Kirsi Vainio-Korhosen ja Mikael Korhosen teos Matka Roomaan – Keskiajalta nykypäivään on reilut 100-sivuinen kirjanen kirjoittajien omista ja heidän varhaisten maanmiestensä matkoista Roomaan. Kirja on siis eräänlainen painettu matkablogi, keveästi kirjoitettu, mutta paljon informaatiota sisältävä.

Pariskunnan vanhimmat historialliset matkakumppanit ovat Pyhä Birgitta ja kuningatar Kristiina. ”Tyttökuningas” tuli tutuksi joitakin vuosia sitten samannimisestä elokuvasta ja Turun linnan näyttelystä. Kruunusta luovuttuaan Kristiina eli elämänsä loppuun asti Roomassa, Palazzo Corsinissa. Huvittava, mutta ehkä hyvinkin roomalainen yksityiskohta on, että hänen massiiviset kylpyammeensa palvelevat nykyään mehikasvien kasvupaikkana läheisessä kasvitieteellisessä puutarhassa.

Kristiinan jälkeiset vierailijat olivatkin sitten kunnon luterilaisia: kirjailijoita, taiteilijoita tai muuten vain kultivoituneita aatelismiehiä. Niin paljon kuin he Rooman taideaarteita ihailivatkin, itse katolinen usko, eikä vähiten kirkkojen kullan, hopean ja jalokivien loiste, kirvoitti varsin kriittisiä kommentteja. Ja totta puhuen, itse olen kokenut saman henkisen uupumuksen barokkikirkkojen överissä kuvamaailmassa.

Kerettiläisten hautausmaalla

Tunne oli kylläkin molemmin puolinen. Roomassa kuolleet ei-katoliset kerettiläiset piti haudata erilliseen kalmistoonsa kaupungin reunalla, mahdollisimman huomaamatta ja öisin. ”Nähdä Napoli ja kuolla” sopii yhtä hyvin menneiden vuosisatojen epäterveelliseen Roomaan, jonka multiin on päätynyt koko joukko kuuluisuuksia englantilaisrunoilija John Keatsista alkaen.

Kuuluisin suomalaisvainaja on epäilemättä taidemaalari Alexander Laureus, mutta sydäntä särkevästi hautausmaalla saivat viimeisen leposijansa myös kuvanveistäjä Walter Runebergin kolme pientä lasta.

Oman lukunsa ovat saaneet Italian yhdistymistaistelut (il risorgimento), joissa niissäkin oli oma suomalaissankarinsa, Herman Liikanen. Hän on saanut muistomerkin Gianicolon kukkulalle, joka paremmin tunnetaan Suomen Rooman instituutin Villa Lanten sijaintipaikkana.

1900-lukua on saanut edustaa EUR, jota Mussolini alkoi rakennuttaa vuodeksi 1942 kaavailtua maailmannäyttelyä, Esposizione Universale di Roma, varten. Alueen arkkitehtuuria kutsutaan kirjassa fasistiseksi, ja toki se fasistipuolueen valtakaudella rakennettiinkin, mutta samaa klassismia suosittiin sotienvälisenä aikana Suomessakin. Ja Kolmannen valtakunnan pompööseihin mittoihin eivät italialaisetkaan yltäneet.

Teoksen kuvituksena on koko joukko kesäisen aurinkoisia valokuvia, jotka ovat omiaan herättämään matkakuumeen pandemian kotiinsa pakottamassa ihmisessä, ja melkeinpä unohtamaan sen, miten luulin läkähtyväni hengiltä toistaiseksi ainoan Rooman-matkani tulopäivänä, heinäkuun armottomassa helteessä vuosikymmen sitten.