Siipirikko (Tammi, 2013) on Kristiina Vuoren toinen historiallinen romaani, joka seuraa 2012 julkaistua Näkijän tytär -teosta. Siipirikko ei ole jatko-osa Näkijän tyttärelle, mutta on aiheeltaan ja tyyliltään samankaltainen Suomen varhaiselle keskiajalle sijoittuva historiallinen, romanttinen viihderomaani.

Esikoisteoksen julkaisun jälkeen vuonna 2013 Kristiina Vuori kertoi omasta historiastaan romantiikkakirjallisuuden lukijana ja kirjoittajana haastatteluissa. Nuorena Kristiina Vuori innostui historiasta ja historiallisesta kirjallisuudesta Aurinkokuninkaan Ranskan aikaan sijoittuvia romanttisia Angelika-romaaneja luettuaan. Viihteellisiä historiaromaaneja on parjattu jonkinlaisena roskakirjallisuutena naisille, mutta Vuori tahtoi osaltaan kunnioittaa ja jatkaa Angelika-sarjan perintöä esikoisteoksellaan. Viihdekirjallisuuden asema on noussut viime aikoina ja sen vuoksi ei olekaan enää häpeä lukea tai kirjoittaa kyseisiä teoksia.

Juonitteluja 1300-luvun patriarkaalisessa Suomessa

Siipirikon tarina alkaa vuodesta 1306. Hämäläinen päähenkilö, pientilallisen tytär Selja joutuu karjalaisten kaappaamaksi näiden sotaretkellä ja joutuu Laatokan Karjalaan Ahtilan maatilalle orjaksi. Selja onnistuu tekemään kurjasta elämästään hieman siedettävämpää neuvokkuutensa sekä erinomaisten lintujenkäsittelytaitojensa avulla. Mahdollisuuden vapauteen tarjoaa komea ritari Aijo, jolle Selja onnistuu uskottelemaan olevansa sukua, otettuaan itselleen Cecilia-nimisen rälssitalon perijättären henkilöllisyyden. Tätä kautta Selja päätyy matkustamaan muun muassa Viipurin ja Turun alueille ja joutuu samalla erilaisten juonittelujen pyörteisiin.

Kirjassa näkyy 1300-luvun Suomen patriarkaalinen maailmankuva. Poliittinen valta oli miehillä ja vaikutti myös siltä, että valtaa piti osata näyttää ja käyttää, jotta sen säilytti. Siipirikon miehet ajautuvat usein väärinymmärrysten ja ylpeyden vuoksi tilanteisiin, jotka ratkotaan raivostumalla ja miekkaan tai nyrkkiin turvautumalla. Vallankäyttö ulottuu myös naisiin. Siipirikossa poliittista päätäntävaltaa käyttävissä asemissa on pelkkiä miehiä, mutta monet kirjan naishenkilöistä vetelevät naruja miestensä selän takana, vaikuttaen näin tapahtumiin. Päähenkilö Selja on tästä hyvä esimerkki, joka jatkuvasti tarinan edetessä turvautuu hyvään ihmistuntemukseensa ja älykkyyteensä manipuloidakseen muita ihmisiä ja tapahtumia itselleen suotuisammaksi. Muita kirjan vahvoja naishahmoja ovat muun muassa Ahtilan isännän Mielon julma sisar Serafia, Mielon joillakin tavoilla jopa sympaattinen äiti Nonna, Viipurin linnanisännän vaimo rouva Gunilla ja kirjan loppupuolella Seljan uusi emäntä Anna, jolla on itse asiassa Seljan lisäksi kirjan moniulotteisimpia tarinakaaria.

Mieshahmojen tarinat jäävät vaillinaisiksi

Vahvojen naishenkilöiden lisäksi kirjassa on myös totta kai monia mieshahmoja. Näistä jotkut ovat onnistuneita, toiset taas jäävät melko yksiulotteisiksi tai ovat suoranaisesti kliseisiä. Suurimmalla osalla kirjan naishahmoista on omia motiivejaan, taustatarinoitaan ja luonteensa, kun taas monien mieshahmojen merkitys tarinalle ja tarkoitus kirjassa laajemmin jäävät joko vaillinaisiksi tai kyseenalaisiksi. Seljan orjakumppani Häkki on läsnä tarinassa aina alusta asti, mutta siitä huolimatta Vuori ei avaa hänen luonnettaan tai ajatuksiaan ollenkaan, vaikka hahmo itsessään vaikuttaa mielenkiintoiselta. Oli myös hämmentävää, miten Seljan kouluttama Primus-kotka, johon itse kirjan nimi sekä tarinan lintuteema paljolti liittyvät, jäi loppujen lopuksi tarinassa merkitykseltään hyvin vähäiseksi.

Siipirikko on romanttinen viihderomaani, joten romantiikka, erotiikka ja seksuaalisuus ovat keskeisiä teemoja läpi kirjan. Suuri osa romantiikasta liittyy kirjan päähenkilöön Seljaan, johon kirjan mieshahmot järjestään rakastuvat. Siipirikon tarinan edetessä seurataan Seljan kasvamista lapsesta aikuiseksi naiseksi ja samalla myös hänen seksuaalisuutensa kehitystä. Päähenkilön varhaista nuoruutta Ahtilassa varjostaa orjuus ja suunnitelmissa oleva naittaminen Mielon Pessi-pojalle, jota Selja vihaa. Romanttinen rakkaus tai naisen mielipide eivät välttämättä olleet osa avioliittoa keskiajan Suomessa, ja järjestetty avioliitto myötäjäisineen olikin käytännöllinen tapa edistää selviytymisen ja vaurastumisen mahdollisuuksia. Järjestetyn avioliiton teemaan palataan uudelleen Siipirikon loppupuolella.

Romanttinen rakkaus Seljan elämään tulee ritari Aijon muodossa. Koska Aijo on Seljan rakkauden kohde, hänen hahmoonsa keskitytään teoksessa hyvin paljon Seljan oman kehityksen lisäksi. Tämän vuoksi onkin harmi, että Aijon hahmo putoaa hyvin lähelle kliseistä synkän, mystisen miehen hahmoa, jolla on arpi kasvoissaan ja joka pohtii jatkuvasti murheellisena menneisyytensä virheitä. Aijon hahmonkehitykselle on kuitenkin annettu sen verran aikaa ja tilaisuuksia kirjassa, että hänen luonteestaan ja taustastaan oppii mielenkiintoisia seikkoja. Tämä antaa mahdollisuuksia edes jonkinlaiseen samaistumiseen ja sympatiaan Aijoa kohtaan.

Seljan tunteita, ajatuksia ja orastavaa seksuaalisuutta käsitellään kirjassa sisäisen monologin kautta. Osan tästä monologista muodostavat myös kristinusko ja synnin käsite. Ajalle tyypilliseen tapaan uskonto on tärkeä osa elämää ja Seljakin murehtii alituisesti kohtaloaan, synnin painavan taakan painaessa hänen sydäntään. Hänen oma seksuaalinen heräämisensä ja siihen liittyvät ajatukset, sekä teot, joihin hän joutuu turvautumaan päästäkseen orjuudesta, tuottavat Seljalle syyllisyyden tuskaa. Syntiin liittyen, kirjassa toistuukin usein Seljan ajatus siitä, että hän oli teoillaan ansainnut kohtalonsa ja hänen kuuluu alistua fyysiselle ja seksuaaliselle väkivallalle.

Vuori on myös käsitellyt kirjassaan homoseksuaalisuutta keskiaikaisessa Suomessa Sten-nimisen hahmon kautta. Hänen kamppailuaan oman identiteettinsä kanssa käsitellään useimmiten melko hienovaraisesti teoksessa, eikä hänen hahmonsa näin ollen ole mikään kiintiöhomo, jonka Vuori on laittanut kirjaansa vain tämän homoseksuaalisuuden takia. Vuori on kirjansa taustatyössä muutenkin ottanut paljon selvää homoseksuaalisuudesta keskiajan yhteiskunnassa, sillä hän omistanut sille melko pitkän kappaleen teoksen lopusta löytyvästä historiaosiosta.

Juonilankojen katoaminen häiritsee, historiaosiosta kiitosta

Häiritsevä piirre lukukokemuksessa oli se, miten monet tarinan juonilangoista ja hahmoista eivät saa sitä huomiota, joka niille tarinan puitteissa kuuluisi. Aiemmin mainituista esimerkiksi Häkin ja Primuksen tarinat, joita pohjustetaan kirjan alusta saakka, kuitenkin vain häipyvät jossain vaiheessa taka-alalle ilman kunnollista syytä tai tyydyttävää päätöstä. Toinen epämääräisyys Siipirikon hahmonkehityksessä liittyy Pessiin. Nuoresta isänsä varjossa kasvaneesta tyhmästä, ilkeästä ja pelkurimaisesta pojasta kasvaa kostoa janoava, salaperäisen karismaattinen miekkasankari, eikä tätä kehityskaarta käsitellä kirjassa juuri mitenkään. Teksti on itsessään sujuvaa ja helppolukuista, toisaalta lukijaa saattaa helposti hämätä Vuoren tekstin joukkoon sekoittamat aikalaissanat ja -termit. Monesti näiden sanojen merkityksen pystyy päättelemään tilanteen kontekstista, ja kirjan takaa löytyy kattava sanasto, missä selitetään kaikkien kirjasta löytyvien erikoissanojen merkitykset. Tästä huolimatta on paikoin outoa, että muuten täysin nykyaikaisella suomen kielellä kirjoitetun tekstin joukossa vilahtelee paikka paikoin keskiaikaisia suomen kielen sanoja, se vaikuttaa usein vain kirjailijan käyttämältä turhalta tehokeinolta. Tähän kuitenkin tottuu nopeasti, eivätkä nämä erikoissanat häiritse kovinkaan paljon kirjan loppupuolella.

Jonkin verran hämmennystä lukijassa aiheuttivat myös jopa vuosien hypyt eteenpäin ajassa ja paikkojen vaihtuminen kappaleiden välillä, sillä nämä muutokset eivät aina olleet täysin ilmeisiä. Jälleen kerran lukija pystyy melko nopeasti päättelemään tilanteiden kontekstista mistä on kyse, mutta kirjailijalta olisi silti toivonut hieman selkeämpää otetta näissä siirtymissä. Esimerkiksi osa kirjan tapahtumista kerrotaan ritari Aijon näkökulmasta päähenkilö Seljan sijaan ja näissä siirtymissä lukijalle tulee välittömästi selväksi, kenen näkökulmasta tarinaa kerrotaan eteenpäin.

Erityismaininnan Kristiina Vuori ansaitsee kirjan lopusta löytyvästä historiaosiosta. Tästä kirjan taustoja avaavasta tekstistä näkyy, että Vuori on ilmiselvästi tehnyt paljon taustatyötä kirjaansa  varten. Osiossa kerrotaan muutaman sivun verran kirjan aikakauden tärkeimmistä yksityiskohdista koskien Suomen yhteiskuntaa, maailmankuvaa, tapahtumia ja henkilöitä. Lisäksi osiosta löytyy jo aikaisemmin mainittu sanasto, jonka avulla lukija voi ottaa selville kirjasta löytyvien erikoissanojen merkityksiä.

Kristiina Vuoren Siipirikkoon viihdyttävää ja sujuvaa viihdekirjallisuutta. Vaikka monet henkilöhahmojen väliset suhteet ja juonenkäänteet saattavatkin mennä melodramatiikan puolelle, on se kokonaisuutena tarpeeksi selkeä ja viihdyttävä kokonaisuus mielenkiintoisilla henkilöhahmoilla, jotta se jaksaisi pitää lukijan mielenkiinnon yllä loppuun asti. Vuori on onnistunut ahkeralla taustatyöllään luomaan mielenkiintoisella tavalla keskiaikaisen Suomen kirjaansa ja se on vahva kokonaisuus Vuoren toiseksi romaaniksi.

Kuva: Kristiina Vuori Turun kirjamessuilla 2012. (Anneli Salo/Wikimedia Commons)