Romanit Eu:n kynnyksellä

Slovakian ja Puolan romanien pienimuotoinen invaasio Suomen rajoille on aiheuttanut monenlaista polemiikkia sekä Suomen ulkomaalaispolitiikasta että EU:n jäsenyyttä haluavien entisten sosialistimaiden ihmisoikeustilanteesta. Sekä tietenkin selvityksiä ja selontekoja, viranomaistyötä. Romaniväestöön kohdistuvalla viranomaistutkimuksella on satavuotiset perinteet, mutta etenkin 1940-luvulla, "mustalaispolitiikan" syntyessä, sekä Suomessa että Ruotsissa tehtiin laajoja ja perinpohjaisiakin selvityksiä romaniväestön elinoloista. Varsin pian myös kansatieteilijät, perinteentutkijat ja sosiologit liittyivät joukkoon, mutta 1980-luvulla kiinnostus kotimaiseen romanikysymykseen muutti luonnettaan.

Tanner, Arno: Keski- ja Itä-Euroopan romanit - historia, yhteisöt ja nykyolot. Ulkomaalaisvirasto / Edita, 2000. 185 sivua. ISBN 951-53-2138-7.

Slovakian ja Puolan romanien pienimuotoinen invaasio Suomen rajoille on aiheuttanut monenlaista polemiikkia sekä Suomen ulkomaalaispolitiikasta että EU:n jäsenyyttä haluavien entisten sosialistimaiden ihmisoikeustilanteesta. Sekä tietenkin selvityksiä ja selontekoja, viranomaistyötä.

Romaniväestöön kohdistuvalla viranomaistutkimuksella on satavuotiset perinteet, mutta etenkin 1940-luvulla, "mustalaispolitiikan" syntyessä, sekä Suomessa että Ruotsissa tehtiin laajoja ja perinpohjaisiakin selvityksiä romaniväestön elinoloista. Varsin pian myös kansatieteilijät, perinteentutkijat ja sosiologit liittyivät joukkoon, mutta 1980-luvulla kiinnostus kotimaiseen romanikysymykseen muutti luonnettaan.

Ruotsalainen etnologi Karl-Olov Arnstberg on perusteellisessa ja kriittisessä, paikoin suorastaan ilkeässä kirjassaan Svenskar och zigenare (Carlsson, Stockholm: Carlsson, 1998) luonnehtinut romanitutkimuksen kehitystä siirtymäksi "naiiveista realisteista" "solidaarisiin ekspertteihin". Arnstbergin (itse)kriittisessä katsannossa solidaariset ekspertit ovat, kaikessa sympaattisuudessaan, yhtä kaukana romanikulttuurin ja valtaväestön suhteiden ydinongelmista kuin "naiivit realistit".

Ulkomaalaisviraston tutkija Arno Tanner liittyy tutkimuksellaan pitkään viranomaistutkimusperinteeseen. Perinteen varhaisemmat edustajat tekivät työtään huolella ja antaumuksella, tekivät hyvää virkamiestyötä oman aikansa ehdoilla. Tässä suhteessa Tannerin selvitystyö jatkaa perinnettä kunniakkaasti. Tanner on perannut perusteellisesti laajaa, hajanaista ja todistusvoimaltaan perin heterogeenista lähdeaineistoa luodakseen mahdollisimman realistisen kuvan Puolan, Tsekin, Slovakian, Unkarin, Bulgarian, Romanian sekä entisen Jugoslavian alueen valtioiden romaniväestöjen menneisyydestä ja nykypäivästä. Vaikka maakohtaisia eroja on ja valtioiden virallisessa politiikassa näyttää olevan selvää pyrkimystä osoittaa hallitusten pyrkivän romanikysymyksen ratkaisemiseen EU-poliittisesti korrektilla tavalla, on kokonaiskuva synkkä. Paikoin 100 prosentin työttömyys, kehnot asuinolot, alhainen koulutustaso, rikollisuus, valtaväestön ja virkavallan ylenkatse ja suoranainen sorto ovat Itä- ja Keski-Euroopan romanien arkea.

Tannerin kuvaus selittää hyvin, miksi aktiivisimmat (ja varakkaimmat?) romanit pyrkivät EU-maihin ja Pohjois-Amerikkaan. Kuka tahansa pyrkisi, ja eurooppalaisesta siirtolaishistoriasta tiedämme, että on myös pyrkinyt ja päässyt parempiin oloihin muualle. Miksi liikkuvaan elämäntapaan tottuneet romanit eivät niin tekisi?

Ongelman ydin ei olekaan tässä vaan sinä, että liikkeellä olijat ovat nimenomaan romaneja ja että romaneja ei maahanmuuttajiksi haluta. Juuri tämän "nomadikansan" erityinen etnis-kulttuurinen luonne tekee romanikysymyksestä niin ongelmallisen sekä potentiaalisissa lähtö- että vastaanottajamaissa. Tanner on tutkijana tietoinen tämän ongelman tärkeydestä. Hän antaa runsaasti tilaa romanien historiallisen taustan kuvaamiseen. Romaniväestön historiallisilla vaiheilla on keskeinen merkityksensä, joten Tannerin historiallinen ekskursio puolustaa paikkaansa paremmin kuin hyvin. Toisin kuin monet muut romanihistoriasta kirjoittaneet Tanner on myös tietoinen kuvauksen vaikeudesta. Luotettavaa historiantutkimusta on vähän ja alan teokset tuntuvat nojaavan samoihin myyttisiin perusväittämiin, jotka grellmanilainen perinne synnytti jo 1700-luvulla. Vasta viime vuosina on alkanut yleistyä realistisempi näkemys, joka kiistää yhtenäisen romanikansan käsitteen ja käsittelee romaniväestöä pikemmin sosiaalisena kuin etnisenä ilmiönä. Kuten mm. hollantilaiset Lucassen ja Willems tai englantilainen Mayall ovat tähdentäneet, on romaniväestön etninen identiteetti kehittynyt yhtä lailla valtaväestön kuin romanien itsensä toimesta: identiteetti ei kehity tyhjiössä, ei edes kulttuurisesti itseriittoisina pidetyillä romaneilla, vaan vuorovaikutuksena. Hyvä esimerkki tästä identiteettien muokkaamisprosessista on Norjan ja Ruotsin tattareiden myöhäsyntyinen ilmoittautuminen romaneiksi tai vaikkapa saamelaisuuden määrittelyjen kehitys.

Tanner joutuu, tehtävänantonsa mukaisesti, käsittelemään romanikysymystä nimenomaan etnisen vähemmistön näkökulmasta, onhan EU sen sellaiseksi määritellyt. Hän on kuitenkin hyvin tietoinen siitä, että Euroopan vanhojen romaniryhmien, joihin Suomenkin kaalot kuuluvat, ja 1860-luvulla Valakiasta liikkeelle lähteneiden "romien" välillä on suuria eroja. Esimerkiksi Ruotsin romat eivät pidä Suomen kaaloja edes romaneina vaan jopa "gajéina" tai vähintäänkin epäpuhtaina. Mutta ei tässä kaikki, kuten Tanner toteaa, romanien organisoituminen ei ole kansallista eikä alueellista vaan sukukeskeistä. Vuosisatojen mittaan eri kansojen keskuudessa romaniryhmien kehitys on sekä kielellisesti että kulttuurisesti kehittynyt vuorovaikutuksessa valtaväestöjen kanssa. Niinpä yhtenäistä romanikieltä ei oikeasti ole olemassa, eikä esim. ranskalaisen lowaran, puolalaisen ursarin tai ruotsalaisen kalderashin keskinäinen rinnakkainelo ole välttämättä kovinkaan helppoa esim. erilaisten puhtauskäsitysten vuoksi. Romani-identiteetti on poliittisesti käyttökelpoinen mutta abstrakti ja toissijainen silloin, kun kyse on romaniryhmien sisäisistä suhteista. Tämä näkyy romanien oman organisoitumisen ja edunvalvonnan hajanaisuutena kansallisesti ja kansainvälisesti. Suomen romanit ovat ryhmänsä homogeenisuuden ansiosta poikkeuksellisessa asemassa, ja organisoitumisen sisäiset ristiriidat ovat olleet enemmän poliittis-maailmankatsomuksellisia.

Arno Tannerin tutkimus ylittää monin tavoin normaalin romaniraportoinnin tason, sekä monipuolisuutensa että kriittisen perusvireensä ansiosta. Tanner toteaa itsekin, että romaneja yleensä kuvataan – ja hän itsekin niin tekee ennen kaikkea kohteena, vallanpitäjien ja valtaväestön näkökulmasta. Hänen toiveenaan on nähdä romanien tulevaisuus aktiivisena, erilaisena integroituvana yhteisönä eurooppalaisessa kansojen kokonaisuudessa. Toive on arvokas ja inhimillinen. Kysymys kuuluu: miten esimerkiksi me Suomen valkolaiset, jotka olemme eläneet oman vähemmistömme kanssa 500 vuotta ja harjoittaneet enemmän tai vähemmän määrätietoista romanipolitiikkaa viimeksi kuluneet 50 vuotta, olemme omassa keskuudessamme tähän suuntaan osanneet kehitystä viedä? Ja olemmeko me itse asiassa edes tienneet, mitä olemme tehneet ja kenen kanssa olemme olleet tekemisissä? Arnstberg väittää, että tuskin on toista ryhmää maailmassa, joka yhtä tehokkaasti valvoo kulttuurisia rajojaan ja vastustaa jokaista kaajeviranomaisten yritystä tunkeutua maailmaansa. Romanit ovat (Ruotsissa) säilyttäneet riippumattomuutensa ja varmistaneet toimeentulonsa, mutta samalla vahvistaneet asemansa leimattuna ryhmänä yhteiskunnan pohjalla. Arnstbergin raaka johtopäätös onkin, että romanien sosiaalisen kurjuuden suurin syy on romanikulttuurissa itsessään.

Arno Tannerin ei ole – onnekseen – tarvinnut ottaa kantaa tällaiseen problematiikkaan, eikä arnstbergilainen johtopäätös vaikutakaan poliittisesti korrektilta. Tanner kuvaa romaniväestön synkkää asemaa, vainoa ja sortoa. Mikä tahansa parannus siihen on välttämätöntä, vaikka pidemmälle menevien haaveiden osalta olisikin – historian valossa aihetta vain lievään optimismiin.

Erityiskiitos erinomaisesta Internet-osoitteistosta.

Arvostelu ilmestyi aikaisemmin Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *