“Raja railona aukeaa”

Joachim Mickwitzin toimittama teossarja Ruotsin valtakunnan itärajan historiasta on päässyt kolmanteen osaansa. Teoksen keskeisiin puutteisiin ja ongelmiin kuuluvat ne samat, jotka jo edellisissä ovat ilmenneet; huonosti harkittu viitejärjestelmä ja vaatimaton lähdeapparaatti. Myös eräät anakronismit ja jopa selkeät asiavirheet pilaavat kunniahimoisen työn tulokset. Gullbergin osuudessa Ruotsin pitäminen tyypillisenä eurooppalaisena feodaalivaltiona on virhe, joka toistuu myös muussa tutkimuskirjallisuudessa ja jonka Gullberg itse toisaalla kumoaa.

Gullberg, Tom, Huhtamies, Mikko: Itärajan vartijat 3, 1600-luku. Käännös: Klinge, Marketta (T. Gullberg). Schildts, 2005. 214 sivua. ISBN 951-50-1529-4.

Joachim Mickwitzin toimittama teossarja Ruotsin valtakunnan itärajan historiasta on päässyt kolmanteen osaansa. Teoksen keskeisiin puutteisiin ja ongelmiin kuuluvat ne samat, jotka jo edellisissä ovat ilmenneet; huonosti harkittu viitejärjestelmä ja vaatimaton lähdeapparaatti. Myös eräät anakronismit ja jopa selkeät asiavirheet pilaavat kunniahimoisen työn tulokset.

Gullbergin osuudessa Ruotsin pitäminen tyypillisenä eurooppalaisena feodaalivaltiona on virhe, joka toistuu myös muussa tutkimuskirjallisuudessa ja jonka Gullberg itse toisaalla kumoaa. Samoin molempien kirjoittajien käsitys rajojen ”epämääräisyydestä” on selkeästi ongelmallinen; jos kerran ”siviilien” tiedetään tunteneen a) veronmaksupaikkansa ja b) omistustensa rajat jopa oikeusriitoihin ja "heimosotiin" asti, miten ihmeessä nuo rajat eivät olisi olleet selkeitä valtiorajoja. Myös ajatus siitä, että kiinteät ja tarkat rajat ovat tulleet käyttöön vasta kiinteän viljelyn myötä, on asia-aineistoon perustumattoman perinteen toistamista. Tiedetäänhän metsästyskulttuureissa käydyn jatkuvia sotia metsämaista, myös muualla kuin Pohjolassa.

Käytetyt resurssit huomioon ottaen Itärajan vartijat 3 on pettymys. Kirjan sisältämistä asiavirheistä on ehkä selkein Solovetskin luostarin paikka, joka sivun 115 Vienanmereltä siirtyy sivulle 155 tultaessa Äänisjärvelle, jossa luostari harjoittaa suolantuotantoa (!). Pelkkä asian miettiminen puhtaalla maalaisjärjellä (suolattomasta altaasta ei voi erottaa suolaa) olisi paljastanut tekijälle virheensä.

Teoksen ilman muuta mielenkiintoisinta antia on Huhtamiehen esitys siirtokuntajärjestelmästä ja -järjestelyistä koululaitoksineen ja sosiaaliturvajärjestelmineen. Ruotsi oli aikanaan ehkäpä maailman köyhin suurvalta, mutta tulonsiirroilla kyettiin luomaan elintaso, jollaista vastaavilla resursseilla – tai paremmillakaan – ollut suurimmassa osassa Eurooppaa. Mielenkiintoista on, että vaikka historiasta voisi ja tulisikin ottaa oppia, Suomessa on kokonaan unohdettu, että maamme on edelleen yksi maanosan köyhimmistä, ja nykyinen(kin) elintaso perustuu lähes kokonaan massiivisiin tulonsiirtoihin, jotka takaavat massojen ostovoiman liike-elämän olemassaolon turvaamiseksi.

Lukukokemuksena teos on kuitenkin kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen, ja se tuo myös uusia näkökulmia historiankuvaamme. Teossarja näyttää soveltuvan erityisen hyvin koulujen kirjastoihin, edellyttäen, että aiheeseen tutustutaan opettajan kriittisen tutkimusotteen tukemana.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *