Vaikka viime vuosina on ilmestynyt populäärien ruokakirjojen ohella useita tieteelliseen tietoon perustuvia ruokaa käsitteleviä teoksia, joissa on käsitelty myös ruokaturvaa ainakin eräänlaisena sivujuonteena, on Nälkä ja yltäkylläisyys. Ruokaturva maailmassa varsin tervetullut lisä tähän kirjallisuuteen. Se on ensimmäinen kohdennetusti ja laajasti ruokaturvaa käsittelevä suomenkielinen teos. Teoksen ansiona on, että siinä käsitellään monia ruokaan ja ruokaturvaan liittyviä, välillä hyvinkin kiistanalaisia ja voimakkaita mielipide-eroja herättäviä kysymyksiä monipuolisesti, kriittisen asiallisesti ja tasapuolisesti, nostaen esiin eri vaihtoehtojen vahvuuksia ja heikkouksia. Tätä kautta teos tarjoaa aiheesta asiallista ja perusteellista tietoa ja auttaa ymmärtämään myös nykyisiä ruokaturvaan liittyviä kysymyksiä.

Ruokaturvattomuuden syyt muuttuvat ajassa ja paikassa

Teoksesta selviää ruokaturvattomuutta aiheuttavien tekijöiden moninaisuus. Historiallisesti nälänhätää ovat aiheuttaneet erityisesti vaikeat luonnonolosuhteet. Myös Suomessa nälkään liittyvä kuolleisuus oli suurta 1600- ja 1800-luvuilla. Nälänhädän taustalla oli erityisesti ilmaston viileneminen ja siitä seuranneet katovuodet. Tilannetta pahensi heikko varautuminen kriisitilanteisiin, ongelman maantieteellinen laajuus sekä logistiset haasteet ruoka-avun perille saattamisessa. 1900-luvulla ruokaturvattomuus Suomessa on juontunut enemmän ihmisten itsensä aiheuttamista olosuhteista eli sodista. Ensimmäinen ja toinen maailmansota vaikeuttivat kotimaista tuotantoa ja loivat esteitä ruoan tuonnille. Tämä johti jopa ruokamellakoihin sekä tiettyjen elintarvikkeiden pitkään jatkuneeseen säännöstelyyn ja sitä kautta ruokavalion yksipuolistumiseen.

Nykyisin Suomessa ei ole vakavia ruokaturvaan liittyviä haasteita. Ongelmat ovat pikemminkin suhteellisia ja laadullisia. Vaikka ruokaa on riittävästi tarjolla, on kuluttajilla varsin erilaiset mahdollisuudet sen hankkimiseen. Arkipäiväisiä muistutuksia tästä tuovat leipäjonot. Ruoka voi olla myös ravintoarvoltaan heikkoa. Kun kalorimäärältään sinänsä riittävä ruoka ei ole ravitsemuksellisesti täysipainoista, tuottaa se ongelmia ravitsemusturvan toteutumisen kannalta. Tämä voi näkyä erilaisina sairauksina ja ylipainona.

Vaikka Suomessa on monien muiden länsimaiden tapaan päästy eroon varsinaisesta nälänhädästä ja ruokaturva on pääsääntöisesti varsin korkealla tasolla, ei tilanne ole kaikkialla sama. On arvioitu, että nälkäisiä olisi nykyisin lähes 900 miljoonaa, eikä tilanne ole juuri muuttunut viimeisten 20 vuoden aikana. Mistä nälänhätä nykyisin sitten johtuu? Periaatteessa kyse on hyvin saman tyyppisistä tekijöistä kuin aiemminkin; joskin kyse on hyvin voimakkaasti alueellisesti ja myös yhteiskunnallisesti eriytyneestä ilmiöstä. Yleisesti ottaen ruokaturvattomuuden taustalla on nähtävissä erilaisia taloudellisia, tuotannollisia, hallinnollisia, väestöön sekä ilmastoon ja ympäristöön liittyviä kysymyksiä. Alueesta riippuen ongelmana voi olla joko se, että ruokaa ei ole tarjolla ja sen omatoimisen tuottamisen mahdollisuudet ovat hyvin rajalliset, tai se, että kauppojen hyllyt notkuvat ruokaa, mutta kaikilla ei ole varaa sen hankkimiseen. Kyse on usein myös näiden yhdistelmästä. Heikot sadot voivat nostaa ruoan hintaa, mikä puolestaan tuottaa ongelmia etenkin matalan tulotason maissa ja köyhimpien ihmisten keskuudessa. Monilla alueilla myös äkilliset kriisitilanteet, kuten sodat, luonnonkatastrofit tai poliittiset konfliktit voivat tuottaa vaikeaakin nälänhätää.

Ruokaturvan edistäminen on vaikeaa

Vaikka tietyillä alueilla riittävä ruoantuotanto tuottaa vaikeuksia, globaalilla tasolla tätä ongelmaa ei ole. Ruokaa kun kyetään nykyisin tuottamaan niin paljon, että tasaisesti jaettuna sen avulla voitaisiin tyydyttää maapallon kaikkien ihmisten tarpeet. Miksi näin ei sitten tapahdu? Eikö ruokaturvaa haluta edistää, vai eivätkö tehdyt toimenpiteet ruokaturvan edistämiseksi ole olleet vaikuttavia? Tämä usein esitetty kysymys tulee kieltämättä mieleen Nälkä ja yltäkylläisyys -teosta lukiessa, sillä siinä esitetään suorastaan hengästyttävän pitkä lista toimenpiteitä ja julistuksia, joiden avulla on pyritty edistämään maailmanlaajuisen ruokaturvan toteutumista. Tästä huolimatta maapallolla eletään yhtäältä nälässä ja toisaalta yltäkylläisyydessä.

Kirjoittajat eivät anna suoraa vastausta siihen, mistä tämä ristiriitainen tilanne johtuu, mutta avaavat kysymystä pohtimalla niitä erilaisia tekijöitä, jotka voivat vaikeuttaa ruokaturvan edistämistä. Eräs keskeinen tekijä on ruokaturvaa aiheuttavien tekijöiden moninaisuus. Tästä johtuen tulisi myös ratkaisuissa huomioida paikallinen konteksti ja ruokaturvattomuuden syyt. Kontekstisidonnaisuuden vaade ja tärkeys voi selittää osaltaan myös sitä, miksi nälän torjunnassa ei ole aina onnistuttu. Kriitikoiden mukaan väärin kohdennetusta avusta voi seurata jopa kielteisiä merkityksiä, kuten apuriippuvuutta tai paikallisen tuotannon kannattavuuden heikkenemistä. Suora ruoka-apu onkin harvoin paras tapa tukea ruokaturvaa, vaikka silläkin on paikkansa esimerkiksi äkillisissä katastrofitilanteissa. Sen sijaan usein perustellumpaa on tukea paikallista tuotantoa ja erityisesti naisten asemaa ja mahdollisuuksia viljelyyn. Joskus tarvitaan parannuksia myös sosiaaliturvaan tai terveellisen ruoan tarjonnan mahdollistavia ohjelmia.

Ruokaturvan takaamisen haasteellisuutta voi selittää myös tehtyjen toimenpiteiden vähyys. Maatalous ei ole ollut aikoihin kehitysyhteistyön prioriteettilistalla. Myös politiikkatoimien keskinäinen epäjohdonmukaisuus ja tavoitteiden ristiriitaisuus voi selittää tulosten heikkoutta. Kun yhtäältä pyritään tukemaan kehitysmaiden maataloutta, mutta toisaalta kehittyneiden maiden oman maatalouden voimakas tukeminen tuottaa epätasaista kilpailua, ei tilanne ole välttämättä kehitysmaiden kannalta suotuisa. Hyödyt karkaavat helposti muualle kuin on tarkoitus. Näin voi käydä myös sellaisten sosiaaliseen oikeudenmukaiseen pyrkivien hankkeiden, kuten reilun kaupan kohdalla. Yllättävää on, että reilun kaupan kahvin vähittäishinnasta välikädet lohkaisevat suuremman osan kuin tavanomaisen kahvin kohdalla.

Teoksesta piirtyykin esiin ruokaturvan edistämisen vaikeus. Vaikka toimijoilla olisi aito halu edistää ruokaturvaa ja vähentää nälänhätää, on eri tavoitteiden yhteensovittaminen ja omista taloudellisista eduista luopuminen usein vaikeaa. Avun tarjoajat joutuvat usein pohtimaan, miten paljon apua halutaan antaa, ja miten paljon omista taloudellisista eduista ollaan valmiita toisen hyväksi tinkimään. Kun kyse on äärimmäisestä hädästä, ristiriitaa ei yleensä ole, mutta silloin, kun joudutaan tekemään päätöksiä, jossa avun kohde voi nyt tai myöhemmin kilpailla samoilla elintarvikemarkkinoilla, tilanteet ovat usein vaikeampia.

Kirjoittajat antavat kuitenkin toivoa tulevaisuuden suhteen. Nykyisin alkaa olla yhä enemmän tietoa kehitysyhteistyön eri välineiden vaikuttavuudesta, mikä antaa mahdollisuuksia niiden kehittämiseen ja parempaan vaikuttavuuteen. Lisäksi 2000-luvulta alkaen, kun ruoan maailmanmarkkinahinnat kohosivat, maatalous ja ruokaturva ovat alkaneet saada entistä enemmän huomiota kehitysyhteistyössä ja sen painopiste rahoituksessa on vahvistunut. Lisäksi aktiivista huomiota on alettu kiinnittää eri politiikanalojen epäjohdonmukaisuuteen ja saamaan siihen parannusta.

Tulevaisuudessa ruokaturvan takaaminen vaatii uusia keinoja

Näistä myönteisistä ajatuksista huolimatta tulevaisuus voi olla ruokaturvan toteutumisen kannalta entistäkin haasteellisempi. Väestönkasvun on ennustettu jatkuvan, viljelykelpoisen maatalousmaan rajat alkavat tulla vastaan ja kulutustottumukset modernisoituvat, minkä myötä eläinkunnan tuotteiden osuus ruokavaliossa kasvaa myös länsimaiden ulkopuolella. Tällöin vaikeutena ei ole pelkästään se, miten ruokaa kyetään jakamaan oikeudenmukaisesti, vaan myös se, kyetäänkö sitä ylipäätään tuottamaan riittävästi.

Nälkä ja yltäkylläisyys on siinä mielessä poikkeuksellinen ruokaa käsittelevä teos, että siinä ei pelkästään tyydytä tulevaisuuden uhkakuvien maalailuun, vaan pohditaan myös mahdollisia ratkaisuja. Tällaisena tuodaan esiin esimerkiksi maataloustuotannon tehostaminen edelleen, mutta paikallinen konteksti ja kestävyys huomioiden. Lisäksi toivoa ja mahdollisuuksia voivat tuoda aivan uudenlaiset, tällä hetkellä ehkä hieman epäilyttäviltäkin tuntuvat keinot, kuten keinoliha ja hyönteisten vahvistuva käyttäminen ravintona. Merkittävää parannusta voidaan saada aikaan myös vahvistamalla kasvisperäisten tuotteiden käyttöä, vähentämällä ruokahävikin määrää elintarvikeketjun kaikissa vaiheissa sekä lisäämällä kaupunki- ja omatarveviljelyä. Kirjoittajat korostavat, että mikään yksittäinen keino ei ratkaise ruoan riittävyyteen liittyvää ongelmaa, vaan tarvitaan monipuolista keinovalikoimaa.

Vaikeisiin kysymyksiin ei ole helppoja vastauksia

Monet ruokaan, ruokaturvaan, nälänhätään ja kehitysyhteistyöhön liittyvät kysymykset ovat äärimmäisen monimutkaisia. Niihin on usein vaikea, jollei mahdoton, antaa yksiselitteisiä ja varmasti oikeita vastauksia. Tähän ei kyetä, eikä edes pyritä, myöskään Nälkä ja yltäkylläisyys -teoksessa: jo esipuheessa kirjoittajat huomauttavat, että teos ei anna juurikaan valmiita vastauksia, vaan pikemminkin vankkaa perustietoa aiheesta, joka haastaa lukijat pohtimaan itse näitä kysymyksiä. Tietoa teos antaakin. Toisaalta monista kysymyksistä, kuten kehitysyhteistyöstä, olisi lukenut mielellään syvällisempääkin tietoa. Nyt asian käsittely jää varsin pintapuoliseksi. Teoksen lähdeviitteet toki ohjaavat lukijaa aihetta käsittelevän tutkimuksen pariin ja sitä kautta syvällisempään perehtymiseen.