Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisusarjaan kuuluva teos on tervetullut lisä viime vuoden inventointikirjallisuuteen. Aiemmin vuonna 2000 ilmestyi Museoviraston julkaisemana mainio inventointiopas (Arkeologinen inventointi, toim. Maaranen & Kirkinen), jossa ei kuitenkaan käsitelty lainkaan saariston muinaisjäännöksiä.

Käsillä oleva teos on tutkimusraportti Turunmaan eteläisessä saaristossa sijaitsevan Saaristomeren kansallispuiston yhteistoiminta-alueen muinaisjäännöksistä. Tuovinen on kerännyt aineiston systemaattisella ja laajalla kenttätyöllä. Saaristomeren kansallispuiston 8400:sta saaresta ja luodosta valittiin tutkittaviksi 235. Valintakriteerejä olivat vähintään 12-15 hehtaarin pinta-ala, olemassaolevat ennakkotiedot mahdollisista muinaisjäännöksistä sekä muinaisjäännöksiin viittaavat paikannimet. Tavoitteena oli, että valituista kohteista löydetään kaikki muinaisjäännökset, joista oli havaittavissa maanpäällisiä rakenteita.

Lyhyessä johdannossa käydään läpi saariston muinaismuistojen tutkimuksen historiaa ja saariston inventoinnin erityispiirteitä. Lisäksi esitellään inventoinnin yhteydessä havaitut muinaisjäännöstyypit sekä käytetyt kenttätyömenentelmät ja iänmääritysperusteet. Ajoituksia, jotka perustuvat maankohoamiseen ja merenpinnan ajoittaisten vaihteluiden sekä jäiden työntövoimien huomioimiseen, Tuovinen käsittelee erittäin perusteellisesti.

Kenttätyön tuloksia Tuovinen esittelee muinaisjäännöstyypeittäin. Ensin saa lopullisesti kyytiä teoria saaristossa rautakaudella vallinneesta asutustyhjiöstä. Suurin osa yhteistoiminta-alueen hautaraunioista on rakenteeltaan ja topografiselta sijainniltaan rautakautistyyppisiä. Osa raunioista on osoitettu rautakautisiksi myös kaivauksin. Lisäksi osa raunioista ei sijaintikorkeutensa puolesta voi olla rautakautta vanhempia. Ne kun olisivat pronssikaudella sijainneet veden alla.

Erityisen jännittävä muinaisjäännösryhmä on tomtningit. Ne löydettiin Suomesta vasta 1980-luvun alussa. Ensimmäiset havainnot tehtiin Ahvenenmaalla ja Saaristomerellä. Tomtningille ei ole suomen kielessä vakiintunutta sanaa. Termillä tarkoitetaan sesonkikalastukseen liittyvää yksinkertaista yöpymissuojaa. Tomtning koostuu raivatusta alasta ja sitä kiertävästä pyöristyneestä tai suorakulmaisesta kivimuurista. Usein kivimuuri liittyy pystysuoraan kallioseinään. Ruotsissa tomtningit ovat olleet tunnettuja jo 1950-luvulta lähtien ja siellä niitä on tähän mennessä rekisteröity yli 1200. Vanhimmat Ruotsissa tutkituista on ajoitettu rautakautisiksi, mutta nuorimmat ovat olleet käytössä vielä 1800-luvulla. Suomessa tutkimus on vasta alkamassa eikä täkäläisistä tomtningeista tiedetä juuri mitään. Varmaa on, että suuri osa tomtningeistamme on historialliselta ajalta ja että suurin osa saaristomme tomtningeista on yhä löytämättä. Tällä hetkellä niitä tunnetaan muutamia kymmeniä. Tomtningien yhteydessä Tuovinen käsittelee veneenvetopaikat, joita usein tavataan maastossakin tomtningien läheisyydestä. Ne ovat raivattuja aloja, joita reunustavat pitkät rantaan nähden kohtisuorat kivivallit.

Kivilabyrintit eli jatulintarhat ovat lohkareista laadittuja sokkeloisia kiveyksiä, joissa voi mutkittelevaa käytävää pitkin kävellä portilta tarhan keskustaan tai takaisin portille. Ne sijaitsevat useimmiten kallioilla, mutta labyrintteja on rakennettu myös maanpinnalle. Ruotsissa on havaittu valtaosan labyrinteista sijaitsevan vanhojen kalastusyhdyskuntien tai kalakarien liepeillä. John Kraftin tutkimuksiin viitaten Tuovinen liittää jatulintarhojen kulttuurisen merkityksen kalastukseen, lähinnä saaliin ja hyvän sään turvaamiseen. Lounais-Suomen saaristossa tämä onkin luonteva tulkinta, mutta tuskin tyhjentävä selitys kaikille labyrinteille. Tuovinen mainitseekin 1800-luvun lopulta tunnetun perinteen jatulintarhoista nuorison kokoontumispaikkoina. Kisailusta, jossa nuorukaiset tavoittelivat labyrintin keskellä seisonutta neitoa, juontuu jatulintarhan ruotsinkielinen nimi jungfrudans. Äkkiseltään sekundaariselta vaikuttavan perinteen vie keskiaikaan Sipoon kirkon seinästä tavattu kalkkimaalaus, jossa naiseksi tulkittu hahmo seisoo keskellä labyrinttikuviota.

Hiljattain on esitetty uusi mielenkiintoinen tulkinta, joka kytkee jatulintarhat maanomistukseen (Muinaistutkija 4/1999). Etelä-Karjalassa labyrintit sijaitsevat rannikon ohella myös sisämaan metsissä, kylien laitamilla. Petteri Pietiläinen on vertaillut niiden sijaintia sekä toisiinsa että vanhoihin kylän- ja pitäjänrajoihin nähden ja yhdistänyt sijaintitietoihin näkyvyysalueanalyysin. Hänen mukaansa tarhat on sijoitettu siten, että niistä näkyvä alue ilmaisee omistusoikeutta kyseiseen maisematilaan.

Kivikompassien kautta päästään ekskursiolle navigoinnin historiaan. Nämä harvinaiset muinaisjäännökset esiintyvät joko kallioon hakattuina tai lohkareista koottuina kuten jatulintarhatkin. Tuovinen käy läpi magneettikompassin käytön vaiheita Itämerellä ja pohtii todennäköisesti 1600-luvulta peräisin olevien Korppoon Björkön ja Flakaskärin kivikompassien ajoitusvaihtoehtoja.

Kiviuuneja löytyy yhteistoiminta-alueelta runsaasti, enemmän kuin mitään muuta muinaisjäännöstyyppiä (83 kpl). Niistä suurin osa lienee ison- ja pikkuvihan ajalta. Eniten kiviuuneja on siellä missä venäläisen kaleerilaivaston tiedetään liikkuneen vuosina 1714-1721 ja 1741-43. Tähän viittaa myös kansanomainen nimitys "ryssänuuni". Uuneissa valmistettiin ja mahdollisesti myös kuivattiin ruokaa.

Kenttätyön tulosten jälkeen esitellään dokumentoidut jäännökset kunnittain ja kylittäin. Osio kattaa kirjasta noin puolet. Kohteiden koordinaattitiedot on listattu kirjan loppuun. Käyttökelpoinen olisi ollut myös listaus muinaisjäännöstyypeittäin, jolloin helposti löytäisi vaikkapa kalliohakkaukset tai tomtningit. Nyt on selattava kaikki 50 sivua läpi, jos haluaa esimerkiksi selvittää, että missä niitä veneenvetopaikkoja nyt taas olikaan. Kuvitus ei kaikilta osin ole onnistunut, arvatenkin painoteknisistä syistä. Originaalivalokuvat ovat ilmeisesti olleet väridioja eivätkä siten mustavalkoisina aina toistuneet kovin havainnoillisina karhealle paperille. Sen sijaan kartat, piirrokset ja taulukot ovat selkeitä ja informatiinisia.