Rakkaudesta tunteisiin

Ovatko ihmiset menettäneet uskonsa rakkauden voimaan kulttuurissamme, jossa yksi kolmesta avioliitosta päättyy eroon ja jossa prinsessat jättävät tulevat kuninkaansa hakeakseen omaa tietään ja ollakseen itsellisiä? Näin kysyy professori Marianne Liljeström kirjan esipuheessa. Tavalla tai toisella kirjasen kaikki artikkelit pohtivat tätä kysymystä. Mitä se sellainen romanttinen rakkaus oikeastaan on ja mitä merkityksiä sille aikojen ja paikkojen vaihtelussa on annettu?

Paasonen, Susanna (toim.): Hääkirja. Kirjoituksia rakkaudesta romantiikasta ja sukupuolesta. Turun yliopiston Taiteiden tutkimuksen laitos, Naistutkimus, 1999. 166 sivua. ISBN 951-29-1603-7.

Ovatko ihmiset menettäneet uskonsa rakkauden voimaan kulttuurissamme, jossa yksi kolmesta avioliitosta päättyy eroon ja jossa prinsessat jättävät tulevat kuninkaansa hakeakseen omaa tietään ja ollakseen itsellisiä? Näin kysyy professori Marianne Liljeström kirjan esipuheessa. Tavalla tai toisella kirjasen kaikki artikkelit pohtivat tätä kysymystä. Mitä se sellainen romanttinen rakkaus oikeastaan on ja mitä merkityksiä sille aikojen ja paikkojen vaihtelussa on annettu? Entisaikaisen rakkauden tutkimisen läheinä ei ole juuri muuta kuin kirjallisuutta ja folklorea. Modernin maailman menossa rakkautta julkisesti jäsentää koko massakulttuurin kirjo.

Kovin paljon eivät teemat kuitenkaan aikojen kuluessa näytä muuttuvan. Kati Launis analysoi asiantuntevasti kolmen 1800-luvun puolivälin naiskirjailijan kuvausta naisen paikasta maailmassa. Kysymykset rakkauden ja avioliiton suhteesta, kodista, velvollisuudesta, naimattoman naisen kohtalosta ja ylipäätänsä naisen itsenäisen elmän mahdollisuuksista jatkavat sitkesti elämäänsä myös 1990-luvun maailmassa. Tuttuudella on varmasti syynsä. Juuri 1800-luvulla luotiin kaiketi se maailma, jonka jäsennykset miesten, naisten ja perheen paikasta me vaivatta yhä tunnistamme tutuiksi. Näitä ristiriioja käyvät läpi yhtä hyvin 1960-luvun Angelica elokuvat kuin 1990-luvun romanttiset filmikomediat.

Teemojen pysyvyyttä omalla tavallaan havainnollistaa Jenni Ukkosen kirjoitus sinkkuudesta. Naimattomuuden ongelmakenttä on pysynyt sitkeästi samana vähintäin 1800-luvulta lähtien. Puhe sinkkuudesta on kuitenkin ainakin osittain uusi tulkinta asiasta. Sinkku on sana johon latautuu myönteisiä mielikuvia vapaudesta ja oman elämän hallinnasta. Sana on saanut tulla korvaamaan vanhaapiikaa. Tämän lisäksi se on hupaisasti muodossa uussinkku saanut tehtäväkseen myös korjailla ja lievittää eronnut ilmaukseen liittyvää kohtalonomaisuutta. Ukkosen analyysin mukaan moderni sinkkuus on sittenkin kiertynyt yllävänkin paljon odottelun ympärille – odottelun kohteena on tietenkin Se Oikea. Sinkkuna oleminen ei kuitenkaan ole ainut asia, joko tavalla tai toisella haastaa perinteisen romanttisen rakkauden julkisuudessa. Homous on teema, joka on vähitellet ehtinyt jo nuorisokirjallisuuteenkin saakka.

Kirjan nimi Hääkirja hieman ihmetyttää. Nuorison innostus näyttävien häiden järjestämiseen ei osoita laantumisen merkkejä. Tämä into heteroseksuaalisen rakkauden performanssin tekemiseen askarruttaa ainakin vanhempaa polvea. Kirja antaa aineksia keskustelulle romantiikasta ja rakkaudesta ja ehkä siis myös häistä. Jos lukija kuitenkin haluaa suoranaisemmin nykyaikaisiin häihin kohdistuvaa tutkimusta, silloin on parempi etsiä käsiinsä Susanna Paasosen – tämän kirjan toimittajan – tutkimus Nyt! Ja ikuisesti – rewind: häät mediaspektaalkelina.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *