Saunanlöylyssä ne murheet sulaa ja paha tuuli haihtuu

Pienestä koostaan huolimatta Juha Nirkon toimittama Sauna-kirja on monipuolinen vanhan suomalaisen saunaperinteen kokoelma. Se on täynnä herkullisia poimintoja niistä runsaista kokoelmista, joita on kerätty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon. Kirjasta löytyy varmasti jokaiselle tuttuja ja outojakin saunaan ja kylpemiseen liittyviä uskomuksia ja tapoja sekä arvoituksia, lauluja ja sanontoja maan eri puolilta. Kirja on hauska vieminen saunakylään mentäessä.

Nirkko, Juha (toim.): Sauna: Pieni perinnekirja. SKS, 2010. 133 s. sivua. ISBN 978-952-222-166-7.

Suomalaiset ovat saunahullua kansaa. Jo tällä hetkellä on Suomessa niin paljon saunoja, että kaikki maan asukkaat mahtuisivat halutessaan samaan aikaan kylpemään, mutta uusia vain rakennetaan. Energiakeskusteluista huolimatta jokaisessa uudessa kerrostaloyksiössäkin näyttää olevan oma sähkösauna. Suomalaiset lienevät toki olleet saunahulluja jo silloin, kun he ovat Suomen niemelle saapuneet. Ainakin he ovat tuottaneet runsain määrin saunaan liittyvää perinnettä, jota Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on koonnut kansanrunousarkistoonsa. Tuosta runsaasta sauna-aineistosta on Juha Nirkko, arkiston tutkija ja perinnekeruiden yhteyshenkilö, toimittanut pienen kokoelman, Sauna: Pieni perinnekirja. Nirkko ei ole kirjanteossa ensikertalainen, sillä tätä ennen hän on toimittanut yksin mm. teokset Ilokontti: karjalaisten kaskuja, muistoja ja sananparsia (1991), Pääsiäinen: juhlatietoa, kuvia ja kertomuksia (1997), Suomalaisen päivä (2001) ja Juhannus ajallaan: juhlia vapusta kekriin (2004). Lisäksi hän on toimittanut monta kirjaa muiden tekijöiden kanssa yhdessä.

Sauna-kirja ei ole tutkimus eikä opaskirja vaan herkullinen valikoima maan eri puolilta saatua kansan saunatietoutta sekä saunaan ja kylpemiseen liittyviä tapoja, uskomuksia, lauluja ja sanontoja 1880-luvulta lähtien aina 1960-luvulle asti. Henriikka Salosen piirroskuvitus tuo siihen vanhanoloista tunnelmaa. Nykyisenä, jatkuvalämmitteisten ja sähkökiukaiden lyhytjänteisenä aikana on rauhoittavaa tutustua leppoisaan muisti- ja kokemustietoon savusaunojen ja  kertalämmitteisten kiukaiden ajalta. Osa vanhasta aineistosta poimituista lainauksista on täysin järkeen käypiä, osa huvittavia tai suorastaan järjettömiä ja muutamat ainakin toispaikkakuntalaiselle täysin käsittämättömiä. Ihmisten maailmankuvan ja puheen muuttuminen näkyy aineistossa kiistattomasti.

Nirkko aloittaa perinnekokoelmansa johdonmukaisesti saunan rakentamisesta ja käyttöönotosta, siirtyy vihtojen ja vastojen kautta tonttuihin ja haltioihin, esittelee vielä saunaa vuodenkierrossa ja elämänkulussa päätyen lopulta arvoituksiin, lauluihin ja sanontoihin. Saunaa ei suinkaan voinut tehdä noin vain mihin tahansa, vaan oikeaoppisesta rakentamisesta oli eri paikkakunnilla ja eri aikoina varsin erilaiset käsitykset. Minua viehättää erityisesti mäntyharjulainen uskomus 1890-luvulla: ”Saunaa tehdessä pitää emännän hakkaaman kolme hirttä tuliterällä kirveellä, ja yhdellä lyönnillä pitää saada poikki, jouluyönä sellaisessa paikassa jossa hän ei ole koskaan niitä puita nähnyt, ja tuoman pois tullessansa kolme kertaa varsan tehneellä tammalla.” – Ei taitaisi joka akalta nykypäivänä onnistua!

Saunan paikka oli vanhan kansan mukaan valittava huolella, eikä sitä saanut ainakaan Viljakkalassa pystyttää kohtaan, missä oli aikaisemmin ollut rakennus. Silloin näet löylyssä olisi aina tikua. Vanhoja hirsiä sai kuitenkin käyttää. Karkkulaiset väittivät 1930-luvulla, että vanhat hirret tekisivät löylystä paremman kuin pelkät uudet. Mouhijärveläisten mukaan saunaan ei saanut tehdä lasi-ikkunaa. ”Jumalakin siitä suuttuu, kun saunan klasi tehrään”, he sanoivat. – Jospa ne yksiöiden ikkunattomat saunakopperot ovatkin luojan mielestä kelvollisia…

Kontiolahtelaiset tiesivät 1920-luvulla: ”Kun tehtiin uuni saunaan, niin piti ensikerran kylpeissä pissittää poikalapsilla saunauuni märäksi, siten ei puuttunut mitään tautia saunaan”. Ruovetisten mukaan taas ei mikään tauti tarttunut saunasta, kun sylki penkille, jolla istui. Mene, tiedä, mikä oli oikea menettely, kun koivistolaiset 1930-luvulla ehkäisivät tartuntoja ottamalla ämpäristä vettä kolme kertaa vasemmalla kädellä ja roikkaisivat sitä lauteille kolme kertaa, sylkivät vielä kolmasti ja sanoivat ”Pijä saunapeikko itse tartuntais.”

Nirkon mukaan saunomisesta tulee kylpy sanan alkuperäisessä merkityksessä vasta sitten, kun käytetään oikeaa välinettä, joka voi olla vasta tai vihta.  Ehkä on hyvä kokeilla kumpaakin. Vaikkei ihan kaikkia Sauna-kirjan neuvoja kannattane noudattaa, on kuitenkin syytä muistaa, että talvivastat ja -vihdat on parasta tehdä juhannuksen jälkeen, mutta ennen Laurin päivää (10.8.), jolloin lehti alkaa perholaisten mukaan pilautua tai viimeistään ennen Pärttyliä (24.8.), jottei saisi pihtiputaalaisten pelkäämää rupeustautia. – Järjellinen syy on se, että kesän lopulla vihdakset ja vastakset ovat kovia. 

Vanhassa maatalousyhteisössä on uskottu tonttuja ja haltioita asustaneen myös saunassa. Niitä oli monenlaisia: yksisilmäisiä harmaita miehiä, karvakinttuisia ukkoja, vähän koiran ja vähän ihmisen muotoisia olentoja, valkoisiin puettuja tyttöjä ja naisia sekä lihavia punaisia ja niin ”vehemaita” naisia, että posketkin riippuu. Vielä 1950- ja 1960-luvuillakin on niistä saatu talteen monia mainintoja. Tontut ja haltiat valvoivat, että saunassa käyttäydyttiin siivosti eikä kuhkittu siellä myöhään yöhön asti.

Nousiaisissa 1930-luvulla tiedettiin, miten saunassa piti käyttäytyä: ”Hyvää ehtoota täytyi sanoa saunaan mennessä, ja hyvästi pois lähteissä, haltialle. Ovia kiinni pantaissa oli siunattava. Jos saunassa pieri löylyssä eli kylvyssä ollessa, tuli pahoja paisumia.” Nokialla taas muisteltiin vielä 1950-luvullakin saunatontun valvoneen puhtautta. ”Jos siellä kusi vaikkapa lauteitten alle, tonttu heitti niin kovan löylyn, että syyllinen kärventyi.”  – Saattaahan tuo nykyaikainen vuolukivinen saunan henkikin sylkäistä kiehuvan veden sen silmille, joka ei osaa saunassa kunnolla olla!

Saunaan sekä vuodenkiertoon ja elämänkulkuun ovat suomalaiset nivoneet lukemattomia tapoja, uskomuksia ja sanontoja. ”Jos uudenvuodenpäivän aattona kylpee hyvin aikaseen, niin aikaseen, ettei tarvita tulta saunassa pitää kylpiessä, niin siitte joutuu työt hyvin sinä vuonna” uskottiin Mäntyharjulla jo 1890-luvulla. Laskiaissaunassakin oli kylvettävä jo päivällä eikä saunamatkalla tai saunassa saanut puhua mitään, etteivät ”elävät” eli kärpäset, paarmat ja hyttyset suvella hätyyttäisi. Tapaninpäivänä taas saunaan mentiin monin paikoin jo ennen päivänkoittoa. Kun ensimmäinen vasta tai vihta tehtiin useimmiten juhannussaunaan, on ymmärrettävää, että sillä otettiin myös enteitä heittämällä se kylpemisen jälkeen saunan katolle. Tyven suunta kertoi nuorelle neidolle sulhasen tulosuunnan ja vanhoille ihmisille taas mahdollisen kuoleman vierailun.

Suomalaisessa perinteisessä talonpoikaisyhteisössä lapset syntyivät saunassa. Heti ensimmäisessä kylvyssä koetettiin varmistaa, että tulokas saisi puolison ja menestyisi muutenkin elämässään. Kun saunassa käytiin vähintään kerran viikossa, siellä otettiin jatkuvasti enteitä eri tarpeisiin ja hoidettiin kaikenlaisia vaivoja. Jos tulen virittäminen kiukaaseen onnistui ensi yrityksellä, se tiesi pyhäjärveläisten mukaan onnea rakkausasioissa. Juukalaiset taas uskoivat 1910-luvulla, että vastan varpujen parillinen määrä tiesi naimaonnea, pariton taas yksin jäämistä. Saunassa nostatettiin myös lempeä ja siellä parannettiin kipuja ja kolotuksia, jopa hulluuttakin. Mutta nykyihminen tuskin uskoo kuten virtasalmelaiset vielä 1920-luvulla, että hammassärky kaikkoaa, kun ”kaevaa reijä sauna kynnyksee, upottaa siihe kolome tikkuva, sillo pakotus lakkaa”, vaan menee hammaslääkäriin.

Pienen sauna-kirjansa Nirkko päättää herkullisesti arvoituksiin, lauluihin ja sanontoihin kaihtamatta ronskejakaan esimerkkejä. Näitä löytyisi varmasti myös myöhemmästä, 1900-luvun loppupuolen perinteestä, josta koottua kirjasta jään odottamaan samalla, kun arvuuttelen tuttavilla, mitä nämä ovat: ”Ämmä istuu nurkassa ja joka läpi tussaa?” (Ulvila 1892); ”Iso alla ähkää, vähä päällä löyhkää, suuta kieroks vetää, ruumiille hyvää tekee?” (Askola 1920)

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *