Sirpa Kivilaakson kirjoittama kirjailija Anni Swanin elämäkerta Satukuningatar Anni Swan: elämä ja teokset (Atena 2009) puoltaa paikkaansa. Suuri osa kirjan faktatiedosta pohjautuu aiemmin julkaistuun materiaaliin, mutta tähän asti ainoa Swanin kulttuuriperheestä pelkästään Anniin keskittyvä elämäkertatyyppinen teos, Maija Lehtosen Anni Swan, on vuodelta 1958. Muita Swaneja käsitteleviä kirjoja ovat Antero Mannisen toimittamat kirjekokoelmat (joista viimeisin Hellevi Arjavan kanssa) sekä Arjavan Swanin siskosten tarinan kertova Swanin tytöt. Kivilaakso itse on väitellyt Anni Swanin satusymbolismista, ja hän onkin sisällyttänyt teokseen Swanin elämänvaiheiden ja tuotannon läpikäymisen lisäksi myös kirjallisuusanalyysia.

Anni Swan (1875–1958) on yksi merkittävimmistä suomalaisista lasten- ja nuortenkirjailijoista. Hän kehitti suomalaisen symbolistisen taidesadun ja vakiinnutti suomenkielisen nuortenromaanin lajityypin. Lisäksi hän toimitti lastenlehtiä, kirjoitti lastennäytelmiä ja käänsi lastenkirjallisuutta. Swan ehti myös runoilija ja suomentaja Otto Mannisen vaimoksi ja kolmen pojan äidiksi.

Satukuningatar Anni Swan -teos jakautuu seitsemään päälukuun, joista kukin kuljettaa eteenpäin Swanin tarinaa tämän lapsuudesta aina viimeisiin elinvuosiin saakka. Kivilaakso kuvaa kirjailijan elämää ja tuotantoa lomittain toistensa kanssa, mikä on onnistunut ratkaisu. Swan on ottanut niin satuihinsa kuin nuortenkirjoihinsakin vaikutteita todellisuudesta, ja varsinkin sadut aukeavat uudella tavalla, kun Kivilaakso peilaa niitä ajan yhteiskuntaa sekä Swanin ajatusmaailmaa ja kulloistakin elämänvaihetta vasten. Teosta täydentää kuvitus sekä tekstin lomassa että erillisenä kuvaliitteenä.

Naisten asialla

Anni Swan syntyi suomenmieliseen kotiin yhdeksi maisteri, opettaja ja lehtimies Carl Gustaf Swanin sekä Emmy Malinin yhdeksästä tyttärestä. Isä puhui tytöille suomea, ja nämä saivat tutustua jo pienestä pitäen laajalti kirjallisuuteen ja jopa isän apuna lehtityöhön. Äiti taas kertoi lapsille mitä ihmeellisimpiä satuja, jotka ruokkivat Annin mielikuvitusta. Hän oppikin varhain lukemaan ja teki jo tyttövuosinaan omaa lehteä. Luonteenomaista Annille oli myös rakkaus luontoon: hän viihtyi tuntikaupalla yksin metsissä samoillen.

Perheen kaikki tyttäret kävivät suomenkielistä tyttökoulua ja valmistuivat ammattiin, Anni Swan kansakoulunopettajaksi. Swan suoritti myös ylioppilastutkinnon ja jatkoi opintoja yliopistossa, mikä oli 1800–1900-lukujen vaihteessa naiselta hyvin harvinaista. Opettaja huomasi Annissa jotain erityistä jo tyttökouluaikana. Hän totesi tyttöjoukolle: ”teistä muista tulee vain pikkurouvia, mutta Annista tulee jotakin”. Myöhemmin Swan siirtyi vapaaksi kirjailijaksi.

Kivilaakso tuo Swanin esiin aikaansa seuraavana, naisten oikeudet tiedostavana naisena. Kirjailija piti ystävättärineen ”Lauantaiseuraa”, jonka tarkoituksena oli ylläpitää naisten henkisiä harrastuksia. Swanin näkemykset naisten asemasta ja perhe-elämästä olivat ajalleen moderneja. ”Minun mielestäni jokaisella naisella täytyy olla henkistä työtä, häntä ei saa sammuttaa kotonaan –. Minä ai’on johtaa poikieni pyrinnöt korkealle maan tomusta, kehityn heidän kanssaan ja seuraan aikaani niin että olen heidän ystävänsä enkä ankara puolijumala pilven takana.” (Ote vuonna 1906 perustetussa seurassa käydystä keskustelusta.)

Swanin feminismi näkyy myös hänen tuotannossaan sekä elämänvalinnoissaan. Hänen saduissaan tapaa muun muassa uuden, aiemmasta satutraditiosta poikkeavan tyttötyypin, joka ei jää odottamaan prinssiä vaan lähtee itse aktiivisesti etsimään onneaan. Swan käsittelee saduissaan myös uudenlaisia naiseuden ja perheen malleja sekä problematisoi naistaiteilijuutta.

Omassa elämässään Swan epäröi pitkään avioliittoon astumista: hän pelkäsi, että ei voisi olla yhtä aikaa sekä äiti että uraa tekevä nainen. Lisäksi suomenmielinen, autonomian ajan Suomessa varttunut Swan ei halunnut ”synnyttää lapsia venäläisille”. Morsian analysoi häidensä alla vuoden 1907 päiväkirjakirjoituksessaan elämää todeten ”prinssejä on vain saduissa. Elämässä tapaamme miehiä ja alistumme”. Kahden kirjailijan avioliitto oli kuitenkin onnellinen, ja Swan sai pitää työnsä.

Sanataiteilijoiden suhteen hidasta kehittymistä rakkaudeksi voi seurata kummankin tuotannosta. Esimerkiksi Swanin sadun ”Satu Vesihiidestä ja Kultasirkasta” on arveltu kuvaavan Annia ja Ottoa, ja myös Manninen käsittelee Swaniin kohdistuvia tunteitaan useissa runoissaan.

Metsien kaukainen sini

Swanin satujen kuvakieli on Kivilaakson mukaan vahvan symbolistista ja kieli runollista ja aistivoimaista. Kivilaakso yhdistääkin kirjailijan tuotannon 1900-luvun alun taidesuuntaukseen symbolismiin, joka on ollut Suomessa vahvasti kytköksissä kansallisromantiikkaan ja karelianismiin.

Erityisesti Swania inspiroi luonto, johon hänelle oli kehittynyt lähes mystinen suhde. Metsä on symbolistille portti sielun sisäiseen näkyyn ja mielentilaan, matka itseen, ja se on vahvasti läsnä myös Swanin saduissa. Lisäksi satujen vahvat tyttöhahmot toimivat hyvyyden puolesta luonnon ehtojen mukaisesti, ja Kivilaakso viittaakin Swaniin aikansa ”ekofeministinä”. Teoksen satuanalyysiosuudet ovat runsaita, ja niitä olisi ollut varaa hieman tiivistää.

Klassikoiksi nousseissa nuortenkirjoissaan Swan uudistaa aiemmalle tyttökirjalle tyypillistä siirappisen kilttiä tai sellaiseksi kasvatettavaa tyttöä marssittamalla esiin itsenäisempiä sankarittaria. Swanin kyky eläytyä luontoon näkyy myös tämän nuortenkirjoissa, esimerkiksi Pikkupappilan Ullan, Swanin omakuvan, kaipuussa ”metsien kaukaiseen sineen”. Nuortenkirjojen kuvaus jää teoksessa satuanalyysia ohuemmaksi mutta tuo esiin Swanin omien kokemusten limittymisen myös tämän realistisempaan tuotantoon. Monella nuortenkirjan henkilöhahmolla, tapahtumalla ja paikalla on ollut esikuvansa todellisuudessa.

Satukuningatar Anni Swan tarjoaa Swanista aiempaa monimuotoisemman kuvan rajoja rikkovana kirjailijana ja ihmisenä. Kivilaakso kirjoittaa aikansa ekofeministin historiaa mukaansatempaavasti ja eläytyen.