Runoilijan lähikuva

Aale Tynnin tyttären ja tyttärenpojan yhdessä kirjoittama elämäkerta on lähikuva maamme kulttuurielämässä vuosikymmeniä vahvasti vaikuttaneen runoilijan ja kääntäjän elämästä ja teoksista. Yhden taiteilijan tarinasta teos laajenee isoksi palaksi Suomen 1900-luvun kulttuurihistoriaa. 

Seppälä, Mikko-Olavi; Seppälä, Riitta: Aale Tynni. Hymyily, kyynel, laulu.. WSOY, 2013. 489 sivua. ISBN 978-951-0-38306-3.

Omalle sukupolvelleni, 1950- ja 60-lukujen koululaisille, Aale Tynni (1913–1997) on tuttu aapisten tekijä ja kunnianarvoisa runoilija ja lastenkirjailija. Hän kuuluu niihin kansan sivistäjiin, joiden ymmärsimme luovan ja turvaavan kotiin, uskontoon ja isänmaahan liittyviä arvoja. Mielikuva hänestä oli etäinen ja perinteinen: korrektilla kirjailijalla oli suuri sielu ja korkea henki.

”Ruumiittomalla” ja ”puhtaalla” Aale Tynnillä oli kuitenkin myös toinen – salattu ja ”pimeä” – puolensa, jota ovat valottaneet ensin hänen toisen miehensä Martti Haavion tyttären Katarina Eskolan kirjat, muun muassa Autius lehtipuissa (2003) ja sitten hänen omat postuumit tekstinsä (Kuva kaivattuni, 2005, toim. Riitta Seppälä) ja nyt myös hänen tyttärensä Riitta Seppälän ja tyttärenpoikansa Mikko-Olavi Seppälän Tynni-elämäkerta. Runollisen nimen Hymyily, kyynel, laulu saanut teos julkaistiin, kun tuli kuluneeksi 100 vuotta Aale Tynnin syntymästä. Tynnin perillisten kirjoittama elämäkerta on kaunis kunnianosoitus äidille ja isoäidille, ja samalla avoimen ja rehellisen tuntuinen tilitys tämän elämästä.

image

Kuva: Aale Tynni kesäkotinsa terassilla 1948. (Wikimedia Commons)

 

Olympiavoittaja

Inkeriläissyntyinen Aale Tynni opiskeli Helsingin yliopistossa pääaineenaan kotimainen kirjallisuus, valmistui maisteriksi ja sai ensimmäisen runokokoelmansa julkaistuksi vuonna 1938. Hän avioitui vuonna 1940 kirkkohistorioitsija Kauko Pirisen – koulukirjojemme tekijä hänkin – kanssa ja sai kolme lasta. Tynni oli myös arvostettu ja laaja-alainen kääntäjä sekä suomalainen olympiavoittaja. Vuoden 1948 Lontoon olympialaisiin liittyneissä taidekisoissa hän voitti kultaa lyriikkasarjassa runollaan Hellaan laakeri. Tynnin runojen vastaanotto oli yleensäkin suopea.

1940-luvun lopulla runoilijan elämä ja kirjallinen tuotanto saivat uuden sävyn. Kuvaan astui 14 vuotta vanhempi mies kansakunnan kaapin päältä, Martti Haavio, jonka Tynni ”häikäisi”. Yliopistomies oli naimisissa tutkijakollegansa Elsa Enäjärvi-Haavion kanssa, ja heillä oli viisi lasta. Haavio oli myös tunnettu runoilija P. Mustapää ja Tynnin kustantajan WSOY:n kirjallinen johtaja. Runoilija–kääntäjä–perheenäidistä tuli toinen nainen, ja syntyi helsinkiläisiä kulttuuripiirejä kuohuttanut ja pitkään jatkunut skandaali. Aikakauden moraalisäännöt olivat ahtaat: avioliitto oli pyhä ja aviorikos synti. Vuosikausia rakastavaiset joutuivat tapaamaan toisiaan Helsingin kaduilla, puistoissa ja kahviloissa. Nelikenttä supistui kolmiodraamaksi, kun Elsa Enäjärvi-Haavio kuoli vuonna 1951. Piristen avioliitto jatkui.

Kahden lyyrikon yhteydenpito ja rakkauden tunnustukset tapahtuivat runojen välityksellä. Vaikka runon kieli oli etäännytettyä ja verhottua, osasi toinen lukea sen oikein ja avata salakielen verhot. Mustapään Ei rantaa ole, oi Thetis (1948) ja Tynnin suosittu kokoelma Ylitse vuoren lasisen (1949) olivat täynnä heidän yhteistä historiaansa ja piiloviestejä toisilleen.

image

1950-luvulla Tynni ja Haavio tekivät paljon yhteistyötä, muun muassa koulukirjoja. Tynni oli Haavio–Mustapään muusa ja Haavio kansanrunouden tutkimuksineen Tynnin runojen aiheiden antaja ja esilukija. Aale Tynni olisi halunnut avioeron, mutta Kauko Pirinen ei suostunut siihen. Lopulta Tynni rakennutti kotiin väliseinän. Lapsille tuli äidin puoli ja isän puoli, joista valita. Avioeron oikeusprosessi oli pitkä ja kiusallinen. Pirinen vei asian hovioikeuteen, jonka ”vapauttava päätös” tuli helmikuussa 1960, ja jo samassa kuussa Aale Tynni solmi toisen avioliittonsa. Sen josta tuli hänen mukaansa erittäin onnellinen. Onni loppui Martti Haavion kuolemaan vuonna 1973.

Seppälöiden kirjoittaman elämäkerran ansioita ei vähennä se, että jotkut asiat kerrotaan useampaan kertaan. Teos käy läpi paitsi Aale Tynnin ja hänen läheistensä henkilöhistoriaa, myös laajasti hänen kirjallista tuotantoaan ja sen saamaa vastaanottoa. Tynnin runot olivat sekä perinteisiä että moderneja. Monet kriitikot pitivät hänen runojensa hienostuneesta rytmistä ja laulullisuudesta. Toisaalta Tynnille tärkeä mitta koettiin modernistien piirissä vanhanaikaiseksi. Hänellä oli vahva asema lukijoiden suosikkina ja kirjallisen kentän vaikuttajana, ja hän sai tärkeitä palkintoja: Pro Finlandia -mitalin 1959 ja kunniatohtorin arvon 1977. Taiteen akateemikko hänestä tuli 1982. Tynni oli myös järjestöihminen ja toimi pitkään muun muassa Suomen kirjailijaliiton johtokunnassa. Hän oli konservatiivi, mutta teki vanhemmalla iällä yhteistyötä myös vasemmistolaisen kulttuuriväen kanssa. Toni Edelmann ja Kaj Chydenius sävelsivät hänen tekstejään.

Lähisukulainen elämäkerturina ei tietenkään ole ongelmatonta, ja usein näkökulma on kohdetta kunnioittava. Aale Tynnin elämää ja teoksia tarkastelevat jälkeläiset tuovat esiin kipeitäkin asioita ja kaappiin piilotettuja luurankoja. Kirjoittajat tuntuvat puhuvan suoraan ja silottelematta. Suorasukaisesti kirjassa kerrotaan myös Tynnin ja Pirisen kahden lapsen mielenterveysongelmista ja kuolemasta.

Aale Tynni kirjoitti paljon ja hänestä on kirjoitettu paljon. Uusi elämäkerta on jo löytänyt laajan lukijakunnan, ja luulen, etten ole ainoa, joka tämän kirjan luettuaan haluaa lukea enemmän Tynnistä ja Tynniä.

 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *