Rautaristi Helsingin yllä

Huhtikuussa 1918 valloittivat keisarillisen Saksan joukot punaisten hallitseman Helsingin. Tuomas Hoppu on ottanut uuden teoksensa aiheeksi nämä Suomen pääkaupungissa käydyt sisällissodan viimeiset taistelut, joissa keskeisessä roolissa oli saksalaisten sotavoimien väliintulo. Tuloksena on hienosti luonnosteltua ajankuvaa tarjoileva kertomus, joka on taidonnäyte yhtä hyvin kaupunkihistoriassa kuin sotahistoriassa. Sodan keskellä eläneiden suomalaisten ja sotanäyttämölle ulkopuolisina saapuneiden saksalaisten vaiheita vilkkaasti kuvaileva tarina tuo lukijan ulottuville lähes sadan vuoden taakse kadonneen Helsingin kaikkine ihmiskohtaloineen.

Hoppu, Tuomas: Vallatkaa Helsinki: Saksan hyökkäys punaiseen pääkaupunkiin 1918. Gummerus, 2013. 403 sivua. ISBN 978-951-20-9130-0.

Keisarillisen Saksan sotilasretkikunta Suomeen keväällä 1918 oli osa keskusvaltain laajempia pyrkimyksiä itärintamalla. Helmi-maaliskuussa toteutettu operaatio ”Nyrkinisku”, Faustschlag, oli viimeinen ratkaiseva sotatoimi, jonka tarkoituksena oli varmistaa bolševikkien sitoutuminen erillisrauhaan Saksan ja Itävalta-Unkarin kanssa. Tarkoituksena oli myös taata Saksan ylivalta antautuneen Venäjän taloudellisesti merkittävillä reuna-alueilla; länsirintamalla taisteluaan jatkanut keskusvaltain sotakoneisto tarvitsi yhtä lailla niin Ukrainan viljaa kuin Suomen paperia. Pohjoisessa saivat saksalaiset kumppanikseen itsenäiseksi julistautuneen Suomen hallituksen, ja yhteistyö valkoisen senaatin kanssa huipentui Saksan väliintulossa Suomen sisällissotaan. Keskeinen tapahtuma oli kenraalimajuri Rüdiger von der Goltzin komentaman Itämeren divisioonan suorittama Helsingin valtaus huhtikuussa 1918, jossa suomalaisten punaisten ylivalta maan pääkaupungissa kukistui. Tampereen yliopiston tutkija, sisällissotaa käsittelevistä kirjoistaan jo vanhastaan tuttu filosofian tohtori Tuomas Hoppu on tarttunut aiheeseen tuoreessa teoksessaan Vallatkaa Helsinki – Saksan hyökkäys punaiseen pääkaupunkiin 1918.

Hoppu on päättänyt lähestyä Helsingin taistelua tavallaan perinteisestä suomalaiskansallisesta näkökulmasta. Saksalaiset eivät varsinaisesti ole teoksen päähenkilöitä, vaikka kirja käsitteleekin Saksan hyökkäystä punaiseen Helsinkiin. Kirjassa tapahtumien asiayhteytenä on korostetusti Suomen sisäinen tilanne, johon saksalaiset saapuvat ulkopuolisina. Näissä merkeissä kirja alkaa kuvauksella Helsingin elämästä suomalaisen vallankumoushallinnon alaisuudessa, ja teoksesta ehtii vierähtää runsas kolmannes ennen kuin tapahtumia peilataan saksalaisen rivisotilaan kokemusten kautta. Tässä mielessä näkökulma taisteluun on vanha ja tuttu; kyse on ensisijaisesti suomalaisten välisestä keskinäisestä sodasta, johon saksalaiset tekevät väliintulon. Saksalaisen retkikunnan merkitys ensimmäisen maailmansodan laajemmassa kuviossa tulee toki teoksessa kerrotuksi, samoin myös Helsinkiin jääneiden venäläisten sotilaiden ja brittien sukellusveneiden lyhyehkö tarina.

image

Turun kasarmin palo 12. huhtikuuta 1918, kuvaaja Julius Holmberg, 1918. Museovirasto. Oikealla saksalaisia sotilaita Helsingin valtauksessa. Kuvaaja Erwin Biesenbach (lähde: Jens-Olaf’s photostream, WWI Eastern Front Part 2 Flickr.)

Hoppu on sisällyttänyt teokseensa suoria sitaatteja suomalaisissa muistoteoksissa ilmestyneistä saksalaisista todistajanlausunnoista, joista voi mainita luutnantti Walter Repetzkyn ja komentajakapteeni Bastianin kertomukset. Yksilötasolla saksalaiset jäävät kuvauksessa kuitenkin lopulta ehkä hieman etäisiksi, vaikka kerronnan osalta Itämeren-divisioonan läsnäolo läpäisee muuten koko teoksen. Osasyy on epäilemättä saksalaisten tuottaman oman lähdeaineiston ja muistelmien vähäisyys, joskin Hopun valitsema lähestymistapa tavallaan korostaa saksalaisten ulkopuolisuutta sotanäyttämöllä. Tämä tosin voi olla tietoinen ratkaisu, mihin viittaa teoksen loppuun kekseliäästi ja sopivasti liitetty keisari Vilhelm II:n myöhempi haastattelu Helsingin valtauksesta. Vallasta syöstyn keisarin ja päätoimittaja Erkki Räikkösen keskustelu ilmentää, miten saksalaiset tosiaan olivat jopa valkoisen Suomen muistoissa helposti unohtuvia vierailijoita.

image

Helsinkiä keväällä 1918. Kuva oikealla: Henrik Borgströmin tupakkatehdas kuvaaja Erwin Biesenbach (Lähde: Jens-Olaf’s photostream, WWI Eastern Front Part 2 Flickr.) Kuva vasemmalla Pitkäsilta keväällä 1918, kuva Kansan Uutisten arkisto.

Paikallishistoriallisena kuvauksena vuoden 1918 Helsingistä kirja on tyylikäs, ja onnistuu luomaan aikansa ilmapiiriä välittävän tunnelman. Pääosa teoksessa on nimenomaan Helsingin kaupungilla ja helsinkiläisillä. Etualalle nousevat toisaalta vääjäämättömän tappionsa edessä pääkaupungin horjuvaa puolustusta järjestelleet suomalaiset punaiset, toisaalta taas saksalaisia vapauttajina odottanut Helsingin porvaristo ja punaisessa kaupungissa taisteluun ryhtyneet, saarroksissa kamppailleet suojeluskuntalaiset. Taustalla etenevät keisarillisen Saksan sotajoukot aluksi vielä tuntemattomana, Suomen kamaralle astuneena vieraana voimatekijänä, joka tulee pääkaupunkilaisille tutuksi vähän kerrallaan, aluksi lentokoneiden pudottamien propagandalehtisten kautta, myöhemmin kouriintuntuvammin sotilaiden tunkeutuessa kaupunginosasta toiseen. Teoksen huolellisesti toteutetut kartat käyvät lukijalle oppaaksi sisällissodan aikaisen Helsingin kaduille, silloille ja viertoteille. Kirjaan valikoitu kuvitus ajaa sekin asiansa, vaikka kyseessä ei olekaan Tampere 1918 -teoksen kaltainen kuvakirja.

Suomalaisten aikalaistodistajien lausuntoja on hyödynnetty kerronnan yhteydessä taitavasti. Puheenvuoron saavat suojeluskuntalaisten ja punakaartilaisten ohella työläisnaiset, lapsuusvuosiaan eläneet miehet sekä muut tapahtumien keskellä niin osallisina kuin sivullisinakin kulkeneet tavalliset kaupunkilaiset. Nimekkäämmistä aikalaisista ääneen pääsevät poliitikot kuten Helsingissä oleskelleet Tekla Hultin ja Santeri Alkio, sekä kaupungin valtauksen jälkiselvittelyissä viime hetkensä kohdannut kirjailija Algot Untola, paremmin tunnettu Maiju Lassilan taiteilijanimellä. Teos tarjoaa hetkittäin draamallistakin jännitettä, mutta ennen muuta kyseessä on dokumentinomaiseen kerrontaan pyrkivä kirja. Tässä esipuheessa mainitussa tavoitteessaan kirja onnistuukin ensiluokkaisesti.

Kirjoittajan tarkkuus pientenkin episodien ja tapahtumien selvittämisessä on ylipäätään omaa luokkaansa. Pikku esimerkkinä voi mainita, miten aikalaiskuvauksissa toisistaan poikkeavien kellonaikojen eroa pohdittaessa on selvitetty jopa kesäajan käyttö Saksassa. Myös verevästi ja paikoin kansanomaisesti kerrotut taistelukohtaukset on huolellisesti taustoitettu. Toiminnallista elementtiä kirja tarjoaa runsain mitoin, ja teoksen verkkaisen alun jälkeen alkavat Helsingin katujen tapahtumat todella elää kirjoittajan käsittelyssä.

Hopun teos onnistuu kokoamaan laajan, monisyisen lähdeaineiston pohjalta eheän ja etevästi jäsennellyn tarinan sodanaikaisesta suomalaisesta kaupunkiympäristöstä. Arkinen elämänmeno, tappaminen ja kuolema sekä pelätyn ja odotetun vieraan vallan joukkojen väliintulo kietoutuvat kerronnassa yhtenäiseksi kertomukseksi sisällissotaa käyvän Suomen pääkaupungista. Teos on taidonnäyte ehkäpä vielä enemmän kaupunkihistoriassa kuin sotahistoriassa. Hopun teoksen jälkeen on vain vuoden 1918 Viipuri enää vailla omaa vastaavaa tarinaansa, joka toivon mukaan sekin tulee aikanaan kerrotuksi.

image

Saksalaisia joukkoja Helsingissä keväällä 1918. Kuvaaja Erwin Biesenbach (Lähde: Jens-Olaf’s photostream, WWI Eastern Front Part 2 Flickr.)

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *