Toisen maailmansodan historian saralla Overyn aihepiiri liittyy ennen kaikkea ilmasotaan, josta hän on laatinut useampiakin teoksia. Hitlerin Saksan historian osalta Overyn vahvinta aluetta on 1930-luvun taloushistoria. Tähän mennessä ainoa spesifiä osa-aluetta laaja-alaisempi esitys kansallissosialistisen Saksan historiasta Overylla on ollut hänen 1990-luvulla julkaisemansa Kolmannen valtakunnan historiallinen Atlas. Tässä mielessä hänen Kolmas valtakunta: kronikka -teoksensa on lajissaan uutta.

On myönnettävä, että Overyn Kolmas valtakunta -teos herättää lukijassa tiettyjä epäilyksiä jo ennen teoksen alustavaakin selailua. Hieman yli 400-sivuinen, formaatiltaan muhkea teos on tosin edustavan näköinen ja kokoinen, mutta takakannen esittelytekstin toteamus siitä, että ”Hitler ja natsipuolue antoivat nimen Kolmas valtakunta diktatuurille, joka syntyi vuonna 1932 ja päättyi 12 vuotta myöhemmin Saksan tuhoon ja Hitlerin itsemurhaan” ei ole parasta mahdollista ennakkomainosta teoksen tieteellisestä tasosta. Kansallissosialistisen Saksan elinkaaren aloittaminen vuotta todellista  aikaisemmasta ajankohdasta (Hitlerin nousi valtakunnankansleriksi 1933) voi kuitenkin laittaa vielä kustannustoimittajien huolimattomuuden tiliin. Overy ei jaa teoksessaan suomalaisen kustantajansa historiantulkintaa. Saksalaisen demokratian sortumisen Overy kyllä ajoittaa jo syksyyn 1932 ja aikaan ennen Hitlerin valtaannousua, mitä ei tietysti ole kieltäminen.

Valitettavasti sama huoleton huolimattomuus ja hutilointi kuin kannen esittelytekstissä leimaa kuitenkin kiusallisesti myös teoksen sisältöä. Kiistämättä Kolmannen valtakunnan historia on kuin upottava suo jo yksin aihepiiristä olemassa olevan eritasoisen historiankirjoituksen takia. Tätä hyödyntäessään aihepiiristä yleisesitystä laativan kirjoittajan on oltava tarkka ja tarkistettava aina kaikki tietonsa riittävällä perinpohjaisuudella. Overylta tämä tarkkuus on puuttunut ja tuloksena on runsaasti erilaisia asiavirheitä, jotka heittävät varjon Overyn teoksen luotettavuudelle laajemminkin – huolimattomasta ja heikosta suomennoksesta johtuvat käännösvirheet ja väärinymmärrykset ovat vielä asia erikseen.

Ei tullut Hitleristä professoria

Eräs Saksan historian suurista paradokseista on, että Adolf Hitler, josta tuli 30.1.1933 valtakunnankanslerina Saksan hallituksen johtaja, oli saanut Saksan kansalaisuuden vasta runsaat 11 kuukautta aikaisemmin 25.2.1932. Miten tämä tapahtui, muun muassa tästä Overy antaa väärää tietoa. Overyn mukaan Braunschweigin osavaltion kansallissosialistinen ministeri hyväksyi Hitlerin nimittämisen paikallisen teknillisen korkeakoulun vierailevaksi professoriksi, jolloin hän oli saanut automaattisesti Saksan kansalaisuuden.

Näin ei kuitenkaan koskaan tapahtunut, vaan tässä Overy vetää historian mutkia suoriksi. Kansallissosialisteilla oli kyllä hanke saada Hitler nimitettyä orgaanisen yhteiskuntaopin ja politiikan ylimääräisen professorin virkaan – Hitlerhän tarvitsi tuolloin Saksan kansalaisuuden voidakseen osallistua kevään 1932 presidentinvaaleihin. Professoria Hitleristä ei kuitenkaan tullut, koska hanke törmäsi Braunschweigissa ankaraan vastustukseen Hitleriltä puuttuvien tutkintojen ja oppiarvojen takia. Braunschweigin kautta Hitler sai kuitenkin Saksan kansalaisuuden, ei teknillisen korkeakoulun ylimääräisenä professorina vaan Braunschweigin maanviljelys- ja maanmittausviraston hallitusneuvoksena toimipaikkanaan Brauschweigin Berliinin edustusto.

Kansallissosialistisen Saksan ns. puoluekulttuuri ei ole Overyn vahvinta aluetta. Sen piiristä löytyy enemmänkin asiavirheitä. Overy mm. erehtyy Münchenin Brienner Strassella sijainneen kansallissosialistisen puoleen päämajan, ns. “Ruskean talon” vaiheista toteamalla talon saaneen kansainvälistä mainetta siellä 29.-30.9.1938  pidetyn Münchenin konferenssin johdosta. Overy sekoittaa tässä puolueen Brienner Strassen päämajan vuonna 1937 Münchenin Königsplatzilla avattuun uuteen puoluekeskukseen. Päinvastoin kuin toisen maailmansodan pommituksissa tuhoutunut Brienner Strassen Braunes Haus uuden puoluekeskuksen rakennukset ovat edelleen pystyssä.

Kuva: Führerbau, jossa solmittiin Münchenin sopimus 1938 (Deutsches Bundesarchiv),

Kuva: Vasemmalla Braunes Hausin rauniot, jotka purettiin 1947, oikealla Hochschule für Musik und Theater, entinen Führerbau.

Puoluejärjestöjen SA:n ja SS:n suhteesta teoksessa annetaan myös virheellistä tietoa. SS-joukot olivat yksikön varhaisvaiheessa SA:n esikuntapäällikön alaisia, ei SS:n esikuntapäällikön alaisia, kuten Overy väittää. Tämähän ei olisi ollutkaan mikään ongelma.

Kuva: Nürnbergin vuoden 1929 puoluepäivien juliste

Kansallissosialistien puoluepäivät vaikuttavat myös olevan Overylle vierasta maaperää. Nürnbergissa vuonna 1933 järjestetyt ns. “Voiton puoluepäivät” eivät suinkaan olleet ensimmäiset Nürnbergin puoluepäivät, kuten Overy väittää. Tätä ennen niitä oli pidetty Nürnbergissä jo vuosina 1927 ja 1929.

Vuonna 1934 Nürnbergissä järjestetyillä puoluepäivillä ei ollut tapahtuma-aikanaan mitään nimeä – edellisen vuoden puoluepäivät olivat olleet ensimmäiset nimetyt, ja nimeämiskäytäntöä ei ilmeisesti haluttu vielä tuolloin vakiinnuttaa. Overyn puoluepäivien nimeksi esittämä “Yhtenäisyyden ja voiman puoluepäivät” on vain yksi tilaisuudelle myöhemmin annetuista nimistä. Yhtä hyvin voisi puhua “Tahdon riemuvoiton puoluepäivistä”, jota nimeä tilaisuudesta on myös käytetty Leni Riefenstahlin vuoden 1934 puoluepäivistä filmaaman kuulun elokuvan mukaan.

Vuoden 1935 puoluepäivät eivät myöskään olleet “Rauhan puoluepäivät”, kuten Overy esittää selittäen nimen juontuvan Hitlerin vuoden mittaan esittämistä vakuutteluista siitä, että hänen ulko- ja sotilaspolitiikkansa ensisijaisena tavoitteena oli rauha. Todellisuudessa ne olivat “Vapauden puoluepäivät” sen kunniaksi, että Saksa oli vapautunut samana vuonna julistetun yleisen asevelvollisuuden myötä sille Versaillesin rauhassa asetetuista rajoitteista. “Rauhan puoluepäivät” oli sitä vastoin tarkoitus järjestää syyskuussa 1939, mutta ironista kyllä “Rauhan puoluepäivät” peruutettiin elokuussa 1939 sodanuhkan takia.

Kuva: Nürnbergin vuoden 1935 puoluepäivien julkaisun kansi

Epäuskottavaa sotahistoriaa

Vaikka Richard Overy on laatinut teoksia toisen maailmansodan aikaisesta ilmasodasta, niin kieltäydyn silti uskomasta, että Saksalla olisi ollut Puolan-sotaretkellä syksyllä 1939 hyökkäyksensä tukena 15 000 lentokonetta, kuten Overy väittää. Luku on täysin absurdi, koneiden määrä olisi ollut jopa suurempi kuin mitä liittoutuneilla oli asettaa vuonna 1944 Normandian maihinnousuun ja sen valmisteluun.

Aivan yhtä käsittämättömiä ovat myös Overyn Hitlerin Saksan V-aseista ja niiden vaikutuksesta antamat tiedot. Tämän mukaan sekä V1 ja V2 olivat toivottoman epätarkkoja, ja vain muutama näistä osui Lontooseen. Overyn mukaan noin 10 000 valmistetusta V1-pommista vain 2419 käynnistyi ja 6000 V2-raketista vain 517 nousi ilmaan. Tiedot ovat täysin epäuskottavia. Alan perinteisessä sotakirjallisuudessa mainitaan 2419 V1-pommin osuneen Lontooseen surmaten 6184 lontoolaista ja haavoittaen lähes 18 000:a. Vastaavasti yli 500 V2-ohjusta tavoitti Lontoon surmaten 2756 lontoolaista ja haavoittaen yli 6000:a. Lontooseen osuneiden noin 3000 V-aseen kokonaismäärään ei istu oikein hyvin Overyn määritelmä ”muutamasta” osuneesta.

Keväällä 1942 käydyssä Harkovan taistelussa Overy toteaa Neuvostoliiton menettäneen 171 000 miestä, ”saman verran kuin edellisenä vuotena yhteensä”. Luku on käsittämätön, kun tietää, että puna-armeija oli vuonna 1941 menettänyt kaatuneina lähes kolme miljoonaa sotilasta ja sotavankeina suunnilleen saman määrän. Samaa mahdottomuutta tekstissä edustaa maininta siitä, että saksalaiset olivat ilmoittaneet Stalingradin menettämisestä ennenaikaisesti 8.11.1942. Jos teoksessa on tarkoitettu ilmoitusta Stalingradin valtaamisesta, teksti tulee ymmärrettävämmäksi.

Kesällä 1943 käydystä ratkaisevasta Kurskin panssaritaistelusta Overy toteaa, että neuvostokomentajat olivat arvanneet saksalaisten aikeet ja suunnitelleet sen mukaan puolustuksensa. Ainahan arvailla voi, mutta tässä tapauksessa ratkaisevaa on varmasti ollut Neuvostoliiton hankkima tiedustelutieto, jota he saivat sekä omien vakoojiensa että brittien tiedustelupalvelun kautta. Olisi odottanut Overyn brittinä tuovan esiin myös heidän ansioitaan puna-armeijan voittoon.

Kritisoitavaa löytyy myös Overyn Kolmannen valtakunnan laivastoon liittyvistä tiedoista: Bismarck ei ollut Saksan suurin taistelulaiva toisessa maailmansodassa, kuten Overy väittää. Tai hän olisi voinut ainakin todeta, että Bismarckilla oli sisaralus Tirpitz. Itse asiassa Tirpitz oli uppoumaltaan hieman Bismarckia suurempi ja siten Saksan suurin taistelulaiva. Minun on vaikea ymmärtää myös Overyn antamia tietoja Saksan sotatalouden kehityksestä. Overy toteaa Panzer III -panssarivaunun tuotantoajan lyhentyneen vuoteen 1944 mennessä puoleen. Ongelmana väitteessä on se, että ko. panssarivaunun valmistus lopetettiin jo vuonna 1943.

Aikansa maineikkainta sodanjohtajaa, sotamarsalkka Erwin Rommelia ei haudattu valtiollisin juhlallisuuksin Berliinissä, kuten Overy väittää, vaan Ulmissa. Hautajaisseremoniat pidettiin Ulmissa ja Rommel haudattiin Ulmin lähistöllä olevan Herrlingenin, Rommelin kotikylän kirkkomaalle syksyllä 1944. Minulla itselläni oli lukiolaispoikana Saksassa kesätöissä ollessani jopa tilaisuus tavata Rommelin hautajaisseremonioita Ulmissa seuranneen aikalaisen. Hänen mieleensä oli jäänyt kaupunkilaisten ihmettely sen johdosta, että Rommelin hautajaispäivänä brittipommittajat puuttuivat Ulmin taivaalta. Oliko kysymyksessä sattuma vai kunnianosoitus arvostetulle vastustajalle?

Kuva: Erwin Rommelin hautajaiset Ulmissa (Imperial War Museum)

Suomea ja suomalaisia Overyn teoksesta on lähes turha etsiä. Nimeltä ei mainita ketään suomalaista vaikuttajaa, ei edes Mannerheimiä tai Rytiä. Suomen talvisodasta teoksessa on kuitenkin maininta sekä siitä, että Suomi oli vuodesta 1941 alkaen Saksan ”kanssasotija”.  Operaatio Barbarossan käynnistymisestä teoksesta saa käsityksen, että kanssasotijana myös Suomi olisi ollut heti aamunkoitteesta 22.6.1941 alkaen mukana hyökkäysrintamassa. Faktisestihan meidän sotamme itärajalla alkoi vasta sotatilan toteamisen jälkeen 25.6.1941.

Huolettomasti hutiloiden

Overyn teoksessa suhtaudutaan hyvin suuripiirteisesti vuosilukuihin, virkanimikkeisiin ym. historialliseen faktaan. Tämän suuripiirteisyyden tuloksena teoksen teksti on täynnä erilaisia sammakoita. Overyn kronikan asiasisällön tarkastajalle olisi ollut runsaasti töitä: Saksalaiset allekirjoittivat Compiègnessä vuonna 1918 aseleposopimuksen, eivät rauhansopimusta, kuten teoksessa esitetään. Tosin tällä historiantulkinnallahan Saksa olisi välttynyt Versaillesin ”häpeärauhalta”.

Joseph Goebbelsistä ei tullut vuonna 1929 valtakunnan propagandaministeriä, kuten Overyn teos väittää – natsin nousu ministeriksi Weimarin tasavallan hallitukseen olisikin ollut melkoinen saavutus. Puolueen valtakunnanpropagandajohtaja Goebbelsistä tuolloin sitä vastoin tuli. Tässä yhteydessä voi todeta  myös, että Goebbels ei ilmoittanut toukokuussa 1945 Saksan kansalle Hitlerin kuolemasta, kuten Overy väittää, vaan Flensburgissa, Pohjois-Saksassa asemapaikkaansa pitänyt Hitlerin nimittämä tuore valtakunnanpresidentti Dönitz. Berliiniin jäänyt Goebbels oli tuossa vaiheessa jo kuollut.

Saman mittakaavan saavutuksena kuin natsien nousua Weimarin tasavallan hallitukseen voisi myös pitää sitä, että kansallissosialisteilla olisi ollut tammikuussa 1931 lähes viisi miljoonaa jäsentä ja seuraavana vuonna jo yli kuusi miljoonaa, kuten teoksessa väitetään. Tosiasiassa puolueen jäsenmäärä oli Hitlerin noustessa valtaan vuonna 1933 vasta runsaat kaksi miljoonaa. Saksan työttömien määrän kanssa edellä mainitut vuosien 1931 ja 1932 luvut sitä vastoin kyllä osuvat yksiin! Tämä ei tietystikään ole aivan sama asia, jos tarkkoja ollaan.

Saksa ei myöskään eronnut Kansainliitosta 19.10.1932 vaan vuotta myöhemmin. Kolmannen valtakunnan 1930-luvun merkittävin juutalaisvastainen väkivallan aalto, ns. Kristalliyö järjestettiin marraskuussa 1938, ei marraskuussa 1933, kuten teoksessa esitetään. Overyn toteamus siitä, että Saksa ”valloitti” maaliskuussa 1939  ns. Memelin  alueen on tapahtumien luonteen johdosta myös hieman harhaanjohtava ilmaus. Pikemminkin voi puhua annektoinnista. Saksa vaati maaliskuussa 1939 Liettualta Itä-Preussiin vuoteen 1918 asti kuulunutta Memelin aluetta takaisin ja Liettua luovutti alueen.

Sotilasterminologia tuottaa vaikeuksia

Avuttoman sotakirjallisuuden suomentajan klassinen käännöskukkanen on ollut perinteisesti uuden sotilasarvon, ”kenttämarsalkan” marssittaminen rintamalle. Overyn teoksesta kenttämarsalkat puuttuvat, mutta silti teoksen sotilasterminologiassa on erittäin paljon toivomisen varaa. Sama koskee myös erilaisia Kolmannen valtakunnan hallintorakenteen termejä:

Kenraalieversti Ludwig Beck ei ollut armeijan (Wehrmacht) yleisesikunnan päällikkö vaan maavoimien (Heer). Sama virhe toistuu myös kenraali Franz Halderin kohdalla. Myöskään kenraali Werner von Fritsch ei toiminut armeijan komentajana vaan maavoimien komentajana. Kääntäjällä on ollut ilmeisiä vaikeuksia pitää näitä kahta termiä erillään toisistaan.

Erich von Manstein ei toiminut alkuvuodesta 1940 länsirintamalle sijoitetun armeijaryhmä A:n ”päällikkönä” vaan esikuntapäällikkönä. Tuolloin vasta kenraaliluutnantiksi kohonnut Manstein sai armeijaryhmän komentoonsa vasta Neuvostoliiton-sotaretkellä. Sama koskee myös kenraali Hans Jeschonnekia. Hänkään ei ollut ”ilmavoimien päällikkö” vaan esikuntapäällikkö. Karl Dönitz ei ollut missään vaiheessa laivaston ylipäällikkö vaan komentaja – ylipäällikkö Hitlerin asemaa teoksessa ollaan valmiit jakamaan monelle muullekin komentajalle, esimerkiksi von Blombergille, Himmlerille ja Kesselringille.

Kreivi Schwerin von Krosigk ei toiminut Kolmannen valtakunnan talousministerinä vaan valtiovarainministerinä. Nämä olivat Saksassa kaksi eri ministeriä.  Arthur Seyss-Inquart ei toiminut Ostmarkin valtakunnankomissaarina vaan valtakunnankäskynhaltijana (Reichstatthalter). Hjalmar Schact ei ollut sotatalouden yleisvaltuutettu vaan päävaltuutettu (Generalbevollmächtigter).

Oma lukunsa ovat myös väärät sotilasarvot, joita niitäkin teoksesta löytyy. Tältä osin vastuu on tietysti Overyn – kaikki nämä ovat virheitä, jotka olisi ollut helppo välttää tekstin jälkitarkastuksella. Esim. Karl Dönitz ei ollut vielä vuonna 1942 suuramiraali, kuten Overy esittää vaan amiraali, ylennys tuli vasta laivaston komentajaksi nimityksen myötä vuonna 1943. Ja vastaavasti Günther von Kluge ei ollut Hitlerin Neuvostoliiton-sotaretkellä enää kenraali vaan sotamarsalkka tai Walter Model ei ollut Kurskin taistelujen aikaan sotamarsalkka vaan kenraali. Vastaavia tapauksia löytyy muitakin.

Suomennoksessa toivomisen varaa

Overyn teoksessa piirretään uudelleen myös 1930-luvun Keski-Euroopan valtiollista karttaa. Teoksessa puhutaan vuoden 1939 Tšekkoslovakian tapahtumien yhteydessä ”Tšekin kriisistä” ja kerrotaan siitä kuinka ”Tšekin valtio” oli nyt joutunut Saksan alueiden väliin. Ns. sudeettisaksalaiset Overyn teos määrittelee Itävallan keisarikunnan entisiksi kansalaisiksi. Aivan oikein, mutta herää kysymys, minkä valtion entisiä kansalaisia Overy ajattelee Tšekkoslovakian väestön valtaosan yleensäkin olleen?  Vuoden 1938 tšekkoslovakialaisistahan vain slovakit eivät olleet entisiä Itävallan alamaisia,  mutta entisinä Unkarin kansalaisina saman kaksoismonarkian alamaisia tosin hekin. Muutakin huomauttamista löytyy. Ainakin omaa maantiedon tunnilla saamaani opetutusta vastaan sotii myös pahasti teoksessa käytetty ilmaus ”Euroopan manner”.

Teoksen suomennoksessa on toivomisen varaa. Valtaosin teksti on sujuvaa, mutta paikoitellen siitä loistaa käännöksen kohteena olevan aikakauden tuntemuksen puute. Tämän seurausta ovat käännösvirheet ja kääntäjän luomat omat uudissanat, sekä jo edellä mainittu kompurointi Saksan sotilasterminologian kanssa. Käännöksen vaikuttavin kielikukkanen on Saksan Työrintaman, Deutsche Arbeitsfrontin (DAF) nimen suomentaminen muotoon Saksan Työväenrintama. Käännös vesittää täydellisesti koko järjestön luonteen, Työrintamaassahan oli kysymys sekä työntekijöiden että työnantajien yhteisestä järjestöstä. Työn oli tarkoitus yhdistää molemmat osapuolet.

Vaikka monet Hitlerin toisen maailmansodan aikaisista rintamapäämajoista olivatkin ”pesä”-loppuisia, niin hänen Ranskan-päämajaansa Sudenrotkoa (Wolfsschlucht) ei ole myöskään syytä kääntää Sudenpesäksi.

Kansallissosialistiseen ideologiaan kiinteästi kuuluvan kansanyhteisö-termin Volksgemeinschaftin suomentaminen muotoon ”kansankokonaisuus” on myös tarpeetonta uuden sanaston luomista. Kahdeksan vuosikymmenen kuluessa kansallissosialistiselle sanastolle on tullut suomen kieleen vakiintuneet vastineensa. Vaatii tietysti viitseliäisyyttä kääntäjältä tarkistaa termit.

Saksan Reichstagilla on myös suomen kielessä vakiintunut ilmaisunsa, valtiopäivät. Brittiläisperäisen parlamentti-termin ei siten tarvitse kahlita käännöstä. Sama toivomus vakiintuneiden termien käyttöön pätee myös Ovaryn tekstissä esiintyvään Jugoslavian ruhtinas Pavleen. Suomenkielisessä historiakirjallisuudessa hänestä on käytetty ilmaisua Jugoslavian prinssi Paul.

Parasta on kuvitus

Overyn teoksessa on varsinaisen tekstiosuuden lisäksi myös tietoiskulaatikoita keskeisistä Kolmannen valtakunnan historiaan vaikuttaneista henkilöistä, tapahtumista ja organisaatioista. Valitettavasti niihin on suhtauduttava samalla varovaisuudella kuin Overyn varsinaiseen tekstiinkin. Myös niissä riittää virheitä. Luotettavinta antia kirjassa tarjoavat katkelmat alkuperäislähteistä, teoksen lopussa olevat kartat sekä ennen kaikkea teoksen kuvitus. Jos alkuteoksen kustantajalla on ollut pyrkimyksenä löytää teokseen kuvitus, jota on alan aiemman kirjallisuuden yhteydessä käytetty mahdollisimman vähän, niin on todettava kustantajan onnistuneen erinomaisen hyvin. Kuvitus on onnistunutta ja tuoretta.

Sanotaan, että valokuva ei valehtele. Valitettavasti tämä totuus ei päde kuitenkaan kuvateksteihin. Niihinkin Overyn teoksessa on osunut virheitä. Virhe löytyy mm. Hitlerin Pariisin-vierailusta kesäkuussa 1940 otetun valokuvan osalta. Kuvassa Hitlerin vasemmalla puolella oleva henkilö ei ole SS-kenraaliluutnantti Karl Wolff, kuten kuvatekstissä väitetään, vaan kuvanveistäjä Arno Breker. Hitlerin seurueen sotilaallisen ulkoasun säilyttämiseksi siviilimies Brekerkin oli saanut ylleen armeijan manttelin.

Kuva: Hitler seurueineen Pariisissa kesäkuussa 1940. Hitlerin vasemmalla puolella Arno Breker ja oikealla puolella Albert Speer. SS-Gruppenführer Wolff kuvassa äärimmäisenä vasemmalla.

Myös Saksan demokraattisen tasavallan alkuvuosien voimahahmon Walter Ulbrichtin kuvan kuvateksteihin on eksynyt virhe. Kuvatekstissä mainitaan Ulbrichtilla olleen johtava asema DDR:n politiikassa aina vuonna 1973 tapahtuneeseen kuolemaansa asti. Näinhän ei ollut. Ulbricht menetti tosiasiallisen valtansa jo vuonna 1971, kun Erich Honecker syrjäytti hänet puolueen pääsihteerin paikalta. Nimellisen asemansa valtionpäämiehenä hän sai silti säilyttää kuolemaansa asti.

Richard Overyn teoksen kirjallisesta annista parasta on sen viimeinen luku, Kolmannen valtakunnan perintö, ajanjakso vuodesta 1945 omaan aikaamme. Se on teoksen kahdeksasta luvusta myös huolellisimmin laadittu.  Overy päättää teoksensa osuvaan analyysiin maailman ja Kolmannen valtakunnan suhteesta:

 ”Kolmannen valtakunnan ainutlaatuinen luonne ja sijainti edistyksellisen Euroopan sydämessä selittävät ainakin osittain sen kolkon suosion kansainvälisen yleisön silmissä. Saksassa, jonka Hitlerin ylimielinen kunnianhimo ajoi perikadon partaalle, nuo kaksitoista vuotta ovat edelleen vääjäämätön taakka.”

Ei voi kieltää, etteikö Overy olisi oikeassa huomiossaan siitä, että Kolmannella valtakunnalla on kolkko suosio kansainvälisen yhteisön silmissä. Kolmas valtakunta myy hyvin. Tällöin ei voi myöskään välttyä ajatukselta siitä, että kansainvälisen yhteisön viehtymystä myös rahastetaan kirjamarkkinoilla periaatteella, että Kolmannesta valtakunnasta käyvät kaupaksi huonommatkin historiateokset.