Sattuman ja välttämättömyyden historiaa: Suomi, outo pohjoinen maa

Joitakin vuosia sitten ilmestyi professori Aira Kemiläisen teos Suomalaiset, outo pohjoinen kansa. Tämä outoutta käsittelevien kirjojen äiti toi erikoisia ja hullunkurisiakin puolia esiin käsityksistä, jotka koskivat suomalaisia. Suomen itsenäisyyden juhlarahaston näkökulmia-sarjaan kuuluva Suomi - outo pohjoinen maa? -teos herättää siis jo nimellään monenlaisia odotuksia.

Lehtonen, Tuomas M. S.: Suomi - outo pohjoinen maa? Näkökulmia Euroopan äären historiaan ja kulttuuriin. PS-Kuntannus, 1999. 264 sivua. ISBN 952-451-001-4.

Joitakin vuosia sitten ilmestyi professori Aira Kemiläisen teos Suomalaiset, outo pohjoinen kansa. Tämä outoutta käsittelevien kirjojen äiti toi erikoisia ja hullunkurisiakin puolia esiin käsityksistä, jotka koskivat suomalaisia.

Suomen itsenäisyyden juhlarahaston näkökulmia-sarjaan kuuluva Suomi – outo pohjoinen maa? -teos herättää siis jo nimellään monenlaisia odotuksia. Haluaako teoksen kirjoittajat vertautua kaimaansa, vai panna koko outouden kyseenalaiseksi? Alaotsikko, Näkökulmia Euroopan äären historiaan ja kulttuuriin, painottaa ajatusta Suomesta eurooppalaisen kulttuurin rajamaana, mikä ehkä hieman ihmetyttää asenteellisuudellaan. Tämä näkökulma painottuu vielä voimakkaammin teoksen samaan aikaa ilmestyneessä englanninkielisessä versiossa Europe’s Northern Frontier. Perspectives on Finland’s Western Identity.

Teos käsittelee Suomen alueen kytkeytymistä osaksi eurooppalaista yhteisöä keskiajalta nykypäivään. Alkuosassa Tuomas Lehtonen, Markku Kuisma ja Seppo Hentilä tuovat esiin Suomen kehitykseen vaikuttaneita kulttuurisia, taloudellisia ja poliittisia prosesseja, joita ovat liittyminen katoliseen eurooppalaiseen kulttuuriyhteisöön, puuteollisuuden synty ja kehitys ja Suomen sisäpoliittinen kehitys sisällissodasta kansalliseen eheytykseen. Niiden jälkeen poraudutaan suomalaisen kulttuurin erityispiirteisiin: Tuija Pulkkinen esittelee suomalaisen kansallisen aatteen ominaispiirteitä keskittyen J.V. Snellmanin aatepohjaan ja perintöön; Pirjo Lyytikäinen tuo esiin kansankuvauksen ja kansallisten ihanteiden esiintymistä kirjallisuudessa; Kirsi Saarikangas käsittelee suomalaisen arkkitehtuurin syntyä ja sen kansallisia ihanteita ja lopuksi Tutta Palin esittelee suomalaista maisemaa ja sen kansallista retoriikkaa. Kirjoittajat ovat eturivin tutkijoiden nuorempaa polvea Helsingin ja Turun yliopistoista.

Seitsemän tutkijan ja seitsemän erilaisen näkökulman kautta pohditaan suomalaisen kulttuuriperimän moninaisuutta ja ominaispiirteitä. Lähtökohta on rohkea ja omaperäinen. Tällä kertaa ei tyydytäkään yhteen "kansalliseen" kertomukseen, vaan artikkelit kyseenalaistavat tavanomaisia käsityksiä suomalaisen kulttuuri-identiteetin synnystä ja kehityksestä. Esimerkiksi Kirsi Saarikankaan analyysi puhtaan ja valkoisen metaforisista merkityksistä uuden Suomen rakentamisessa 1930-luvulla antaa mielenkiintoisen näkökulman uudisrakentamiseen: "Valkoinen pinta yhdistettiin puhtauteen ja aitouteen sekä symbolisella tasolla uuden Suomen rakentamiseen" sanoo Saarikangas. Hän vertaa valkoista pintaa kasarmeissa tsaarin ajan punatiilisiin rakennuksiin ja vie vertailun aina vuoden 1918 sisällissodan punaisiin ja valkoisiin asti.

Voisi tietenkin kysyä, olisiko kokoelma tullut yhtenäisemmäksi, jos siinä olisi tyydytty esittelemään Suomen historiallista kehitystä kiinteämmin tai lyhyemmällä aikavälillä; nythän hypätään keskiajalta ilman varoitusta suoraan 1800-luvulle, mikä herättää lukijassa hieman hämmennystä. Toisaalta taas Suomen asema idän ja lännen välissä tulee ymmärrettäväksi juuri keskiajan kehitystä vasten.

Teksti on suurelta osaltaan nautittavaa luettavaa ja mielenkiintoista analyysiä. Joissakin paikoin tulee kuitenkin tunne, että vähempikin tietoaines olisi riittänyt. Kaikkea ei olisi tarvinnut mahduttaa yhteen teokseen.
Olisikin toivottavaa, että Suomen itsenäisyyden juhlarahaston, Sitran, erinomainen sarja Puheenvuoroja saisi jatkoa ja humanistis-historiallinen, oman kulttuurin ja maailman tilan analyysi – mitä eri yliopistoissa koko ajan ansiokkaasti tehdään – löytäisi näin asianmukaisen kanavan tulevaisuudessakin. Tällainen kyselevä ja epäilevä lähestyminen klassisia kansallisia kliseitä kohtaan on parasta eurooppalaista kulttuuriperimää.

Teokseen sisältyy myös Suomen historian kronologinen taulukko ja hakemisto, jotka helpottavat kehityksen hahmottamista ja auttavat yksittäisen tiedon etsijää. Englanninkielinen versio on hyvä apu ulkomaille matkustaville tutkijoille ja opiskelijoille, joiden tulisi osata kertoa myös oman kotimaansa kulttuurista ja historiallisista vaiheista.

Teoksen nimeen palatakseni Suomen outoutta ei tekstissä juurikaan tapaa, mutta eräiden epäselvien taidevalokuvien merkitys jää kyllä lukijalle jokseenkin oudoksi. Kenties se on tarkoituskin.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *