Retkiä helvetin esikartanoon

Historioitsija Mirkka Lappalaisen tuorein teos johdattaa sulavin sanankääntein matkalle 1600-luvun ihmisten mielenmaisemaan. Sairaus ja kuolema olivat arkielämän todellisuutta, eikä Ruotsissa vallinnut puhdasoppinen usko luvannut juuri autuaampaa kuolemanjälkeistä elämää. Noitamyytti ja noitavainot olivat ihmisten tapa hakea voimaa ja valtaa arkitodellisuuden toiselta puolen.

Lappalainen, Mirkka: Pohjoisen noidat: Oikeus ja totuus 1600-luvun Ruotsissa ja Suomessa. Otava, 2018. 317 sivua. ISBN 978-951-1-31255-0.

Filosofian tohtori Mirkka Lappalainen on erikoistunut 1500–1600-luvun Ruotsin ja Suomen tutkimukseen. Hänen tutkimuksensa käsittelevät uuden ajan alun yhteiskuntaa hallinto- ja sosiaalihistorian sekä vallankäytön näkökulmista. Helposti lähestyttävistä ja laajaa yleisöä puhuttelevista tietokirjoista tunnettu dosentti ja yliopistolehtori on palkittu esimerkiksi teoksistaan Maailman painavin raha (2006) sekä Jumalan vihan ruoska (2013).

Lappalaisen uusin teos Pohjoisen noidat: Oikeus ja totuus 1600-luvun Ruotsissa ja Suomessa pureutuu noitavainojen ytimeen lähtökohtanaan hallinnolliset kuvaukset, prosessit ja käsitykset sekä uuden ajan mielenmaisemaa värittäneet uskomukset. Kirjan kaksiosaisen otsikon jälkimmäinen osa kuvaa ytimekkäästi teoksen keskeisimmät johtopäätökset, sillä noitavainoissa oli lopulta harvoin kyse pelkästä puhtaasta uskosta noituuteen. 1600-luvun Ruotsin valtakunta oli jäykkä, puhdasoppinen ja ylpeä modernista oikeusjärjestelmästään. Samalla se oli maa, jossa tauti, nälkä ja mielen kärsimys niittivät ihmisiä matalaksi. Toivoa ja valoa elämään haettiin paitsi vanhoista tavoista myös arkisen maailman kääntöpuolesta – noituudesta.

Kuvaus Moran noitaoikeudenkäynnistä saksalaisen kuparipiirroksen mukaan 1670 (detalji) . Wikimedia Commons.

Yön asukkaat ja heidän tutkijansa

Kirjan 10. luku ”Noituus Suomessa” alkaa virkkeellä: ”Nykyihminen on valloittanut yön, valaissut tiet ja kujat ja taivaan niin, ettei tähtiä enää näy.” Tämän ensimmäisen kappaleen aikana Lappalainen maalaa lukijan eteen kuvan suomalaisesta talonpojasta, jolle yö oli kauhun ja tuntemattoman aikaa. Siellä hiipivät vain varkaat, murhamiehet, kummitukset ja noidat. Samalla hän kertoo paljon enemmän nykyperspektiivistä vieraasta tavasta ajatella: historioitsija tavoittelee kuvailullaan eroa 1600-luvun ja 2010-luvun ajattelutapojen välillä, koska nämä tavat ovat aivan olennaisia noituuskäsityksen ymmärtämisen kannalta.

Lorentz Creutz (1615-1676) Kalmar läns museum. Wikimedia Commons.

Väkevä ja ilmaisuvoimainen kieli tekee historiantutkimuksesta kiinnostavaa ja lähestyttävää tinkimättä kuitenkaan tieteellisestä puolesta. Tutkimus on tehty 1660-1680-luvuilta peräisin olevien suomalaisten ja ruotsalaisten arkistolähteiden perusteella. Kirjan johdantoluku kertoo lähdeaineiston koostuvan pääasiassa komissioiden ja kihlakunnan- ja raastuvanoikeuksien oikeuspöytäkirjoista. Oikeudellisten pöytäkirjojen lisäksi tutkimuksessa on hyödynnetty etäisesti hallitusta muistuttaneen Ruotsin valtaneuvoston pöytäkirjoja, Svean hovioikeuden aineistoja sekä noituuskomission johtajan ja suomalaisen aatelismies Lorentz Creutzin Taalainmaalta lähettämiä kirjeitä.

Lappalainen kytkee kirjansa tiukasti aiempaan tutkimukseen. Hän esittelee Suomessa aiheesta aiemmin tehtyä tutkimusta, joka toimii myös pääasiallisena lähteenä kirjan kaupunkeja käsittelevissä osiossa. Tutkimus keskittyy voimakkaasti pieniin maaseutukyliin ja muihin eristäytyneisiin asuinpaikkoihin. Tutkimushistoriaa käsittelevä osuus auttaa lukijaa hahmottamaan tutkimusaiheen kehitystä Suomessa ja käsittämään, mitä uutta kirja tuo aiheeseen. Tutkimuksena se yhdistää monia aiemmissa tutkimuksissa esiintyneitä teemoja, kuten rikos- ja oikeushistorian, sukupuolihistorian, mielenterveyshistorian, mentaliteettien historian ja sosiaalihistorian. Pohjoisen noidat ei kerro vain uuden ajan Ruotsi-Suomen oikeuslaitoksen takovasta nuijasta, vaan myös yhteisöstä ja yksilöistä sen määräysvallan alla.

Saatanan morsiamia vai suuria tietäjiä?

Kirja on tutkimuksellisten ansioidensa lisäksi myös viihdyttävää luettavaa myös muutoin kuin värikkään kielensä puolesta. Teos voidaan jakaa kahtia Ruotsin noitavainoja ja Suomen noituusoikeudenkäyntejä käsitteleviin osioihin. Näistä ensimmäinen on luonteeltaan tiukemmin kiinni oikeudenkäynnin kuvauksessa sekä noituuden teologisen perustan käsittelyssä kuin Suomen noituutta käsittelevä lähes mikrohistoriallinen osuus. Syynä on aineistojen erilaisuus, sillä siinä missä ruotsalaiset noidat olivat saatanan pauloihin langenneita onnettomia naisia, suomalaiset vastineet olivat noituudella itsensä elättäneitä miespuolisia tietäjiä. Heidän rikoksensa olivat erilaisia, sillä tietäjät syyllistyivät noituudella vahingoittamiseen, noidat taas rikoksista pahimpaan – liittoon saatanan kanssa. Tämän eron takia Suomen noitaoikeudenkäyntejä käsitellään usein yksittäisen suvun tai perheen tarinan kautta laajemman kuvauksen sijaan. Molempiin osioihin kuitenkin mahtuu lukemista elävöittäviä esimerkkejä aikalaisten kuvauksista ja lausunnoista.

”Blåkullaan lennettiin lehmän, hevosen tai joskus ihmisen selässä. Eläin asetettiin takaperin, ja se voideltiin erityisellä taikarasvalla, jota keitettiin Blåkullassa murhatuista vauvoista.”

Noitasapatin kuvausta teoksessa Johannes Praetorius: Blockes-Berges Verrichtung, Leipzig u.a. 1668. (detalji) Wikimedia Commons.

Ainoa lukemista haittaava tekijä muodostuu kirjassa vilisevistä kirjoitus- ja asiavirheistä. Oikeudenkäyntikuvaukset sisältävät paljon yksittäisten ihmisten nimiä, jotka ovat toisinaan keskenään hyvin samanlaisia. Välillä syyttäjän ja syytetyn nimet vaihtavat paikkaa, jolloin tuloksena on hämmentävä soppa. Kokonaisuutena virheet eivät haittaa, sillä lukijan on mahdollista pysyä kärryillä niistä huolimatta. Muutoin sulava teksti saa ohittamaan kirjoitusvirheet olankohautuksella.

Aihepiiristä löytyy varmasti paljon lisää tutkittavaa, sillä kirjassa esillä olleet fyysisten ja psyykkisten traumojen sekä alkoholismin vaikutukset mielenterveyteen ja sitä kautta noituususkoon antavat ainesta jo omaan tutkimukseensa. Noituus ammattina ja vallankäytön välineenä jäivät muhimaan kysymyksiksi mielen perukoille. Teos palkittiin vuoden 2018 Kanava-palkinolla.

Noitasapatti Johann Jakob Wickin (1522–1588) kokoelmassa olleen kuvauksen mukaan. Wikimedia Commons.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *