Pompeijin ja Herculaneumin kaupungit hautautuivat 79 jaa. Vesuviuksen tulivuorenpurkauksessa, mikä samalla säilöi ainutkertaisen palan näiden tavallisten roomalaiskaupunkien historiaa. Roberts onkin keskittynyt tutkimuksessaan juuri tavallisten roomalaisten elämään ja materiaaliseen kulttuuriin, sekä arkeologiaan ja on ollut mukana kaivauksilla Napolin lahdella, mikä selittää osaltaan kirjan painottumista kaupungeista löydettyihin esineisiin. Roberts kirjan pääosassa ovat molempien kaupunkien arkeologiset löydökset, mikä tuo näin esiin usein Pompeijin varjoon jäänyttä Herculaneumia. Teoksen uudenlaisena tutkimusnäkökulmana näiden kahden kaupungin historiaan voidaan pitää keskittymistä roomalaiseen kotiin.

Teos on kirjoitettu aihetta koskevan näyttelyn pohjalta, joten sen lukeminen tutkimuskirjallisuudeksi ei ole yksinkertaista. Kirjan alussa aihetta ei rajata sen tarkemmin tai selkeämmin kuin taidenäyttelyn piiriin, eikä esimerkiksi varsinaista historiallista kontekstointia juurikaan tehdä. Teoksen alkulehdillä mainitaan esimerkiksi ajallinen sijoitus sekä maantieteellinen sijainti. Lisäksi kaupunkien oma historia on avattu hyvin lyhyesti arkeologiseen tutkimukseen liittyvän historian kohdalla, jolloin esille tuodaan myös näiden kaupunkien ainutlaatuisuus ja arvokkuus tutkimuksen lähteinä.

Kuva: Pietro Fabris, Temppeliä kaivetaan esille Pompeijissä 1700-luvulla.

Erityisesti toisessa luvussa, The Urban Context, taustoitetaan kaupunkien syntyä ja kehitystä historiantutkimuksen tavoin. Tästä päästään Herculaneumissa vuonna 1709 alkaneisiin kaivauksiin ja kaupunkien arkeologiseen tutkimukseen, mikä jatkui erityisesti 1800-luvun puolella, jolloin kaivauksia johti kuuluisa Giuseppe Fiorelli. Kuitenkaan esimerkiksi kulttuurivaikutteista Pompeijin tai Herculaneumin jälkeiseen aikaan tai näitä kaupunkeja edeltävään aikaan ei oikeastaan ole kirjan alun yleisesityksen lisäksi. Muutamia mainintoja kirjassa on kokonaisuutena, mutta ne kaikki tuntuvat sijoittuvan sivulauseisiin.

Tilojen kautta antiikin arkipäivään

Kirjan alussa olevan lyhyen esittelyn jälkeen teos pureutuu kaupunkien kiinteiden rakenteiden, kuten kodin huoneiden tai puutarhan, avulla kaupungissa eläneiden ihmisten jokapäiväiseen elämään. Kirja onkin jaettu luvuiksi nimenomaan eri tilojen avulla. Esimerkiksi cubiculumia ja atriumia varten on erilliset luvut. Cubiculumista kertovassa luvussa tarkastellaan samalla myös esimerkiksi makuuhuoneen merkityksen muuttumista, sekä siihen liittyviä esineitä ja niiden käyttöä, mikä johtaa kappaletta avarammille vesille kulttuurin tarkastelun puitteissa. Teoksen loppua lähestyttäessä aiheet muuttuvat erilaisiksi ja lukujen teemat ovat kulttuurisesti tarkemmin suunnattuja, sillä luvut käsittelevät esimerkiksi ruokailua tai sisustamista.

Herculaneumin ja Pompeijin rakennusten seiniltä löydetyt vaali-ilmoitukset tuovat esiin näiden kaupunkien poliittisia vaikuttajia. Tämä tieto voidaan yhdistää historiallisiin lähteisiin, jotka usein toimivatkin arkeologisen tutkimuksen apuna. Robertsin kirja pyrkii tähän kaupunkien historian ja arkeologian yhdistämiseen, mutta onnistuu siinä vain osittain, mittavien arkeologisten löydösten esittelyn ohessa. Kodin lisäksi kirja tuokin esille kaupunkien monet liikeyritykset: baarit, leipomot, lampputyöpajat, jotka tosin liittyivät läheisesti osaksi useimpia roomalaisia koteja joiden asukkaat ja orjat harjoittivat näitä liiketoimia. Aivan teoksen viimeisessä luvussa on vielä tarkempi historiallinen esitys kaupunkien tuhosta. The Death of the Cities kertoo antiikin aikalaiskirjoitusten pohjalta Vesuviuksen purkauksesta muistihistorian tavoin.

Tämän esityksen jälkeen teoksessa on otsikoitu tekstin ulkopuoliset huomiot, lähdeviitteet, näyttelylista, kuvalähteet ja luonnollisesti hakemisto. Läpi teoksen onkin löydettävissä pieniä numeroita tekstin seasta, jotka ovat viittauksia lähteisiin tai kirjoittajan omiin huomioihin. Järjestelmä on periaatteessa toimiva, mutta käytännössä hankala. Usein jäi hiukan epäselväksi, mistä jokin tieto oli peräisin tai kuka asian esitti. Tekstissä ei itsessään mainittu esimerkiksi niiden tutkijoiden nimiä, jonka aineistoon tai tutkimukseen poimitut tiedot perustuivat, vaan kaikki konkreettiset tutkimustiedot oli sijoitettu lähdeviitteen taakse. Useimmat suoremmat ja selkeämmät viittaukset olivat puolestaan valokuviin, eivätkä lähteisiin. Tämä on tietysti ymmärrettävää sen vuoksi, että kuvien näkeminen luonnollisestikin havainnollisti tekstiä aivan eri tavalla kuin esimerkiksi tutkijoiden mainitseminen.

Kuva: Vahtikoira mosaiikissa Pompeij.

Hyvälaatuiset, jopa koko sivun suuruiset, kuvat esittelevät kaupunkien taloja ja raunioita, sekä niistä löydettyjä esineitä. Alun karttakuvat molempien kaupunkien esiin kaivetuista osista, sekä perinteisen domuksen pohjapiirros auttavat hahmottamaan kirjan seuraavissa luvuissa esiintyviä useita rakennuksia ja niiden huoneiden sijaintia. Lukijan täytyy kuitenkin huomioida, kirjailijan tavoin, että kaupunkien arkeologiset kaivaukset jatkuvat yhä ja siksi niiden tutkimus on vielä kesken. Kaupungeista parhaiten tunnettuja yksityiskohtia ovat Pompeijista löydetyt mosaiikit Aleksanteri Suuren taistelusta, sekä leipurista ja tämän vaimosta, mutta kirja esittelee myös vähemmän tunnettuja mosaiikkeja esimerkiksi vartiokoirista, sekä upeista seinä – ja lattiakoristeluista. Myös erilaisia maalauksia on löydetty Pompeijin ja Herculaneumin taloista paljon kuten Mysteerien huvilan upeat freskot, sekä Salviuksen baarin elämästä kertovat

humoristisen sarjakuvamaiset seinämaalaukset. Seksuaalisuus oli Herculaneumissa ja Pompeijissa avoimesti esillä juuri eroottisissa freskoissa, sekä kaikkialta kaupungeista löydetyissä hyvänonnen fallos-symboleissa. Robertsin kirjan pääosassa ovat kuitenkin sen kuvien esittelemät kodeista löydetyt esineet muun muassa peilit, sormukset, ruukut ja koristellut arca-säilytysarkut, joiden mahdollisia käyttötarkoituksia ja sijoituspaikkoja teos pyrkii selvittämään.

Kokoava yleisesitys

Läpi teoksen kieli säilyy yhtenäisen yksinkertaisena ja selkeänä, mikä on ensimmäistä kertaa aiheeseen perehtyvälle lukijalle helpotus. Oppikirjamainen esitystapa onkin varmasti helpompi tapa saavuttaa suuri yleisö ja kerätä lukijoita vähän vähemmän koulutetusta lukijakunnasta tai vaihtoehtoisesti ehkäpä joihinkin muihin tieteisiin perehtyneestä yleisöstä. Tutkijalle teos on kuitenkin hiukan ongelmallinen, sillä Robertsin kirja on hyvin pitkälle kokoava esitys. Tämän vuoksi teoksesta on hyvin vaikea esimerkiksi löytää perustaa uusille ajatuksille, sillä suora viittaus tuntuisi olevan vain välipysähdys matkalla kohti sitä kirjoittajaa, joka toi ajatuksen esiin ennen Robertsia.

Tieteellistä – ja latinankielistä – alkuperäissanastoa käytetään domuksesta ja sen eri huoneista: cubiculumista, atriumista ja tabulariumista; sekä niistä löydetyistä esineistä kuten kotijumalten palvonta-alttarista larariumista puhuttaessa. Kirjan sisältämät faktat esitetään hyvin yleismaailmallisina eikä perusteluja välttämättä kaivata.

Kuva: Vettiin talon lararium Pompeiji.

Kaiken kaikkiaan teos on varmasti toimiva oppikirja ja positiivisessa mielessä kokoava yleistys, mutta tutkimuksen tekemisessä se on hankala viittauskohde ja tutkijalle siten jopa vähän turhanpäiväinen. Tavallaan hyvä pohja tutkimuksen aloittamiseen ja suuntaamiseen sekä poikkitieteellisyyden välittämiseen, mutta ei tarpeeksi informatiivinen varsinaisen tutkimuksen tekemiseen.

Life and Death in Pompeii and Herculaneum toimii hyvänä yleisteoksena keskisuuren ja pienen roomalaiskaupungin elämästä kiinnostuneille, mutta tutkimuslähteenä sitä ei voisi suoraan suositella käytettäväksi. Laaja ja mielenkiintoinen kirja onkin tiedetekstiä enemmän populaari yleisesitys Pompeijin ja Herculaneumin kaupunkien arkeologisesta tutkimuksesta, joka taustoittaa aihettaan historian avulla.