Säveltaiteen suhteiden ulottuvuuksia

Musiikkitieteen professori Eero Tarastin teos “Musiikin todellisuudet” on laaja kokoelma kirjoituksia, puheita ja esitelmiä vuosilta 1980-2003. Alaotsikon “Säveltaiteen ensyklopedia” antologia on saanut siksi, että siihen sisältyvät tekstit on editoitu ja 1700 -luvun ranskalaisten ensyklopedistien tapaan asetettu aihepiireittäin aakkosjärjestykseen ja saatettu sanakirjan muotoon. Tekstien aiheet ovat hyvin vaihtelevia ja usein myös toisilleen vastakkaisia. Ne kattavat musiikkitieteen ja musiikkielämän ilmiöitä laajasti eri näkökulmista aina musiikkiarvostelusta lauluäänen muodostamisen fysiologiaan ja akustiikkaan saakka.

Tarasti, Eero: Musiikin todellisuudet - Säveltaiteen ensyklopedia. Yliopistopaino, 2003. 357 sivua. ISBN 951-570-561-4.

Musiikkitieteen professori Eero Tarastin teos “Musiikin todellisuudet” on laaja kokoelma kirjoituksia, puheita ja esitelmiä vuosilta 1980-2003. Alaotsikon “Säveltaiteen ensyklopedia” antologia on saanut siksi, että siihen sisältyvät tekstit on editoitu ja 1700 -luvun ranskalaisten ensyklopedistien tapaan asetettu aihepiireittäin aakkosjärjestykseen ja saatettu sanakirjan muotoon.

Tekstien aiheet ovat hyvin vaihtelevia ja usein myös toisilleen vastakkaisia. Ne kattavat musiikkitieteen ja musiikkielämän ilmiöitä laajasti eri näkökulmista aina musiikkiarvostelusta lauluäänen muodostamisen fysiologiaan ja akustiikkaan saakka. Esipuheessaan Tarasti kertoo, että kirja heijastaa musiikin todellisuuksia sellaisina kuin musiikintutkija on ne nähnyt, kuullut ja kokenut.

Näin teoksesta hahmottuu musiikkitieteilijän profiili, jota määrittelevät ne moninaiset aiheet ja kysymyksenasettelut, joihin tutkija musiikin parissa askarrellessaan tarttuu. Silti tämä antologia on enemmän kuin tutkijan työnkuva. Kiinnostavinta siinä on musiikin ja sen ulkoisen todellisuuden välisen vuorovaikutuksen laaja-alainen ja monipuolinen tarkastelu, joka läpäisee antologian lukuisat artikkelit ja sitoo ne temaattisesti yhteen tarjoten laajan näkökulman musiikkikulttuurin eri ilmiöihin.

Teoksen otsikossa mainitut musiikin todellisuudet kytkevät käsiteltävät teemat mielekkäällä ja antoisalla tavalla sekä musiikin sisäiseen, että sen ulkoiseen todellisuuteen. Teksteissään Tarasti tarkastelee niitä tapoja, joilla musiikki, taiteista itsenäisin ja absoluuttisin, liittyy inhimilliseen olemiseen, kulttuuriin, yhteisöön, luontoon, sukupuoleen, maahan ja kansaan sekä niitä moninaisia ilmenemismuotoja ja merkityksiä, joita se erilaisissa historiallisissa, kansallisissa ja etnisissä konteksteissa saa. Artikkeleissaan kirjoittaja hahmottelee muutamia säveltäjämuotokuvia, esittelee erityisesti ranskalaista ja venäläistä musiikkia, erittelee musiikin suhdetta eettisiin ja aatteellisiin katsomuksiin sekä muihin taiteisiin, tutkii musiikin etnisiä piirteitä, sukupuolisuutta sekä musiikin ilmentämiä tunne-elämän tiloja ja liikahduksia, kuten melankoliaa ja slaavilaista sielua.

Käsiteltävistä aiheista korostuvat eräät musiikkikulttuurin “marginaaliset” ilmiöt, kuten musiikilliset synestesiat, värien, valojen ja varjojen leikki musiikissa sekä maiseman ja luonnon esteettinen kokeminen musiikissa ja maalaustaiteissa, jota esimerkiksi merelliset metaforat näissä taiteissa ilmentävät. Vaikka kirjoittaja kertoo tekstiensä edustavan perinteistä musiikkitiedettä, on niistä välittyvä näkökulma kuitenkin laajentunut monelle suunnalle, ei vähiten kulttuurintutkimuksen suuntaan.

Eri tarkoituksiin kirjoitetut tekstit poikkeavat rakenteeltaan ja tyylillisesti jonkin verran toisistaan. Tarastin tarkastelutapa on semioottinen. Siinä musiikki nähdään merkki- ja merkitysjärjestelmänä, jonka välityksellä musiikilliset merkitykset yhteisön sisällä tuotetaan ja välitetään yhteisön tai kulttuurin jäsenille. Tämä tarkastelutapa jo sinänsä laajentaa musiikin tutkimuksen aluetta pelkästä partituurin luennasta musiikkikulttuurin toimijoiden eli aktanttien ja musiikin yhteisöllisen roolin ja merkityksen tarkasteluksi. Teksteissään Tarasti soveltaa kehittämäänsä eksistentiaalisemiotiikkaa, jossa merkkejä ja merkitysten tuottamista ja näiden dynaamista muuntumista tarkastellaan suhteessa ihmisen olemismaailmaan, musiikin ulkopuoliseen todellisuuteen.

Tarastin käyttämät semioottisen diskurssin käsitteet, kuten ‘aktantti’, ‘ikoni’ tai ‘sisäistekijä’, tulevat pääasiassa A.J. Geimasin ja Charles S. Piercen semioottisista teorioista. Joissakin teoreettisimmissa artikkeleissa tämä lähestymistapa lisää käsitteellistä painolastia, joka lukijan kannalta ei olisi aivan välttämätöntä, erityisesti kun kirjoittaja antaa käsitteistään myös ymmärrettävämmän suomenkielisen vastineen. Käsitteistön kerrostuneisuus käy ilmi esimerkiksi vokaalimusiikkiteosten esittelyissä, joissa sekä tekstillä että sävelkudoksella on oma sisäistekijänsä.

Runsaan neljänkymmenen teksti antologia on kokonaisuutena hieno johdatus musiikillisten ilmiöiden yhteisölliseen merkitysmaailmaan. Musiikista kiinnostuneille ja siitä nauttiville se tarjoaa runsaasti tutustumisen arvoisia esityksiä ja näkemyksiä säveltaiteen maailman eri ulottuvuuksista ja osa-alueilta sekä näiden suhteista ympäröivän maailman merkitysrakenteisiin. Ensyklopedia on teos, jota ei lueta lineaarisesti kannesta kanteen. Niin on tämäkin: sen aiheista voi valita tilanteen mukaan mieleisensä ja täten perehtyä musiikin maailmaan kaikessa rauhassa teema kerrallaan.

Osmo Kekäläinen

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *