Jokainen suomalainen tuntee varmasti Kultarannan, Suomen Presidentin Naantalin merellisiin maisemiin sijoittuvan kesänviettopaikan. Hannu Heikkilän toimittama viehättävä Kultaranta-teos avaa suurelle suomalaisyleisölle perusteellisesti ovet puutarhoin ympäröidyn graniittilinnan sisuksiin.  Kirjan kannen sini viittaa suomalaisuuteen, ehkä myös Kultarannan merellisyyteen, ja kankaaseen kullattu nimiöteksti ilmeisesti vahvistaa paikan nimen ”Kultaranta” vaikutusta. Sininen ja kultainen kangasselkämys antaa vaikutelman arvoteoksesta. Suomalainen Kirjallisuuden Seura on siis myös omiaan kustantajana; jäämme vielä ilmeisesti odottamaan teokselle ruotsinkielistä käännöstä. Kirjassa on Presidentti Sauli Niinistön esipuhe.

Kattava teos luotaa Alfred Kordelinin, Kultarannan rakennuttajan, persoonan kautta palatsilinnoituksen rakennushistoriaan. Kordelinin vaatimattomat lähtökohdat ja huima rikastuminen sekä sisällissodan pyörteissä tapahtunut murha ovat linnan synnyn dramaattisia taustoja. Linna valmistui 1915-1916, siis sata vuotta sitten, juuri ennen vuonna 1917 tapahtunutta Suomen itsenäistymistä. Valtion omistukseen rakennus siirtyi 1920-luvulla.

Kuva: Lauri ja Signe Relander Kultarannassa

Kirjan historiaosuudesta vastaa kirjan toimittaja Hannu Heikkilä ja rakennushistoriasta Pekka Korvenmaa. Sisustuksen yksityiskohdat on selvittänyt Jukka Relas, ja Pirjo Uino johdattaa lukijan Kultarannan monimuotoiseen puutarhaan. Valokuvat ovat pääosin Taneli Eskolan taiteellisia ja raikkaita otoksia, joilla teoksesta syntyy myös selailuun innoittava opus. Suihkulähteet, kukkameret, kasvihuoneet ja veistospuutarhat ovat suomalaisessa mittakaavassa yksityisrakennuttajalle harvinaisia.

Kuninkaallinen makuuhuone

Heikkilä varmasti Kordelinin tuntijana on ollut paras mahdollinen kertoja, ja historioitsijana hänen tietämyksensä  Kultarantaan liittyvistä presidenttien vaiheista on  hyvin katettu. Jotain toistoa olisi ehkä Kordelinin taustoista voinut karsia leipätekstissä suhteessa infoikkunoihin, mutta eri lukijat saattavat selaillessaan tutustua vain eri tekstiosioihin, joten  toisto on perusteltua. Risto Rydin osuus Kordelinin pesänjakajana on mielenkiintoinen, ja jatkumo presidentteihin tavallaan alkaa jo Rydistä. Kordelinin kiinnostus kotipuoleensa Varsinais-Suomeen kesäpaikan valinnassa lienee ilmeinen. Mutta patruuna ei koskaan päässyt yllättävän kohtalonsa vuoksi nauttimaan linnastaan, jonka makuuhuonekin viittaa kuninkaallisuuden tavoitteluun. Suomen oloissa voisi yksityisrakennuksen kohdalla puhua jopa mahtipontisuudesta.

Paikka on siis valtion päämiehille ja heidän kesävierailleen vähintäänkin arvollinen. Puistot ja puutarhat meren äärellä ovat linnan/palatsin suurin viehätys, kesäinen henkireikä, niin kuin ne ovat olleet presidenteillekin. Kirjan sinisiin kansilehtien sisuksiin olisi voinut piirtää valkoisella kartat Kultarannan, sen rakennuksien ja puutarhojen sijainnista suhteessa Naantaliin vaikkapa merikarttojen ilmansuuntanuolien tai kompassien viitoittamina. Merellisyys näkyy myös presidenttien venematkoista ja purjehdusharrastuksesta. Nyt lukija jää kaipaamaan selkeää sijoitusta ilmansuunnista käsin, kun puutarhakarttoja lukuunottamatta kirjassa ei ole paikan karttaa suhteessa Naantaliin ja ilmansuuntiin. Jää miettimään, onko tähän jokin turvallisuussyy.  Ilmakuvia tosin on tarjoamassa yleiskuvia Kultarannan alueesta ennen vuotta 1930 ja myöhemmin, mutta niihinkään ei Naantali osu. Naantalista on otoksia itsessään.

Kultaranta syntyi maisemaan arkkitehti Lars Sonckin piirustuspöydältä. Pekka Korvenmaa on Sonckin ajan johtava arkkitehtuurin taidehistorioitsija Suomessa. Hän osaakin taitavasti taustoittaa linnan syntyvaiheita maisemassa ja arkkitehtuurin muotokielen valintaa ajassa. Sonckin muuta tuotantoa käydään läpi vertailukohteena, mutta tyyliluonnehdinta jugend eli art nouveau jää Kultarannan erittelyssä viittaamatta tai  käsittelemättä, vaikka niitä lukija nimenomaan tyylipiirteinä on näkevinään.

Kuva: Kultarannan rakennutti alunperin itselleen maatalousneuvos Alfred Kordelin 1916. Arkkitehti Lars Sonckin fasadipiirros.

Vertaillessaan Korvenmaa viittaa useisiin ajan kaupunkitaloihin ja palatseihin. Mutta Sonckin lähes samanaikainen nykyisin Wihurin palatsina tunnettu rakennus Helsingin Kulosaaressa, alunperin Kulosaaren Rantahotelli, olisi ollut arkkitehtonisesti ehkä mittasuhteiltaan, rakenteiltaan ja ajoitukseltaan  lisänä mielenkiintoinen vertauskohde – samaa maisemallista sijoitusta meren ääreen ja linnamaista rakennustyyliä torneineen on selvästi nähtävissä. Kulosaaressa tosin vain kivijalka näyttää olevan raskasta graniittia. Rakennusajankohta  1917 on myös hyvin verrannollinen.

Voi sanoa, että Kultarannan  sisustuksen yksikyiskohtainen läpikäyminen antaa erittäin mielenkiintoista tutkiskeltavaa niille, jotka eivät talossa koskaan vieraile. On antoisaa käydä lävitse sisustuksen kehitystä ja sen muutoksia osana rakennuskokonaisuutta. Tällainen kokonaisvaltainen ote elinympäristöstä on erinomainen ulottuen aina puutarha-arkkitehtuuriin. Jotain rakennuksen sisustuksen symboliikasta ehkä olisi voinut saada enemmän irti, mutta ehkä presidentin residenssin kuvauksessa ei haluttu viedä lukijaa erilaisten tulkintojen arvaamattomille poluille.

Gösta Kulvikin ja Gunnar Wahlroosin sisustusmuotoilu suomalaisen käsityön huonekalutuotteina on kaunista katseltavaa. Visakoivu tietysti näyttäytyy yhtenä elementtinä. Lamput ovat tyylillisesti harkittuja. Harmi ettei maalauksista ja koriste-esineistä (valtiollisista lahjoista?) ole enemmän kuvia ja selvitystä. Odotetusti on tiloja myös sisustettu ajan myötä Artekin ja Alvar Aallon huonekaluin, niin kuin suomalaisia edustustiloja eri puolilla maailmaa.

Pirjo Uino käy analyyttisesti läpi eri puutarhojen osia ja kehityskaaria. Kuten sanottua, puistot ja puutarhat ovat Kultarannan ainutlaatuisinta antia Suomessa.  Paviljongit, pergolat, patsassuunnitelmat ja kukkien värivalinnat ovat viehättävää luettavaa. Lukijaa jää kutkuttamaan Felix Nylundin, mahdollisesti Kordelinin oma veistoshahmo uimarina, joka ei koskaan valmistunut kipsivalosta pidemmälle vaan rapautui kuvanveistäjän pihamaalla 1917-1918 ennen kuin se ehdittiin valaa pronssiin. Dramatiikkaa ei viitteistä Kordelinin häivytetystä hahmostakaan siis hänen kuolemansa jälkeen puuttunut. Yhdestä Kordelinin rintakuvassa ei ole kuvatekstiä, joten identifiointi jää lukijan tunnistuksen tai  arvailujen varaan.

Saksalaisia vaikutteita

Saksalaisuuden leimaa ei rakennusarkkitehtuurissa eikä sisutuksessa erityisemmin jäljitetä, vaikka se on selvästi nähtävissä jyhkeässä linnassa vierailtuani esimerkiksi saman ajan linnoissa Saksassa. Muotopuutarhasta ja luontopuutarhasta Pirjo Uino kuitenkin terävästi löytääkin saksalaisia inspiraation lähteitä. Suomi oli poliittisesti kallellaan saksalaisuuteen, ja se näkyy mielestäni myös tavallaan Zeit Geistina koko linna-/palatsisuunnitelmassa jugend-tyyleineen.

Joissakin, esimerkiksi Bruno Paulin 1907 suunnittelemassa, ruokasalin kaapissa Jukka Relas myös löytää suoria saksalaisyhteyksiä, mutta se näkyy myös muissakin huonekaluissa. Saksalaisuus antaa rakennukselle kontekstin aikaansa. Rakennusajankohtana Suomen jääkärikoulutus suuntautui Saksaan, ja Saksasta kaavailtiin itsenäisyyden jälkeen jopa Suomelle kuningasta. Kokonaisvaltainen näkemys saksalaisuudesta henkii niin rakennuksessa, sen sisustuksessa kuin puutarhassakin.

Kaiken kaikkiaan Kultaranta-teos on arvokas ja viehättävä selailuun innottava kesäinen lahjakirja, esimerkiksi kevään ylioppilaille.