Kirjoilla on oma syntytarinansa. Säveltäjä Richard Wagnerin (1813-1883) muistelmateoksen "Elämäni" syntytarina on lennokas. Säveltäjä saneli kesästä 1865 alkaen elämänsä vuodet 1813-1864 Baijerin kuninkaan Ludvig II:n pyynnöstä kirjaksi, josta julkisuudelta salaa Sveitsissä otettiin 15 kappaleen painos. Kirjanpainaja kuitenkin säästi yhden kappaleen, joten teos hänen ansiostaan säilyi jälkipolville väärentämättömänä ja on vihdoin myös suomenkielisen lukijan saatavilla.

Tämä alkuaan pienelle piirille tarkoitettu esoteerinen teos perustuu Wagnerin päiväkirjamerkintöihin, jotka kerronnan laveuden ja täsmällisyyden perusteella vaikuttavat hyvin yksityiskohtaisilta. Massiivisista oopperoistaan tunnettu säveltaiteilija esiintyy muistelmissaan tarkkana ympäristönsä ja sosieteettinsa havainnoijana sekä tunnelmien ja henkilökuvien erittelijänä.

Yksityiskohtaisten perheasioiden kuvailun ohessa Wagner merkitsee muistiin pieniä tarinoita ystävistään ja kollegoistaan, piirtää luonnekuvia aikalaisistaan, kertoo säveltäjistä ja solisteista, jotka esiintyvät hänen johtamissaan konserteissa ja hänen teoksissaan. Hän kertoo runsaasti ja laveasti toimestaan kapellimestarina, kuvailee teostensa esittämishankkeita ja näyttämöllepanoa ja esittää kritiikkiä konserttien järjestäjiä ja taiteensuosijoita kohtaan. Kaikessa korostuu säveltäjän voimakas halu huolehtia keskitetysti kaikesta, partituuriensa kustantamisestakin.

Erityisen elävästi Wagner kuvailee tempautumistaan poliittiseen elämään jo opiskeluvuosinaan, ensin heinäkuun vallankumouksen pyörteisiin ja sen jälkeen Euroopan "hullun vuoden" tapahtumiin. Seurauksena näistä yhteiskunnallisista aktiviteeteista on maanpakolaisuus Sveitsissä ja Pariisissa. Noilta ajoilta saamme lukea muun muassa mainion kuvauksen venäläisen anarkistin, Mihail Bakuninin elämäntavoista, luonteesta ja hänen "turmiollisista" ajatuksistaan.

Taiteen ja yhteiskunnan suhde kiinnosti Wagneria koko elämänsä ajan. Hänen mielestään radikalismi uudistaa taiteen ja yhteiskunnan väliset suhteet, mutta taidepoliittisista näkemyksistään tai musiikkinsa esteettisistä periaatteista ja niiden suhteesta maailmaan hän ei muistelmissaan kerro juuri lainkaan. Joitakin ajatuksia siellä täällä kuitenkin näyttäytyy. Esimerkiksi Ludwig Feuerbachin yhteiskunnallinen radikalismi ja auktoriteettiuskosta luopuminen saavat hänet ajattelemaan, että jalot teot ja suuret taideteokset takaavat kuolemattomuuden. Edellisen jälkeen Wagner kiinnostuu Arthur Schopenhauerin teksteistä, joissa häntä miellyttävät niiden selkeys ja miehekäs täsmällisyys kaikkein vaikeimmissakin metafyysisissä kysymyksissä.

Myöskin musiikillisista vaikutteista saamme Wagnerin kertomana vain suhteellisen suppean kuvan. Tärkeimpänä näistä ilmenee musiikkimaun muuttuminen 1800-luvun vaihteessa. Sävellysopintoja suorittavan teini-ikäisen maestron äiti motkottaa, ettei harjoitustöinä syntyneissä "typerissä" fuugissa ole mitään tunteenpurkauksia. Bachin fuugat olivat syntyneet jo runsaat 80-vuotta aikaisemmin, eivätkä romanttiseen tunneilmaisuestetiikkaan tottuneet kuulijat enää polyfonian viileää älyllisyyttä sävelteoksilta odottaneet.

Wagner kasvaa suoraan romanttiseen tunneilmaisuun. Häntä viehättävät salaperäiset, myyttiset tarinat, jotka hänen mielessään saavat musiikillisen vastineensa – esimerkiksi puhtaat kvintit soivat nuorukaisen mielessä aavemaisesti. Kirjalliset harrastukset painottuvatkin hänen muistelmissaan musiikillisia askareita enemmän. Hän haluaa itse laatia libretot oopperoihinsa, koska katsoo, etteivät kirjailijat ole riittävän taitavia musiikkidraaman alalla. Ikään kuin esimerkiksi kelvollisen libreton laadinnasta hän analysoi varhaisen "Lemmenkielto" -oopperansa librettoa kuuden sivun verran.

Nuoruuden vaikuttajia kehittyvän sävelkielen uudistajalle ovat Carl Maria von Weberin "Taika-ampuja", Hector Berliozin "Fantastinen sinfonia" sekä Beethovenin musiikki. Klassismista hän ei pidä, eikä italialaisesta musiikista. Näiden lisäksi hän tutustuu aikalaiskollegoidensa teoksiin ja esittää hienovaraista kritiikkiä näitä kohtaan. "Tuostako kaikki melodian muodot olisivat peräisin", kysyy Wagner närkästyneenä erään ranskalaisen tutkijan selittäessä kuinka moderni melodia syntyi, kun Gaspare Spontini oopperassaan "Vestan neitsyt" jätti harmoniasta sekstit pois. Toisaalla hän polemisoi Heinrich Marschnerin kohottamista saksalaisen musiikin ylivertaiseksi edustajaksi ja ottaa kantaa ranskalaiseen musiikkimakuun ja käsitykseen saksalaisesta musiikista.

Kiinnostavin Wagnerin muistelmissaan esittämistä esteettisistä näkemyksistä koskee kuitenkin tulkinnan ja musiikillisten keinojen välistä suhdetta. Hänen mielestään tunne ei saa tukahduttaa älyä ja ajatusta musiikissakaan, joten musiikilliset ilmaisukeinot on valittava tämän periaatteen mukaisesti. Tällä hän haluaa pakottaa kuulijan osallistumaan runollisen ajatuksen kehittymiseen ja olemaan mukana sen kaikissa vaiheissa.

Wagner oli myös taiteen teoreetikko, joka julkaisi useita taiteen ja yhteiskunnan suhdetta eritteleviä teoksia ja artikkeleita. Merkittävimmät näistä ovat "Die Kunst und Revolution" (1849), "Das Kunstwerk der Zukunft" (1850), ilmestyessään keskustelua herättänyt ja antisemistiseksi katsottu "Das Judentum in der Musik" (1850), jota hän joutuu muistelmissaan puolustelemaan sekä "Oper und Drama" (1851), joka selvittelee kokonaistaideteoksen ideaa.

Hieman kuivakkaasta kerronnasta huolimatta Wagnerin muistelmilla on siis yhtä ja toista annettavaa. Teoksen suomentaja Saila Luoma säilyttää Wagnerin tyylikkään, mutta vanhahtavan verbaalisen tyylin, niin ettei lukija vallan väsy säveltäjän yksityiselämään keskittyvän episodimaisen kerronnan, mutta massiivisen laajaksi kaareksi jäsentyvän rakenteen käänteisiin.

Osmo Kekäläinen