kolme novellikokoelmaa ja intialaisen poetiikan tutkielma ’Puhdistuminen esteettisessä kokemuksessa. Vertailukohtana Aristoteleen katharsis.’
Kirja avautuu niin kuin kannet lupaavatkin: ensimmäisessä lauseessa kuullaan moottoripyörän "tavallinen tikutus" ja perään selviää, että Moto Guzzi GT 850 se on mikä tikuttaa. Reipas tusina sivuja eteenpäin lukiessa selviää, että tikutus on ääni, joka aiheutuu, kun kuularuiskut tikuttavat edesmenneessä DDR:ssä. Jawa TS 350 puolestaan rämpättää savupilvessä, Royal Enfield ja Ariel papattavat, K-sarjan bemari surahtaa ja pyöristä kestävin – MZ – sirkuttaa.
Teoksen aluksi kertoja luo oivallisen kuvan kerronnan aikamuodolla, preesensillä, ja tämä vetää lukijan mukaan matkaodotuksen jännitteeseen kesäloman lähtövalmisteluissa. Sitten ’olipa kerran matkareissu’ voi alkaa. Pyörien nimistä voi päätellä millaisesta matkanteosta on kysymys. Kertomukset sisältävät annoksen öljynkatkuista varaosa-, antikvariaatti- ja myös DDR-romantiikkaa. Ensimmäisessä tarinassa matkaa tehdään Itämeren ympäri, toisessa jyräytetään Järvi-Suomen maisemiin, kolmannessa hurruutetaan Ranskaan ja viimeisessä matkataan kertojan kotimaisemiin Päijänteen rannoille.
Kerronta etenee siten, että kotoa lähdetään matkalle, jonka vaiheita kuvataan kilometri toisensa jälkeen. Sitten palataan kotiin. Yksityiskohtaisten tilannekuvausten ohella kertoja siirtyy takautuviin muisteloihin, havaintoihin ja kriittisiin ajatelmiin. Takautumissa vieraillaan mm. Intiassa, Prahassa, Kööpenhaminassa. Ensimmäisen tarinan yhteydessä lukija voi äkkiseltään luulla painokoneen sotkeneen sivuja, mutta tekstin sisältö paljastaa öljyiset tahrat matkalla sattuneiden kommelluksien aiheuttamiksi. Dramatiikalta ei siis vältytä. Kertoja onnistuu luomaan sinänsä triviaaleihin tapahtumiin tilannekomiikkaa, kuten dramatiikkaankin. Asioiden ja maisemien kuvaus saattaa vaikuttaa ensisilmäyksellä pintapuolisen toteavalta, mutta se on pikemminkin kepeää. Eikös kirjailijan etunimen etymologia viittaa keijuun, siis ilmavaan keveyteen, vaan ei kevytmielisyyteen. Ilmavaa kerronta ei aina ole maisemakuvia lukuun ottamatta, jotka heltyvät lyyrisiksi. Yksityiskohtien kuvaamisesta aiheutuva painolasti kerronnassa assosioi lukijalle, että matkanteossa, moottoripyörällä tai ilman, tietynlaisen vapauden saavuttaminen ei tapahdu ilmaiseksi. Virtasen tyyli, runsas pilkun ja puolipisteen käyttö virtaavien ajatusten sitomiseksi ryöppyäviksi lauseiksi vaatii lukijalta myös keskittymistä. Ratkaisu on kuitenkin perusteltu ohikiitävien havaintojen, ajatusten, tuntemusten, muistojen ja tilanteiden luonteen havainnollistamiseksi.
Jokaisen kertomuksen alkuun on ’leikattu’ tekstistä ajamiseen liittyvä motto. Kolmannen tekstin motossa kertoja pohtii, jotta jotakin ajamalla tavoittaisi. Toisen tekstin motossa kertoja viittaa keskittymiseen, ajamisessa syventymiseen, mikä irtaannuttaa minän arkitodellisuudesta. Silloin motoristi on päässyt ajaessaan perille, mutta minne? Tuossa irtaantumisessa tapahtuu kokemus toiseudesta. Kertomuksien tasolla se ilmenee mm. huomioina, kuinka muualla ovat asiat toisin ja paremminkin: esimerkiksi kahvi, rahan arvo, maisemat tai tavat. Kertomusten edetessä lukijalle alkaa valjeta ajamisen syvempi merkitys. Se on lomaa arkirutiineista ja vapautumista taloudellisen järjestelmän orjuudesta. Se on myös jaettu kokemus ystävien kesken. Ystävyyden merkitys ajamiskokemuksessa onkin tärkeä, samoin kuin pyöräilyyn liittyvä yleinen solidaarisuuden tunne. Ajamiseen liittyy myös normaalista lineaarisesta aikakäsityksestä poikkeava kokemus.
Maisemakuvien yhteydessä kertoja havaitsee usein lintuja lakonisen toteavasti – ikään kuin merkityksettöminä havaintoina. Kuitenkin lintujen konsertointi vapauttaa mm. piinaavasta päänsärystä. Symbolisessa mielessä linnut ovat vapauden ja ’laulavien moottoripyörien’ vertauskuvia ja ovat siten yhteydessä kertomusten tematiikkaan – puhdistautumiseen. Kokemus toiseudesta onkin itseasiassa kokemus minästä ja puhdistautuminen tapahtuu juuri tuossa kokemuksessa. Se on puhdistautumista mieltä kuormittavista tunteista ja ajatuksista, puhdistautumista orjuuttavasta arjesta. Puhdistautumisen välineitä ovat loma ja moottoripyörällä ajaminen. Ajaessa heittäytyy havaintojen ja mielikuvien virtaan niihin kuitenkaan takertumatta, sillä tarkkaavaisuuden herpaantuessa onnettomuus saattaa odottaa. Tekstissä onkin havaittavissa mielen toiminnan kausaalista kuvaamista: esimerkiksi tapahtumista aiheutuvan mieliharmin jälkeen ohitettavat maisemat eivät ole lyyrisiä, vaan ne haisevat. Onko siis kirjallisuudentutkija Virtanen sisäistänyt intialaisen estetiikan niin, että kirjailija Virtasen kerronnan rakenteessa tuo estetiikka tulee ilmi? Ainakin KTSV 43:ssa H.K. Riikonen niin väittää artikkelissaan ’Viides Veda’ kirjallisuudentutkija Virtasen osalta.
Kaikki kertomukset noudattavat samaa temaattista kaavaa toisiaan toistamatta. Sen sijaan ne syventävät teemaa kilometrien kuluessa, kunnes viimeisessä kertomuksessa ajamisen kokemisen merkitys kiteytyy. Se on matkustajan kokemus minän avartumisesta ja muuttumisesta. Viimeisessä kertomuksessa tämä kuvataan tuttujen maisemien muutoksen kautta. Loppuun on liitetty kustantajan tunteenomainen kannanotto kirjailijalle sattuneesta erittäin vakavasta liikenneonnettomuudesta. Tämä luo tragiikkaa teoksen kertomuksille.

Pertti Terho