Mitä tarkoittaa pyhiinvaellusmatkan tekeminen seuramatkana? Entä keitä tällaiselle matkalle lähtijät ovat nykypäivän Unkarissa? Mitä merkityksiä matkalla mahtaa olla osanottajille? Muun muassa näihin kysymyksiin löytyvät vastaukset tästä tutkimuksesta, joka tarkastettiin etnologian väitöskirjana Jyväskylän yliopistossa marraskuussa 2004.

Bertalan Pusztain tutkimus tuo uutta tietoa siitä, minkälaisia kulttuurisia prosesseja kommunismin ja sosialismin jälkeen on syntynyt itäisessä Keski-Euroopassa. Tämänkaltainen tutkimus on ylipäätään tullut mahdolliseksi vasta vuoden 1989 jälkeen järjestelmänvaihdoksen myötä, sillä aikaisemman hallinnon aikana Unkarissa ei ollut lähes puoleen vuosisataan julkista uskonnonharjoitusta. Kirkollinen toiminta pääsi uudelleen aktivoitumaan 1990-luvulla, jolloin siihen alkoi kehittyä myös erilaisia suuntauksia. Tutkija toteaakin, että Unkarin tämänhetkistä uskonnollista keskustelua ja toimintaa, myös esim. katolisten seurakuntien sisällä, leimaa mitä laajin monimuotoisuus sekä myös keskenään vastakkaisten ajatusten ja käsitysten runsaus. Uskonnon vapaan harjoittamisen lisäksi on syntynyt myös uudenlaista turismiteollisuutta, kun matkatoimistojen perustaminen ja rajojen ylittäminen ovat tulleet mahdollisiksi.

Tämä tutkimus käsittelee järjestettynä seuramatkana tapahtuvaa pyhiinvaellusmatkailua nykypäivän Unkarissa. Sinällään turismin ja seuramatkojen tutkimus ei ole mitään uutta, eikä pyhiinvaellusilmiökään ole tutkimuskohteena tuntematon, mutta uskonnollinen turismi eli tunnettuihin pyhiinvaelluskohteisiin järjestetyt seuramatkat ovat etnologiselle ja antropologiselle tutkimukselle uusi ja haastava kohde.

Työn ensimmäinen osa (Introduction) alkaa tutkimuskohteen eli uskonnollisten turistien määrittelyllä. Sen jälkeen tutkija selvittää katolisen pyhiinvaelluksen teologista taustaa sekä määrittelee perinpohjaisesti tutkimuksen keskeiset käsitteet, jotka ovat pyhiinvaellus, turismi ja uskonnollinen turismi. Toisessa osassa (Pilgrim, tourist, researcher) tekijä pohtii ensin etnografisen tutkimuksen epistemologisia lähtökohtia yleisesti sekä tarkastelee sen jälkeen oman tutkimuksensa lähtökohtia sekä rooliaan tutkijana.

Tätä tutkimusta varten Bertalan Pusztai on tehnyt laajat kenttätyöt vuosien 1999 ja 2003 välillä osallistumalla Macroworld-matkatoimiston järjestämille pyhiinvaellusmatkoille. Hän pohtii erittäin antoisalla tavalla kentän käsitettä sekä tutkijan rooliaan kanssamatkustajana. Pusztai on ollut mukana mm. Lourdesiin, Avignoniin, Roomaan, Milanoon, Padovaan ja Torinoon suuntautuneilla matkoilla sekä useilla matkoilla kotimaassa. Tutkimuskenttä on siis ollut jatkuvasti vaihtuva ympäristö, jossa tutkija on ollut mukana, tutustunut matkatovereihinsa, keskustellut heidän kanssaan niin linja-autossa, majapaikoissa, pyhiinvaelluskohteissa kuin kirkoissakin. Milloin on oltu Euroopan monumentaalisissa katedraaleissa, milloin vaikkapa Rooman kuhisevilla kaduilla, milloin pienissä maalaiskirkoissa. Kirjassa on runsaasti kuvia matkoilta ja matkakohteista.

Matkoilla Pusztai on itse ollut samanaikaisesti – tai toisinaan vuorotellen – sekä tutkija että matkalainen. Jälkimmäisessä roolissa hän on ollut välillä muiden matkatovereiden tavoin turistina, välillä taas itsekin katolisena pyhiinvaeltajana, jolloin tutkijan rooli on jäänyt syrjään. Hän onnistuu pohtimaan hyvin luontevasti omaa rooliaan ja asemaansa seurueessa. Matkojen jälkeen Pusztai on tavannut haasteltaviaan uudelleen heidän kodeissaan. Lisäksi hän on saanut tutkimuskäyttöön matkalaisten matkatoimistolle kirjoittamia kirjeitä sekä heidän päiväkirjojaan. Yhden osan aineistosta muodostavat matkatoimiston kautta tehdyt lomakehaastattelut. Myös matkanjärjestäjiä on haastateltu. Tämän tutkimuksen yhtenä ansiona voikin pitää laajoja kenttätöitä sekä monipuolista aineistonkeruuta.

Kolmas osa (Tourism in Pilgrimage) nostaa esiin pyhiinvaellusturismin taustoja alkaen keskiaikaisesta pyhiinvaelluksesta ja päätyen uskonnollisen turismin kehittymiseen liiketoiminnaksi. Lisäksi esitellään modernia uskonnollista turismia yleismaailmallisena ilmiönä.

Bertalan Pusztai on myös itse tätä työtä tehdessään tehnyt tavallaan oman ”tieteellisen pyhiinvaellusmatkansa” – tai uskaltaisinko sanoa kokenut ”kääntymyksen” – nimittäin siirtymisen paradigmasta toiseen. Taustalla on Unkarissa(kin) pitkään myös humanistisessa tutkimuksessa vallalla ollut positivistinen traditio ja kvantitatiivinen tutkimus. Kuten Pusztai itse sanoo työnsä esipuheessa, hänen opiskeluaikansa unkarilainen etnologinen tutkimus voitiin tiivistäen kuvata siten, että evolutionismin hengessä tehtiin tilastollista tutkimusta jo katoamassa olevan talonpoikaiskulttuurin piirteistä, jotka esitettiin etnografisena todellisuutena.

Niinpä tämäkin tutkimus on alkanut siten, että tutkija on kerännyt melkoisen kvantitatiivisen aineiston tilastollisesti tarkasteltavaksi. Mutta siinä ohessa on kuitenkin kulkenut tarve ja halu saada tutkimuskohteesta myös syvempää tietoa. Tämä on johtanut kvalitatiiviseen tutkimusotteeseen; syvähaastattelujen tekemiseen ja tulkitsemiseen sekä sitä kautta pyhiinvaelluksen merkitysten konstruoimiseen. Tutkimuksensa myötä tekijä on sananmukaisesti käynyt läpi oman paradigmanmuutoksensa.

Alkuvaiheessa Pusztai teki siis matkatoimiston pyhiinvaellusasiakkaille kyselylomakehaastattelun, jonka tulokset esitellään tutkimuksen neljännessä osassa (Drafting religious tourists). Tämä kappale antaa tilastollista taustaa tutkittavalle ilmiölle ja osoittaa samalla sen, kuinka myös kvantitatiivisella tutkimuksella on oma merkityksensä. Tässä yhteydessä saadaan kiinnostavaa taustatietoa siitä, keitä pyhiinvaellukselle lähteneet henkilöt ovat. Osoittautuu, että naisia on paljon enemmän kuin miehiä. Suurin osa matkalaisista on keski-ikäisiä tai iäkkäitä naisia, joista monet ovat naimisissa, mutta yllättävän monet myös naimattomia tai eronneita. Miehet osallistuvat harvemmin näille matkoille. Ne, jotka ovat mukana, ovat joko vaimojensa seurana tai sitten matkojen hengellisinä johtajina toimivia pappeja. Matkalaiset ovat myös verrattain korkeasti koulutettuja, sillä sekä naisilla että miehillä on korkeampi koulutus kuin Unkarin katolilaisväestöllä keskimäärin. Kaikkein vähiten pyhiinvaellusmatkat houkuttelevat matalasti koulutettuja eronneita tai leskeksi jääneitä miehiä. Osallistujat ovat hyvin uskonnollisia ja kirkon opetusten mukaisesti eläviä, varsinkin iäkkäämmät, mutta joukossa on tutkijan arvion mukaan myös yllättävän paljon niitä, jotka sanovat olevan uskonnollisia ”omalla tavallaan”. Näitä ovat erityisesti matkojen nuoret osallistujat. Yhteenvetona Pusztai luonnehtii tilannetta siten, että kommunismin jälkeisessä Unkarissa tämä uudenlainen pyhiinvaellusmatkailu ei kiinnosta pelkästään iäkkäitä ja tunnustuksellisia katolisia vaan myös suurkaupungeissa asuvia hyvin koulutettuja henkilöitä, joista varsinkin nuoret ovat luoneet itselleen oman tapansa olla uskovia.

Viidennessä osassa (The two texts) tutkijanote kääntyy kvalitatiiviseksi; nyt pyhiinvaeltajille annetaan ”kasvot ja ääni”. Pusztai on tehnyt syvähaastatteluja 20 henkilön kanssa, joista seitsemän on valittu tähän tutkimukseen. Tutkija on selvästikin saanut luottamuksellisen kontaktin haastateltaviinsa, jotka kertovat avoimesti elämänvaiheistaan, uskonnollisuudestaan ja pyhiinvaellusmatkan merkityksestä elämässään. Haastattelut on kirjoitettu auki taitavasti; lukija tutustuu erilaisiin matkalaisiin ja ikään kuin seuraa tutkijan keskustelua näiden kanssa, kun he yhdessä käyvät uudelleen läpi matkalle lähtemisen syitä ja matkan kokemuksia.

Kuudennessa osassa (Imaginations in collision) tekijä esittää analyysinsä edellisen kappaleen haastatteluista osoittaen sen, miten monenlaisia merkityksiä pyhiinvaellusmatkoilla ja -paikoilla on eri ihmisille. Koko elämä voidaan tulkita uudelleen pyhiinvaelluskokemuksen valossa. Matkat voidaan kokea esim. kääntymyksenä, terapeuttisena kokemuksena, sairaudesta paranemisena tai jonain muuna elämän käännekohtana. Samalla on kyse myös matkallelähtijöiden identiteeteistä tai pikemminkin identifikaatioista. Tässäkin yhteydessä tulevat esille nykyihmisen monet erilaiset identifikaatiomahdollisuudet eri tilanteissa. Pusztain haastattelemat katoliset matkalaiset pohtivat koko ajan mm. sitä ovatko he matkalla ollessaan turisteja, pyhiinvaeltajia vai kristittyjä, ja mielipiteet vaihtelevat yhden haastattelunkin aikana sen mukaan miten matka on edennyt ja sujunut.

Tässä on yksi tutkimuksen ansioista; tutkija ei yritäkään määritellä uskovan katolisen nykyihmisen ja pyhiinvaeltajan identiteettiä yhdeksi kiinteäksi ja muuttumattomaksi ominaisuudeksi, vaan tuo esille sen monet erilaiset variaatiot.
Kun identiteetti-käsite nousee tässä kappaleessa näin keskeiseksi, olisi kylläkin ollut suotavaa, että tekijä olisi esitellyt käsitettä ja siihen liittyvää teoreettista keskustelua tutkimuksen johdanto-osassa muiden keskeisten käsitteiden ohella. Lukija ymmärtää kyllä, että tekijä tuntee identiteetti-käsitteeseen liittyvän teoreettisen keskustelun, mutta koska kyseessä on väitöskirja, olisi tämän osaamisen voinut myös kirjoittaa näkyviin.

Tässä kappaleessa analysoidaan myös pyhiinvaelluspaikkojen merkitystä haastateltaville. Hyvin mielenkiintoinen ilmiö on paikan delokalisaatio eli konkreettisen paikan merkityksen väheneminen. Lisäksi nykyiset pyhiinvaeltajat voivat tehdä matkansa myös virtuaalisesti radion ja TV:n tarjoamia ohjelmia seuraamalla.

Seitsemäs kappale (The Quest for Meaning in Contemporary Religious Tourism) luonnehtii muutamien eri maissa olevien pyhiinvaellusmatkoja järjestävien matkatoimistojen toimintaa. Tässä tulee jälleen esille se, miten monella eri tavalla pyhiinvaellus voidaan ymmärtää. Lopuksi tutustutaan tarkemmin pyhiinvaelluksia järjestävään unkarilaiseen Macroworld-matkatoimistoon, koska juuri tämän yhtiön asiakkailta tutkimuksen aineisto on kerätty.

Kahdeksannessa osassa (Self and group in late modern Catholicism) Pusztai esittää työnsä yhteenvedon, jossa hän pohtii yksilön ja yhteisön suhdetta sekä pyhiinvaeltajuuden merkitystä ja konstruoimista nykyaikana. Lisäksi hän pohtii mm. globalisaation ja lokalisaation suhdetta käyden kiistelemään Zygmunt Baumanin käsitysten kanssa. Pusztai ei hyväksy Baumanin kriittistä ja negatiivista käsitystä lokaalisuuden merkityksestä. Tässä yhteydessä olisi voinut kääntyä myös muiden modernisaatio- ja globalisaatiokeskustelijoiden (vaikkapa Jonathan Friedmanin tai Thomas Hylland Eriksenin) puoleen. Heidän näkemyksistään Pusztai olisi kyllä saanut tukea omille käsitykselleen.

Jo aiemmissa kappaleissa tekijä on esittänyt viittauksia siitä, kuinka pyhiinvaeltajien välille muodostuu matkan aikana tietty käsitys yhteisöstä, joka konstruoidaan aina joka matkalle erikseen, ja kuinka se on matkalaisille tärkeämpi kuin varsinainen pyhiinvaelluksen kohdepaikka. Aivan lopussa tekijä viittaa vielä ohimennen ”Andersoniin”, mutta tässä kohden olisi kyllä voinut sitoa pohdinnat ”kuvitteellisesta yhteisöstä” selvemmin Benedict Andersonin klassiseksi muodostuneeseen ”imagined communities”-käsitteeseen. Tällaisesta ilmiöstä tässäkin on kyse.

Loppuyhteenveto herättää lukijassa ajatuksen, että väitöskirjaansa viimeistelevälle tutkijalle on tainnut tulla kiire ja mitä ilmeisimmin viime hetken paniikki siinä määrin, että teksti on pitänyt kirjoittaa niin nopeasti, ettei hän täysin onnistu näyttämään taitojaan sillä tavalla kuin mihin eittämättä pystyy ja mikä on muuten tullut esille tutkimuksen sivuilla. Viimeinen kappale jää mielestäni kovin hankalalukuiseksi. Sen kypsyttely ja kirjoittaminen vielä kerran uudelleen olisi ollut työlle eduksi.

Kirjan suomenkieliseksi (samoin kuin unkarinkieliseksi) yhteenvedoksi on käännetty tämä viimeinen kahdeksas kappale sellaisenaan. Ratkaisu on harmillinen juuri sen vuoksi, että viimeinen kappale on niin hengästyneen kuumeisesti kirjoitettu. Olisin suonut, että tekijällä olisi ollut aikaa tehdä selkeä yhteenveto koko tutkimuksestaan. Niiden suomalaisten lukijoiden, joita aihe kiinnostaa, kannattaakin ennen kaikkea perehtyä varsinaiseen tutkimustekstiin ja jättää yhteenveto vähemmälle.

Kirjan avausjakso (Ethnographic Ecstasy) sen sijaan on Pusztain tekstiä parhaimmillaan. Tämä tutkimuspäiväkirjojen perusteella kirjoitettu teksti on impressionistinen välähdys pyhiinvaeltajista sateisessa Lourdesissa. Kirjoittaja silmäilee matkatovereitaan, pohtii omaa tutkija-pyhiinvaeltajan rooliaan ja etnografian merkitystä tässä kaikessa. Kannattaa lukea.

Kokonaisuutena tämä on erittäin mielenkiintoinen tutkimus, jossa Bertalan Pusztai osoittaa kuinka ihmisten tarve lähteä järjestetylle pyhiinvaellusmatkalle vaihtelee yksilöllisesti, ja kuinka matka voidaan ymmärtää monin eri tavoin. Samaten käsitykset turismista, uskonnollisesta turismista ja pyhiinvaeltamisesta ovat muuttuvia, liukuvia ja osittain päällekkäisiä. Yksiselitteistä ja tarkkarajaista määrittelyä ei ole olemassakaan. Tällainen monimuotoisuus on tyypillistä jälkimodernille ajallemme, ja sen osoittamisessa tekijä onnistuu hyvin.

Kenttätöissään tutkija on myös onnistunut mainiosti. Hän on saanut haastattelujen aikana luottamuksellisen suhteen haastateltaviinsa, jotka ovat avautuneet kertomaan sekä elämäntarinansa että syyt omalle pyhiinvaellusmatkalleen. Tämä ihmisen äänen – myös rosoisen ja rikkonaisen äänen – tuominen esille on yksi tutkimuksen vahvoja ansioita. Lisäksi Pusztai on rohkeasti asettanut oman tutkijan egonsa alttiiksi; hän on itse tunnustuksellinen katolinen, mikä tulee luontevasti esille tutkimuksen sivuilta. Uudistushaluisena ja ei-konventionaalisenakin tutkijana Bertalan Pusztai haastaa myös oman maansa tähänastista etnologian opetusta ja tutkimusta paradigmanmuutokseen.