Rasismi ja syrjintä Suomessa: Maahanmuuttajien kokemuksia -kirjassa esiteltävä tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa monitieteistä tutkimusohjelmaa Syreeni (Syrjäytyminen, eriarvoisuus ja etniset suhteet Suomessa). Kuten kirjoittajat huomauttavat, rasismia ja syrjintää koskevassa (sosiaalipsykologisessa) tutkimuksessa on tähän asti keskitytty lähinnä niiden ihmisten tarkasteluun, joilla on ennakkoluuloja ja jotka syrjivät. Syrjinnän ja rasismin kohteiksi joutuneiden henkilöiden kokemuksista ja näiden ilmiöiden yleisyydestä ei tähän asti ole juuri ollut koko maata ja useaa maahanmuuttajaryhmää koskevaa tutkimustietoa.

Tätä puutetta paikataan käsillä olevassa tutkimuksessa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää maahanmuuttajien rasismi- ja syrjintäkokemusten yleisyyttä, laatua ja mahdollisia maahanmuuttajaryhmien välisiä eroja sekä kartoittaa, missä määrin rasismi- ja syrjintäkokemukset ovat yhteydessä maahanmuuttajien psyykkiseen sopeutumiseen ja hyvinvointiin. Lisäksi tutkimuksen tuloksia vertaillaan soveltuvilta osin vuonna 1997 tehtyyn osittain samankaltaiseen, mutta suppeampaan tutkimukseen.

Alunperin pääkaupunkiseudulla asuviin venäläisiin ja virolaisiin kohdistuvaksi suunniteltu tutkimus laajeni sisäasiain-, opetus-, oikeus- ja työministeriön sekä Helsingin kaupungin tietokeskuksen lisärahoituksen turvin kartoittamaan seitsemän maahanmuuttajaryhmän (Kosovon albaanit, arabit, somalit, venäläiset, vietnamilaiset, virolaiset ja suomalaista syntyperää olevat maahanmuuttajat) kokemuksia valtakunnallisesti.
Tutkimus suoritettiin lähettämällä postikysely 7000 maahanmuuttajalle, joista 52% vastasi kyselyyn. Näin ollen se on ehdottomasti yksi laajimmista Suomessa tehdyistä maahanmuuttajia käsittelevistä tutkimuksista ja sen otos on kansainvälisestikin katsoen laaja.

Tulokset eivät ole kovin yllättäviä, vaan enemmänkin osoittavat edeltävien tutkimusten tulosten pitävän paikkansa myös laajemmin maahanmuuttajaväestön keskuudessa. Kyselyn tuloksista käy ilmi, että rasismi- ja syrjintäkokemukset ovat suhteellisen yleisiä. Useimmin rasismin ja syrjinnän kohteiksi joutuivat somalit ja arabit, kun taas virolaisista, venäläisistä ja suomalaista syntyperää olevista maahanmuuttajista harvempi ilmoitti kokeneensa vastaavaa. Lisäksi tutkimus vahvistaa käsitystä siitä, että syrjintäkokemuksilla on yhteys maahanmuuttajien psyykkiseen hyvinvointiin. Mielenkiintoista sinänsä on se, että somaleilla ahdistusoireita esiintyi muita ryhmiä vähemmän, vaikka he ilmoittivat kokeneensa eniten syrjintää ja rasismia. Kirjoittajat esittävät, että syrjintäkokemusten vaikutukset henkiseen hyvinvointiin saattavat hyvinkin riippua mahdollisesti kulttuurisidonnaisista tavoista reagoida tilanteeseen. Tämän hypoteesin tarkentaminen ja todistaminen jää kuitenkin tulevien tutkimusten tehtäväksi.

Tämän tutkimuksen arvo onkin ensi sijassa rasismin ja syrjinnän esiintymisen peruskartoituksena, joka tarjoaa erinomaisen pohjan jatkossa tehtäville seurantatutkimuksille ja suppeampiin kysymyksiin kohdistuville jatkotutkimuksille. Lukuun ottamatta edellä esille tullutta kulttuuritaustan vaikutusta maahanmuuttajien syrjintään ja rasismiin reagoimiseen kirjoittajat eivät kuitenkaan suorasanaisesti tuo esille ajatuksia mahdollisista jatkotutkimuksen kohteista. Kyselyn tulokset sen sijaan sidotaan ennen kaikkea etnisten suhteiden kehittämiseen ja vähemmistöpolitiikkaan. Tutkimustuloksia tarkastelevassa kuudennessa luvussa tuodaan vahvasti esille rasismin ja syrjinnän sekä maahanmuuttajien psyykkisen hyvinvoinnin välillä havaitut yhteydet sekä maahanmuuttajien arvo tulevaisuuden kilpailuetuna, jos väestörakenteessa ja työmarkkinoilla tapahtuvat muutokset johtavat työvoimapulaan. Loppusanoissa puolestaan lukijaa herätellään ymmärtämään rasismin ja syrjinnän vakavuus niiden uhrien sekä koko yhteiskunnan kannalta ja todetaan, että ongelmiin on tärkeää puuttua ajoissa. Suomen kohdalla tämä on kirjoittajien mukaan vielä mahdollista. Kirjassa arvellaan, että Suomessa tähän asti tehtyjä syrjintätutkimuksia ei ole käytetty hyväksi vähemmistöpoliittisessa päätöksenteossa mahdollisesti siitä syystä, että ne ovat kohdistuneet tarkastelemaan vain tiettyä aluetta tai ryhmää. Tämän tutkimuksen kanssa tätä ongelmaa ei pitäisi olla, ja kirjoittajat näyttävätkin suuntaavan viestinsä ennen kaikkea vähemmistöpolitiikan tekijöille.

Koska tutkimus on todellakin luonteeltaan ennen kaikkea peruskartoitus, monet siinä esille tulleista asioista vaativat vielä jatkotutkimusta tarkemman ymmärryksen saavuttamiseksi. Tulosten tulkitsemisen kannalta olisi ollut hyödyllistä, että niitä olisi jo tässä yhteydessä suhteutettu jonkin verran muiden, esimerkiksi Ruotsissa tehtyjen vastaavankaltaisten tutkimusten tuloksiin. Kahden ei keskenään vertailtavaksi tarkoituksen tutkimuksen tulosten vertailu on tietysti aina ongelmallista, mutta se olisi toisaalta tarjonnut ainakin hyvin alustavan näkemyksen lukijaa väistämättä kiinnostavasta asiasta eli siitä, esiintyykö rasismia Suomessa verrattain paljon vai ei.

Kaiken kaikkiaan Rasismi ja syrjintä Suomessa: Maahanmuuttajien kokemuksia on arvokas perustutkimus aihepiiristä ja tulee varmasti olemaan rasismia ja maahanmuuttajien kokemuksia koskevan tutkimuksen orientaatiopiste vielä pitkän aikaa eteenpäin.