Raportti kulttuurista ja kehityksestä

Harvoin asiakirjat ovat niin mielenkiintoista luettavaa kuin kulttuurin ja kehityksen maailmankomission raportti. UNESCOn aloitteesta vuonna 1992 koottu kansainvälinen komissio on laajassa raportissaan onnistunut tuomaan esille merkittäviä ja kiinnostavia asioita, jotka antavat eväitä ajattelulle. Kehityksen ja kulttuurin yhdistäminen on tärkeää, sillä kuten YK:n entinen pääsihteeri Javier Pérez de Cuéllar esipuheessaan toteaa, "pelkästään taloudelliset arvoasteikot eivät [ole] pystyneet edistämään inhimillisiä arvoja ja hyvinvointia." Tämä on entistä tärkeämpää talouskysymysten entisestään korostuessa kansainvälisessä keskustelussa.

Javier Peréz de Cuéllar et al.: Moninaisuus luovuutemme lähteenä:kulttuurin ja kehityksen maailmankomission raportti.. Otava, 1998. 320 sivua. ISBN 951-1-15647-0.

Harvoin asiakirjat ovat niin mielenkiintoista luettavaa kuin kulttuurin ja kehityksen maailmankomission raportti. UNESCOn aloitteesta vuonna 1992 koottu kansainvälinen komissio on laajassa raportissaan onnistunut tuomaan esille merkittäviä ja kiinnostavia asioita, jotka antavat eväitä ajattelulle. Kehityksen ja kulttuurin yhdistäminen on tärkeää, sillä kuten YK:n entinen pääsihteeri Javier Pérez de Cuéllar esipuheessaan toteaa, "pelkästään taloudelliset arvoasteikot eivät [ole] pystyneet edistämään inhimillisiä arvoja ja hyvinvointia." Tämä on entistä tärkeämpää talouskysymysten entisestään korostuessa kansainvälisessä keskustelussa.

Komissio lähtee liikkeelle globaalin etiikan pohdinnoilla. Tämä onkin tärkeää, koska sellainen maailmankylän idea, joka on ollut vallalla, on ollut hyvinkin teollistuneiden maiden näkökulmasta ylläpidetty. Tarvitaan sellaista yleistä yhteisymmärrystä, joka mahdollistaa kulttuurien aidon olemassaolon ja rinnakkaiselon.

Vaikka tällaisten yleisten periaatteiden luomisen vaikeudet tunnustetaankin, komissio päätyy esittämään viisi periaatetta, jotka on johdettavissa laajasta eettisestä lähteistöstä. Näitä ovat yleiset ihmisoikeusstandardit, demokratiaperiaate, vähemmistöjen suojelu, sitoutuminen rauhankulttuuriin ja sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus. Nämä globaalin etiikan periaatteet olisi otettava käytännön ohjenuoraksi kaikessa maailmanlaajuisessa hallinnoinnissa. Tämä on myös yksi komitean laatiman Kansainvälisen agendan kymmenestä toimintakohteesta, jotka on esitelty kirjan lopussa. Niin näissä periaatteissa kuin itse agendassakin tiivistyvät ne ajatukset, joita kirjan muut luvut käsittelevät.

Kysymykset moninaisuuteen sitoutumisesta, luovuudesta, mediaepätasapainosta, sukupuolten välisestä tasa-arvosta, lapsista ja nuorisosta, kehityksestä ja kulttuuriperinnöstä, ympäristöstä, kulttuuripolitiikan uudelleenarvioinnista ja tutkimustarpeista oli kytketty tiiviisti kulttuurin ja kehityksen teemoihin. Inhimillisen ja kulttuurisen sisällön korostaminen onkin koko raportin läpäisevä teema – ilman tätä sisällöllistä puolta ei kasvulla ole sielua, kuten komissiokin toteaa.

Komission pitkästä huomioiden listasta itselleni nousivat muutamat asiat erityisesti pinnalle. Näistä ensimmäinen on sitoutuminen moniarvoisuuteen. Pluralismin ja yhtenäistämisen ristipaineet ovat selkeitä tämän päivän maailmassa, jota luonnehtii pitkälti globalisoituminen. Kulttuurien välisissä ja sisäisissäkin ristiriidoissa on usein kyse identiteettikysymyksistä, joihin liittyy voimakkaita sidoksia. Oli sitten kyse kielestä, uskonnosta, politiikasta, etnisyydestä tai muusta seikasta, dogmatismi johtaa helposti selkkauksiin. Näiden konfliktien välttämiseksi olisi löydettävä sellainen moninaisuuden hyväksyminen, joka ei olisi vain relativistinen nyökkäys, vaan jotain joka antaisi aidosti tilaa niin omalle kuin toistenkin vakaumuksille. Ilman tällaista sitoutumista on vaikea nähdä miten muutkaan raportin suuntaviivat voisivat toteutua.
Toinen huomiotani kiinnittänyt asia on luovuutta koskeva pohdinta. Siinä luovuus ulotetaan koskemaan taiteellisen aspektin lisäksi niin teknistä kuin poliittis-hallinnollistakin ulottuvuutta. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikilla näillä alueilla olisi annettava sijaa sellaisille aloitteille, jotka perustuvat yhteisön kulttuuriperintöön ja sen uudelleen soveltamiseen. Esimerkiksi tekniset uutuudet ovat aivan liian usein ulkoapäin tuotuja, eivätkä ota huomioon paikallisia tarpeita. Sama koskee poliittisia ja hallinnollisia toimintatapoja. Kaiken kaikkiaan komissio haluaa korostaa luovuuden merkitystä kehityksen ja kulttuurin tekijänä.

Kolmas seikka, jonka haluan tuoda tässä esiin, on tutkimustarpeen esiintuonti. Kun innovaatiojärjestelmät ovat nykyisellään keskittyneet ja yhä enenevässä määrin keskittyvät teknis-taloudellisten tutkimus- ja tuotekehittelykysymysten pariin, komissio näkee kehityksen ja kulttuurin tutkimustarpeen entistäkin keskeisempänä. Tähän tarpeeseen vaikuttavat monet seikat, kuten edellä mainittu luovuuden korostaminen: tarvitaan uusia luovia sosiaalisia ja kulttuurisia ratkaisuja sovellusten paikallisiin käyttöihin, pelkät tekniset innovaatiot eivät riitä.
Kuten yllä jo ilmeni, raporttiin liittyy kymmenkohtainen Kansainvälinen agenda, jonka tarkoitus on olla käytännöllinen apuväline komission tehtävänannon soveltamiseksi. Ensimmäinen kohta tässä agendassa on juuri tutkimustarve, joka ilmentää sitä, että kehitys- ja kulttuuristrategioiden taustalla tulisi olla tutkittua tietoa siitä, miten asioita voitaisiin ratkaista ja viedä eteenpäin.

Vaikka kirja on kaiken kaikkiaan harkittu, tasapainoinen ja sujuva, yksi hämmästyksen aihe tekstissä kuitenkin oli. Islamista käytettiin toistuvasti nimitystä `muhamettilaisuus’, mikä tuntuu perin oudolta varsinkin kun ottaa huomioon, että komissioon on kuulunut myös islamilaisen maailman edustajia. Liekö sitten kyse käännöskukkasesta, mutta muslimit tuskin kutsuisivat itseään tuolla nimellä. Toisenlaisen soraäänen voisi sitten kuuluttaa kirjaan liittyvän tilastomateriaalin suhteen, sillä se jää kyllä varsin ulkokohtaiseksi. Vaikka ne ovatkin monasti mielenkiintoisia, niin nykyisellään erilaiset taulukot ja kuviot eivät ole riittävän perusteltuja eikä niitä käsitellä tekstissä.

Asiakirjana komission raportti on siis asiallinen, eikä sellainen hampaaton paperitiikeri kuin tällaisista monipäisistä olioista usein ajatellaan. Eri asia sitten on, miten se otetaan vastaan ja millaisia vaikutuksia sillä on. Se jää lopulta poliitikkojen päätettäväksi.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *