Salaperäisen keramiikkakulttuurin jäljillä

Arkeologian tutkimustuloksia kaupataan silloin tällöin salaperäisten muinaiskulttuurien terminologialla. Arjen arkeologia omasta kulttuuripiiristämme muutaman yli neljänsadan vuoden takaa voi kuitenkin paljastaa jotain yhtä salaperäistä meistä itsestämme. Itämeren kulttuuripiirin keramiikantutkimuksen puitteissa, on jo pitkään puurrettu keskiajalla ja uuden ajan alussa tavanomaisten punasavisten padanjalkojen ja muun keramiikkalöytöaineksen parissa. Punasavisia padanjalkoja ja astioita, sekä ruukkukaakeleita ja reliefikaakeleita pullahtaa esiin röykkiöittäin keskiajan ja uuden ajan alkupuolen kaupunkikaivaustyömaalta.

Majantie, Kirsi: Ruukkuja ja ruhtinaita. Saviastioita ja uunikaakeleita ajalta 1400-1700. Käännös: Riina Kivijärvi (käännökset englannista). Aboa Vetus & Ars Nova ja Suomen keskiajan arkeologian seura, 2007. 224 sivua. ISBN 978-951-96801-5-6.

Arkeologian tutkimustuloksia kaupataan silloin tällöin salaperäisten muinaiskulttuurien terminologialla. Arjen arkeologia omasta kulttuuripiiristämme muutaman yli neljänsadan vuoden takaa voi kuitenkin paljastaa jotain yhtä salaperäistä meistä itsestämme. Itämeren kulttuuripiirin keramiikantutkimuksen puitteissa, on jo pitkään puurrettu keskiajalla ja uuden ajan alussa tavanomaisten punasavisten padanjalkojen ja muun keramiikkalöytöaineksen parissa. Punasavisia padanjalkoja ja astioita, sekä ruukkukaakeleita ja reliefikaakeleita pullahtaa esiin röykkiöittäin keskiajan ja uuden ajan alkupuolen kaupunkikaivaustyömaalta.

Punasaviset esineet astioista aina tiiliin ja kaakeleihin ovat arkisesta käyttötarkoituksestaan huolimatta myös aatteiden, käsityökulttuurin ja uskonnollisten ideologioiden temmellyskenttää. Tähän tulokseen tulee viimeistään luettuaan Kirsi Majantien toimittaman uuden Itämeren piirin punasavikeramiikkaa käsittelevän teoksen Ruukkuja ja ruhtinaita.

Ruukkuja ja ruhtinaita -teoksessa läpivalaistaan keramiikkakulttuuria Itämeren piirissä mielenkiintoisesta asetelmasta lähtien. Kahdeltatoista kirjoittajalta eri museoista on saatu painavaa tekstiä kunkin maan punasavikeramiikasta. Jokaisella kirjoittajalla on täysin toisistaan poikkeava käsitys punasavikeramiikasta ja arkisen keramiikan ympärille kutoutuvasta kulttuurista, mikä lisää kirjan jännittävyyttä. Esimerkiksi Elzbieta Kilarska, Gdanskin kansallismuseon intendentti, kuvaa artikkelissaan kaakeleita eräänlaisena ruhtinaskavalkadina. Kaakeleista välittyy Elzbieta Kilarskan kuvaamana Puolan värikästä historiaa saksalaisten ritarikuntien koreista linnaruhtinaista lähtien. Muiden kirjan artikkeleiden kanssa yhteistä Kilarskan artikkelille on näkemys siitä, että kaakeleissa välittyivät usein myös aikakauden uskonnolliset virtaukset, sekä kirjapainotaidon mukanaan tuoma kuvakulttuurin muutos.

Ruotsalaistutkija, arkeologi Mikael Johansson Tukholman kaupunginmuseosta arvelee, että huolimatta kirjallisten lähteiden perusteella välittyvästä kuvasta, jonka mukaan paikallista keramiikanvalmistusta Tukholmassa ei olisi ennen keskiajan loppua ollut, on Tukholmassa kuitenkin ollut myös paikallista keramiikanvalmistusta jatkuen esihistorialliselta ajalta paikallisen valmistuksen koskaan katkeamatta. Johansson korostaa 1500-luvulla alkaneen saksalaiskäsityöläisten maahantulon vaikuttaneen merkittävästi Tukholmankin esinekulttuurin muutokseen. Johanssonin väite paikallisen ja ulkomaisen käsityön kohtaamisesta on mielenkiintoinen suomalaisestakin tutkimusnäkökulmasta, sillä onhan meilläkin runsaasti esihistoriallista keramiikkaa. Taitekohta paikallisen ja ulkomaisen savenvalannan törmätessä toisiinsa, on myös kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoinen kysymys. Johansson arveleekin, että Tukholman paikalliset savenvalajat yrittivät ottaa mallia ulkomailta saapuneiden mestarien töistä, eli imitoida muiden teoksia. Piraattikopioita kauniista esineistä on siis tehty jo keskiajalla.

Kaikki kirjoittajat ovat hyviä kuvaamaan oman alueensa punasavista arkea ja ovat alansa asiantuntijoita, mutta itseäni viehätti erityisesti Tukholman kaupunginmuseon tutkijan Barbro Århemin tapa lähestyä tutkimusaihettaan. Ehkäpä hänen tapansa yhdistellä historiallisten asiakirjojen ja löytöaineksen välittämää kuvaa, tekee artikkelista erityisen uskottavan. Barbro Århem on kartoittanut manttaaliluetteloiden pohjalta savenvalajien asuinsijat Tukholmassa. Kun Århem vielä yhdistää näitä asiakirjatietoja jouhevasti tietoihin siitä, miltä tontilta on löytynyt jälkiä valmistuksesta ja miltä ei, niin hänen tekstistään välittyy myös fragmentteja savenvalajien arjesta. Århem ei myöskään unohda naisten merkitystä savenvalajien puolisoina ja työpareina. Usein savipaja siirtyi naislesken mukana toiselle savenvalajalle. Tämä herättää ajatuksia siitä, kuinka vahva rooli käsityöläisten vaimoilla ja kauppiaiden vaimoilla on kaupungeissa usein ollut.

Myös kirjan toimittaneen Kirsi Majantien artikkeli kaakeliuunien merkityksestä lämmitysteknisenä uudistuksena on perusteellinen ja erikseen täytyy mainita David Gaimsterin hieno alkupuhe, joka antaa sopivan kokoavan katsauksen punasavikeramiikasta. Gaimsterín teksti täydentää näin muiden artikkelien antamat yksittäistiedot ja auttaa ymmärtämään saviesinevalmistusta ja -kauppaa kokonaisuutena hansa-ajalta saakka. Latvialaisen Ieva Osen artikkelista saamme jopa tietää paljonko yksi Schock (60 kappaletta) kaakeleita maksoi vuonna 1641. Ieva Osen mukaan eri kaakeleilla oli suuria hintaeroja ja eri kaakelityyppien käyttäjiksi valikoitui siten erilaisissa sosiaalisissa asemissa olevia ihmisiä.

Teos Ruukkuja ja ruhtinaita on siitä erikoinen tieteellinen teos, että se on runsaan kuva-aineistonsa ansiosta myös viihdyttävää lukemista vaikkapa riippukeinuun tai rannalle. Se on myös sopivan litteä ja pehmeäkantinen, joten se mahtuu helposti mukaan vaikkapa eväskoriin. Myös rimpuilevan vauvansa kanssa kaupungilla liikkeellä olevalle isälle, teosta voi suositella, sillä selkeän esillepanonsa ansiosta kirjaa on helppo lukea vaippapussi toisessa kainalossa. Kirjan runsaasta kaakelitarjonnasta välittyy salaperäinen Itämerinen kulttuuri omituisesti pukeutuneine ruhtinattarineen ja arkisen hassuine kolmijalkapatoineen – arjen elämä kaikkine väreineen.

Kolmijalkapadan monivärikuvia katsellessa herää ajatus siitä, että olikohan padoissa takan ääressä yhtä nopeaa lämmittää vauvan maitovelli, kuin nykyajan mikroaaltouunissa? Ainakin tuli lämmitti mukavasti vellin ääreen kumartunutta hämmentäjää, joten arkikulttuurimme on selvästi taantunut muovin ja sähkön aikakaudella. Kirjaa lukiessa herää ajatus siitä, miten yhden pienen, punaisen savenpalan sisään, voi kätkeytyä niin suuria inhimillisiä tunteita. Jopa uskonnollinen kuohunta reformaatioaikana on saanut ilmitulonsa myös saviesineiden pinnalla, joihin on kaiverrettu Lutherin tai reformaatioruhtinaiden kuvia.

Kirja perustuu kiehtovaan museonäyttelyyn, joka oli sinällään, ainakin Turun Aboa Vetuksen -versiona, johon itse pääsin tutustumaan, erinomainen. Onneksi kirjan tekijät ovat kuitenkin laatineet teoksen omana kokonaisuutenaan, erillään näyttelyn esillepanosta. Teos ei siksi vaikuta tavallisten näyttelykatalogien tapaan puisevalta kokoomateokselta. Kirjaan on selvästi panostettu sekä aikaa että asennetta.

Varsinkin valokuvat Itämerenpiirin eri museoiden punasaviesineistä on fantastisen tarkasti otettu. Jo valokuvista muodostuu meriseikkailu punasavikeramiikan löytöaineistoon Tallinnasta Lyypekin kautta Tanskaan.

Kritiikkiä kirjaa kohtaan esittäisin juuri siinä, että kuvien määrää olisi voinut karsia ja antaa enemmän tilaa eri museoiden kirjoittajille, joiden tekstit ovat kaikki erinomaisia. Kuvat tuntuvat nyt syöneen hieman liikaa tilaa analysoinnilta. Kuvalliseen jäsentelyyn takaosan kuvaliitteessä olisi myös hieman enemmän voinut panostaa energiaa. Itselleni jäi ainakin epäselväksi, miksi esimerkiksi osion: muotojen ja koristelun kehitys, alla on kauniita nissikaakeleiden kuvia jonossa, ilman että syytä järjestykseen mainitaan.

Nyt jää hieman sellainen käsitys, että toimitus on asetellut samantapaisia koristeaiheita sisältävien kaakeleiden kuvia peräkkäin, ja olettanut lukijan vetävän johtopäätökset siitä, miksi kaakelin Pyhällä Dorothealla on vekkihame ja kädessään korillinen luumuja, mutta Marialla taas seuraavassa kuvassa kukkamekko.

Jos kuva-arvuuttelusta sattuisi innostumaan, niin kirjan mukana seuraavalla CD-levyllä on lisää kiehtovia punasavisten esineiden kuvia, jotka voi ladata omalle tietokoneelleen ja tiirailla tarkemmin lierihattuisten ruhtinaiden ja sievien linnanrouvien paljastavia yksityiskohtia etsien menneen kulttuurin salaperäisiä piilomerkityksiä.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *