Ulla Paunosen ja Jaakko Suomisen toimittama teos koostuu kaikkiaan 21 artikkelista. Teoksessa esitellään tutkimuksellisesti uudehko käsitepari – digitaalinen rakkaus. Teoksen nimen mukaisesti käsitepari muuntuu tuttavallisemmin muotoon digirakkaus. Johdannossa Paunonen ja Suominen kertovat tehneensä Google-hakukoneen haun sanoilla ’digital love’ ja löytäneensä sanayhdistelmällä noin 53 000 verkkosivua (!). Tiivistettynä digirakkaus viittaa ”rakkauden ja seksuaalisuuden eri tyyppisiin mediaesityksiin ja -tulkintoihin”. Tähän laajaan määritelmään nojaa myös käsillä oleva teos. Digirakkaus-käsitteen alla käsitellään teknologian ja tunteiden suhteita monesta eri näkökulmasta. Teknologia voi toimia yhtälailla tunteiden välittäjänä kuin niiden kohteenakin.

Temaattisesti kirja on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa käsitellään tekniikka-avusteista kumppaninhakua. Artikkelit käsittelevät teknologiaa paritanssien, deittailun, kumppanin etsinnän ja löytämisen välineenä. Teknologia näyttäytyy sekä kevyemmän hupailun että vakavan ihmissuhteen mahdollistavana toimintatilana. Toinen osa keskittyy teknologisesti välittyneeseen rakastumiseen ja rakastamisen tunteeseen. Rakkauden kohteena voivat olla digitaaliset objektit, kuten virtuaaliset ihmishahmot ja lemmikit. Toisaalta teknologia toimii välittävänä tekijänä reality-ohjelmien tapaan ja voi tällä tavoin herättää osallistujissa (tai käyttäjissä) vahvoja tunne-elämyksiä. Käyttäjyys tai tekijyys – vahvassa mielessä – voi tarkoittaa esimerkiksi teknologialle omistautunutta hakkerismia ja sen mediaesityksiä. Kolmannessa osassa tarkastellaan kosketusta ja yhteyttä, digitaalista seksuaalisuutta sekä siihen liittyviä toiveita ja pelkoja. Siinä kuvataan eriasteisia sulautumisia konemaailmaan sekä sen kautta saavutettavia tunne- ja aistielämyksiä itsen tai toisten kanssa. Esimerkiksi Hannu Eerikäisen kyberseksiä ja Jussi Parikan tietokoneviruksia käsittelevissä artikkeleissa pureudutaan kiinnostavalla tavalla ruumiin ja koneen intiimeihin kohtaamisiin.

Pääosin teoksen artikkelit ovat lyhyitä ja tiiviitä katsauksia erilaisiin netti-spesifeihin ilmiöihin. Aineistosta ammentava, case study -tyyppinen tutkimusote toimii erityisen hyvin näiden ilmiöiden tarkastelussa. Susanna Paasosen nettiromanssioppaat, Ulla Paunosen chatin käyttäjille tekemä online-kysely, Hanna Mattilan ja Päivi Kemppaisen internetissä tavanneiden pariskuntien tarinat sekä Anne Holapan Internetin deittipalvelun ilmoitukset ovat oivia esimerkkejä aineistoista, jotka mahdollistavat myös kiinnostavia teoreettisia pohdintoja. Samoin elokuvat ja kirjallisuus tarjoavat kiinnostavan lähtökohdan digirakkauden muotojen tutkimiseen. Hyvänä esimerkkinä tästä mainittakoon Tanja Sihvosen ”hakkerin” representaatioita amerikkalaisissa populaarielokuvissa käsittelevä artikkeli.

Kirjassa teknologia ja inhimilliset tunteet tuodaan yhteen ja tarkastellaan näiden suhdetta monista eri näkökulmista. Paunonen ja Suominen painottavat teoksen esipuheessa, että teknologian ja tunteiden yhdistäminen on perinteisesti ollut – ja on edelleenkin – ongelmallista. Tämä kuvastaa vallitsevaa dualistista ajattelua koneiden ja inhimillisen välillä. Toisaalta voisi myös perustellusti kysyä, onko teknologia nykyisin jo niin vahvasti integroitunut (erityisesti länsimaisten) ihmisten elämään, ettei sitä enää tunnisteta erillisenä osana arkipäivän toimintoja ja prosesseja. Etenkin nuoremmille sukupolville teknologia on pitkälti itsestäänselvyys. Arkipäiväistyessään teknologian voikin ajatella muuttuvan yhä näkymättömämmäksi osaksi ihmisten elämää.

Digirakkaus käsitteenä jää teoksessa kuitenkin hieman häilyväksi ja on mielestäni vaarassa hajota omaan laajuuteensa tai epämääräisyyteensä. Artikkeleiden runsas määrä ja tarkasteltavien aiheiden moninaisuus lisää hajanaista kokonaisvaikutelmaa. Jäin kaipaamaan jonkinlaista synteesiä ilmiöstä nimeltä digirakkaus teoksessa esitettyjen yleisluontoisempien rakkautta käsittelevien huomioiden sijaan. Olisiko kirjan nimi voinut olla digirakkauden sijaan vaikkapa digitunteet, joka olisi kenties realistisemmin kuvastanut teosta kokonaisuutena? Kirja on kaikessa moninaisuudessaan joka tapauksessa virkistävää luettavaa. Se tarjoaa myös teoreettisesti mielenkiintoisia pohdintoja teknologian ja tunteiden tutkimiseen. Useimmat kirjoittajat ovat hyvin sisällä tutkimusaiheissaan ja monin paikoin innostunut ”revittely” välittyy myös lukijalle.

Digirakkaus on merkittävä teos siinä mielessä, että siinä tarkastellaan monipuolisesti inhimillisten tunteiden ja teknologian yhteen kietoutumia nimenomaan teknologisen (digitaalisen) toimintaympäristön kontekstissa. Lisäksi rakkaus nähdään perinteistä romanttista rakkautta laajempana. Sen voi lukea teoksen ansioksi, sillä toisintaessaan puhtaasti romanttista (heteroseksuaalista) rakkauden kenttää, se olisi häivyttänyt suuren osan kiintoisia ilmiöitä, joita teoksessa nyt esitellään.