Tuomas Hoppu kirjoittaa popularisoitua tekstiä sujuvasti. Hän käyttää lähdeviitteitä siinä määrin niukasti, että ei edes katso tekevänsä tutkimusta. Vallatkaa Helsinki on silti hyvin tarkkaa, historiatietoista tekstiä. Vastaavaa kartoitusta taistelutapahtumista ”katutasolla” ei ole käsittääkseni edes aikaisemmin tehty.

Helsingin valtauksen ratkaisi Saksan Itämeren divisioona 9000 miehen vahvuisella joukolla. Sen kutsui Suomeen Vaasan valkoinen senaatti ja se nousi maihin Hangossa huhtikuun alussa. Marssi pääkaupunkiin sujui kymmenessä päivässä.

Ensimmäisessä maailmansodassa kouliutuneille ammattisotilaille eivät muutama tuhat työmiestä ja huonosti aseistettua punakaartilaista voineet tehdä kuin yksittäistä vastarintaa korttelitasolla – semminkin kun punaisten johto jätti kaupungin jo hyvissä ajoin ja siirtyi Viipuriin. Venäläiset joukot ja sotalaivat pysyttelivät puolueettomina. Näin tapahtui Leninin johtamien bolsevikkien kehotuksesta: Venäjä oli maaliskuun alussa solminut Brest-Litovskin rauhan Saksan kanssa eikä sitä sopimusta passannut vaarantaa kahakoimalla Helsingissä kenraali von der Goltzin johtaman armeijakunnan kanssa.

Valkoisilla joukoilla ei puolestaan ollut juuri osaa eikä arpaa Helsingin taisteluissa. Lähinnä suojeluskunnat hoitelivat myöhemmin keväällä 1918 likaista jälkityötä ja suomalaisten vankileirien saaristoa. Jälkikäteen arvioiden punaiset uhrautuivat – noin 400 kaatunutta – Helsingin taisteluissa aivan turhaan. Peli oli jo huhtikuun alussa menetetty ja pääkaupungin osalta kiistatta syystä, että saksalaiset ammattisotilaat suorittivat intervention.

Tosin punakaartilaisten propagandassa aluksi usein kiellettiin koko maihinnousu huhupuheeksi. Valkoisten kiitollisuuden velkaa taas yritettiin maksella tunnetulla ”kuningaspelillä” kun Suomesta haluttiin tiettyjen piirien toimesta tehdä väkisin Saksan vasallia.

Tuomas Hopun Vallatkaa Helsinki on karttoineen ja valokuvineen harvinaisen luettavaa ja mielenkiintoista historiantutkimusta. Taistelujen arki ja osin julmuuskin tulevat ilmi aikalaismuistoissa ja lehdistöaineistossa. Tutkijan viileän puolueeton tyyli edustaa uutta kansalaissotakuvausta. Pyrkimys objektiivisuuteen on kouriintuntuva. Kummankin taisteluosapuolen huomioiminen antaa ruohonjuuritasolta realistisen kuvauksen tapahtumista, Helsingin valtauksen etenemisestä ja punaisen Suomen viimeisistä päivistä.

Uutta informaatiota saksalaisten toiminnasta on paljon. Aivan teoksen lopussa Hoppu heittää myös pienen uutispommin: Helsingin katujen valtausta johti käytännössä eversti Wolfgang von Tschirschky. Ei siis kenraali von der Goltz, jolle aiheeton kunnia on tähän mennessä kuulunut.