Antiikkia käsitteleviä monipuolisia sekä tutkijaa, opiskelijaa että laajemmin yleisöä kiinnostavia esityksiä ilmestyy harvakseltaan. Syitä tähän voi etsiä perinteisistä suunnista kuten kielialueemme pienuudesta ja tutkijoiden verrattain vähäisestä määrästä, mutta luonnollisesti myös eri lukijaryhmien tarpeiden välillä tasapainoilun vaikeudesta. Varoittavia esimerkkejä epäonnistuneista yrityksistä eri kielillä löytyy ilman kissojen ja koirien apuakin. Marja-Leena Hännisen ja Maijastina Kahloksen toimittama uutuus onnistuu tässä eittämättä haastavassa tehtävässä ilahduttavan hyvin. Teos ei pyri olemaan tutkimus, vaan ennemmin teemoittain etenevä katsaus tämänhetkisiin jo julkaistuihin verrattain yleisesti hyväksyttäviin käsityksiin roomalaisen arkielämän valituista osa-alueista. Teoksen artikkelit esittelevät toki samalla tekijöidensä tutkimusten uuttakin satoa ja nostavat esille erityisesti uusia mielenkiintoisia näkökulmia arkielämän ja juhlakulttuurin eri teemoihin. Teksti on asiantuntevaa kiitos sen, että kirjoittajat ovat omien alojensa asiantuntijoita ja kirja perustuu vahvasti tekijöidensä omaan perusteelliseen aikaisempaan tutkimustyöhön. Ansiokasta on se, että esitys on kuitenkin samalla myös riittävän sujuvaa luettavaa kenelle tahansa innostuneelle antiikinharrastajalle. Roomalaista arkea ja juhlaa voikin näin ollen suositella mainiosti niin kotikirjaston täydennykseksi kuin yliopistojen antiikin historian peruskurssien kurssikirjaksi.

Kirja on jaettu seitsemään laajempaan teemaan. Toimitustyö on pääosin erinomaista ja artikkelikokoelma-luonteestaan huolimatta lopputulos on jopa poikkeuksellisen yhtenäinen. Tätä toki auttaa se, että kirjan toimittajat ovat omakätisesti vastuussa yli puolesta koko kirjan sisällöstä. Artikkeleista vain Ulla Rajalan roomalaisen kaupunkikuvan kehitystä ja asumista käsittelevä teksti eroaa lievästi muista tyylinsä ja hieman muita suurempiin linjoihin kurottautuvan tarkastelukohteensa vuoksi. Sisällön puolesta kaikkien kirjoittajien kontribuutiot edustavat samaa tasokasta linjaa. Teksti on paikoin melko tiivistä ja joitakin kappaleita saa varmasti lukea useampaankin kertaan, ennen kuin kaiken asian onnistuu sisäistämään. Tiiviydestään ja latinankielisen terminologian mielestäni kiitettävästä – vaikkakin toisista todennäköisesti myös ärsyttävän runsaasta – viljelystä huolimatta tekstin luettavuus ei kuitenkaan onneksi ole kärsinyt kohtuuttomasti.

Hieman ilkeästi voisi yrittää väittää, että Roomalaista arjen ja juhlan historiaa ratsastaa 1980-luvulta lähtien yhä suurempaa huomiota saaneen arkielämän historian tutkimuksen aallonharjalla julistaen sen valoa myös hieman vanhoillisena pidetyn antiikin historian pariin. En pitäisi tämänkaltaista näkemystä kuitenkaan erityisen osuvana, vaikka sekä antiikin että arkielämän historiaa tuntevat saattavatkin kokea teoksen johdannon verrattain opettajamaiseksi. Tutkijalle arkielämä ja sen historia, roomalaisen ja nykytutkijan mahdolliset ja mahdottomat erot sekä tutkimuksen sudenkuopat ovat kenties kutakuinkin tuttuja, mutta opiskelijan ja asianharrastajan kannalta johdanto on varmasti avartava ja auttaa ymmärtämään paitsi tätä nimenomaista kirjaa, myös muita tavallisen ihmisen historiaa käsitteleviä esityksiä.

Roomalaista arkea ja juhlaa alkaa Maijastina Kahloksen ja Marja-Leena Hännisen kirjoittamalla osalla, joka käsittelee roomalaista elämänkaarta. Kahlos käsittelee tutkimuksellisesti hankalaa kysymystä Rooman demografiasta keskittyen erityisesti kulkutauteihin ja näiden vaikutuksiin oikoen samalla aiheellisesti nyttemmin kritisoitua, mutta yleisessä historiatietoudessa sitkeästi elävää käsitystä lyijyn kyllästämistä roomalaisista. Pääosa elämänkaarta käsittelevästä teemasta keskittyy yksityisen ihmisen elämänkaaren merkkipaaluihin raskaudesta ja syntymästä lapsuuteen, nuoruuteen, avioliittoon, häihin, vanhuuteen, kuolemaan ja kuoleman jälkeiseen hautakulttuuriin.

Hanna Liekson osuus roomalaisesta ruokakulttuurista on kaikin puolin kattava johdatus aiheeseen. Artikkeli nostaa ilahduttavasti perinteisten roomalaista pitoruokailua korostavan näkökulman sijaan esille roomalaisen ruokakulttuurin kaikessa monimuotoisuudessaan. Vaikka tekstistä huomaa, että kirjoittaja on vahvimmillaan parhaiten tuntemiensa merenelävien parissa, vakuuttaa artikkeli kauttaaltaan asiantuntemuksellaan. Artikkeliin suoraan lainatut ja tarpeen mukaan modernisoidut reseptit keventävät mukavasti tekstiä.

Ria Bergin ensimmäinen artikkeli roomalaisesta vaatetuksesta esittelee asustuksen kirjoa perinteisestä toogasta myöhemmin enemmän ja enemmän suosiota saaneeseen kreikkalaista tyyliä seurailleeseen asustukseen. Berg korostaa erityisesti vaatteiden merkitystä yhteiskunnallisten ryhmien välisen identiteetin ja erojen rakentamisen välineinä. Niin senaattorin, lapset, eri ikäiset naimisissa olevat ja naimattomat kuin ulkomaalaisetkin erotti roomalaisessa katukuvassa nimenomaan vaatetuksen perusteella.

Ulla Rajalan valaisevan roomalaisen kaupunkikuvan ja asumisen muotojen muutoksia varhaishistoriasta aina myöhäisantiikkiin jäntevästi luotaavaa artikkelia seuraavassa kirjan osiossa Berg palaa esittelemään roomalaista terveydenhoitoa ja hygieniaa. Teksti yhdistelee erinomaisesti antiikin kirjallisia lähteitä ja uusimpia arkeologisia tutkimustuloksia erityisesti Pompejin seudulta, jonka kirjoittaja taatusti tuntee henkilökohtaisesti.

Sisällön tasokkuudesta ja tekstin hyvästä toimittamisesta huolimatta koko teosta vaivaa lievä ahtaus, jonka syitä ei ole tarpeen etsiä sen pidemmältä kuin kerrassaan valtavan tietomäärän mahduttamisesta suhteellisen pieneen sivumäärään. Tiiviyden ongelmallisuus korostuu ehkä pahiten Maijastina Kahloksen roomalaisia ajanlaskutapoja käsittävässä artikkelissa, joka saattaa olla paikkapakoin jo melko työlästä luettavaa ainakin sellaiselle, jolle roomalainen kalenteri ei ole ennestään tuttu.

Raskaahkon ajanlaskua käsittelevän artikkelin voisi kuvitella muuttuvan keskivertolukijalle ymmärrettävämmäksi seuraavan Marja-Leena Hännisen työtä ja vapaa-aikaa käsittelevän artikkelin myötä. Siinä missä roomalainen kulttuuri laajasti ottaen, myös käytetyt ajanlaskutavat ja roomalaisten subjektiivinen aikakäsitys olivat yhtä lailla limittäisiä. Vapaa-ajan aika erosi työajasta, maaseudun aika kaupunkiajasta ja yhteisön eri ryhmien aika toisistaan.

Marja-Leena Hännisen seuraava artikkeli roomalaisista juhlista keskittyy aiheellisesti parhaiten tunnettuun ja loputtoman monimuotoiseen Rooman kaupungin juhlakulttuuriin. Teksti luotaa roomalaisten uskonnollisia ja yhteisöllisiä juhlia teemoittain läpi vuoden, mutta piirtää myös kaarta juhlakulttuurin muutoksista läpi vuosisatojen esittäen samalla siellä täällä mielenkiintoisia paralleeleja nykypäivään.

Kirjan päättävä Maijastina Kahloksen roomalaista viihdettä käsittelevä artikkeli on antoisassa, mutta toisaalta työläässä asemassa oikomassa Gladiaattori-elokuvan ja sen hengenheimolaisten luomia suhteellisen omalaatuisia ja vähintäänkin yksioikoisia käsityksiä roomalaisista huvituksista. Kahlos esittää varmoin ottein selkeän kokonaisnäkemyksen roomalaisen kansanviihteestä gladiaattoritaisteluista kilpa-ajoihin, sovittaa huvikulttuuria perspektiiviin suhteessa roomalaisen kulttuurin laajempiin muotoihin ja erityisesti sen käsityksiin väkivallasta ja väkivallan luonteesta.

Asiantuntevien artikkelien lisäksi Roomalaista arkea ja juhlaa sisältää esimerkillisen kattavat liitteet. Mukana on niin tavallista lukijaa palvelevat kronologiat, muutamia keskeisiä karttoja, selittävä asiasanahakemisto, kattava henkilöhakemisto ja erinomainen kommentoitu kirjallisuusluettelo, jonka perusteella pääsee syventymään jo varsin pitkälle kirjan kuhunkin aihepiiriin. Liitteiden osalta voi lähinnä toivoa, että arvostelukappaleen asiasanahakemistoa täplittäneet painotekniset puutteet eivät vaivaa kirjan koko painosta.

Kaiken kaikkiaan Roomalaista arkea ja juhlaa on erinomainen teos. Se täydentää erityisen hyvin suomenkielisen antiikintutkimuksen alan suppeahkoa julkaisuvalikoimaa, mutta ei missään tapauksessa häpeä kansainvälisessäkään vertailussa. Ne hetket, jotka kirjaa odotettiin ilmestyväksi ovat olleet selvästi odotuksen arvoisia.