Se yleisempi tarina keväältä 1918

Paavo Järvisen alun perin 1950-luvun lopulla kirjoittama esikoisromaani Kovaa aikaa on nyt julkaistu 60-vuotta kirjoittajan kuoleman ja 100-vuotta romaanissa kuvatun sisällissodan jälkeen. Romaani pohjautuu kirjailijan omiin kokemuksiin helsinkiläisen punakaartilaiskomppanian riveissä sisällissotakeväänä 1918. Teoksella on merkitystä myös historiallisena lähteenä.

Järvinen, Paavo: Kovaa aikaa. Warelia, 2017. 331 sivua. ISBN 978-952-5940-28-2.

Paavo Järvinen (1900-1958)  on antanut itseään kuvaavalle päähenkilölle nimen Aksu Jokinen. Teoksen alkusanat on kirjoittanut historiantutkija Tuomas Hoppu, joka on liittänyt romaaniin myös joitakin tapahtumia, paikkoja ja henkilöitä selittäviä alaviitteitä. Hopun näkemykseen teoksen merkityksestä historiallisena lähteenä on helppo yhtyä, vaikka kaunokirjalliset ansiot jäävät kohtalaisiksi.

Teos alkaa helsinkiläiseltä konepajalta, jossa Aksu Jokinen on töissä. Kirjan alussa kuvataan työväenluokan mielialoja vuoden 1917 tapahtumien myllerryksissä sekä avataan niitä syitä, joiden takia työväenluokka lopulta tarttui aseisiin. Teoksesta välittyy selkeästi Järvisen omakohtainen ymmärrys ja kokemus, joiden kautta hän on onnistunut avaamaan uskottavasti helsinkiläisten työläisten ajattelumaailmaa sisällissodan aattona. Mahtipontiset puheet ja lupaukset iskevät köyhään kansanosaan, joka lopulta alkaa uskoa aseellisen vallankumouksen välttämättömyyteen, vaikka sitä ensin olisivatkin arastelleet.

Omin kokemuksiin pohjautuva kaunokirjallinen romaani

Jokista punakaartiin houkuttelee kirjan keskeisiin henkilöihin kuuluva leipuri Lauri Väärä, mutta lopulta Aksun päätös kaartiin liittymisestä syntyy epäonnisten sattuminen sekä nälän ja asuinpaikan puutteen seurauksena. Aseisiin tarttumista hän ei kuitenkaan missään vaiheessa pidä oikeana ratkaisuna. Tie vie muun muassa Ruoveden ja Lempäälän taisteluihin ja lopulta Lahteen, jossa Jokinen muiden kaartilaisten kanssa valmistautuu pelonsekaisin tuntein häviäjän kohtaloon. Edessä on kamppailu nälkää ja tauteja vastaan ensin Hennalan ja sitten Hämeenlinnan vankileireillä.

Tarinan keskiöön nousee Jokisen varauksellinen suhtautuminen aseelliseen kapinaan, punaisia johtajia kohtaan kasvava halveksunta sekä erilaisten kohtaamisten kautta kerrottu kokemus siitä, että kummallakin puolella rintamaa oli hyviä ja pahoja ihmisiä sekä raakoja ja inhimillisiä tekoja. Oikeaa tai väärää teoksessa ei etsitä eikä esitetä vaan sen sijaan tarjotaan yhden ihmisen kokemus, jonka kautta tapahtumiin tarjotaan inhimillisyyden näkökulma. Omakohtaiset kokemukset, mutta toisaalta myös tapahtumien ja kirjoitusajankohdan välinen aikaväli takaavat tarkan ja todentuntuisen, mutta myös kiihkottoman kuvauksen.

Lempäälän punakaartilaisia 1.1.1918. Museovirasto, Wikimedia Commons.

Tarina on täynnä mielenkiintoisia kohtaamisia, historiallisesti tarkkoja kuvauksia esimerkiksi taisteluista ja vankileirin oloista sekä erinomaista ajankuvaa esimerkiksi Aksun työ- ja asuinoloista 1900-luvun alun Helsingissä. Valitettavasti teoksen dialogi on kuitenkin keskinkertaista ja henkilöhahmojen ajatusten ja tulkintojen avaaminen pintapuolista. Esimerkiksi leipuri Väärän henkilöhahmo jää lopulta melko kevyeksi, vaikka se on mukana suuressa osassa tapahtumia ja edustaa ikään kuin vastavoimaa Aksun ajatuksille. Esimerkkinä dialogin ontuvuudesta on kohtaus, jossa Aksu ystävänsä kuolemasta turhautuneena huutaa rintaman toisella puolella oleville saksalaisille haukkuen heitä ”senkin olutmahoiksi”. Tapahtumat seuraavat toisiaan, mutta toisinaan tuntuu, että tiettyjen henkilöiden tai tarinoiden kehittely unohtuu lupaavan alun jälkeen. Merkitykselliset lauseet jäävät ikään kuin ilmaan leijumaan ilman jatkoa.

Toisinaan ajankuva ja mielenkiintoiset yksityiskohdat saavat kuitenkin rinnalleen myös erinomaista tekstiä, joka kertoo siitä, että Paavo Järvinen on ollut lahjakas kirjoittaja. Erityisesti mieleen jäi teoksen loppupuolen kuvaus vankileirin joukkohaudasta. Ensin Aksu miettii , kuinka pappi ei ole siunaamassa ”olemattomia arkkuja” ja kuinka hautaus on itse asiassa vain ”keikaus aisasta”. Mutta sitten hän toteaa, ettei tilanne sittenkään ollut niin huono, sillä ” haudan partaalla kasvavien valkokylkisten koivujen lehvistössä soitteli suvituuli hiljaista surumarssiaan”. Kesäluonnon lohduttavuus lohduttomuuden äärellä on kuvattu nerokkaasti ja kauniisti.

Aitoja tapahtumia ja mielenkiintoisia yksityiskohtia kuvaavaa historiantutkimuksen lähde

Romaanin arvo historiallisena lähteenä on ilmeinen ja tutkijalle tarina on täynnä mielenkiintoisia, kevään 1918 tapahtumia valottavia yksityiskohtia. Historiallinen arvo rakentuu monesta asiasta. Ensinnäkin teoksen paikat ja henkilöt ovat helposti tunnistettavissa. Vaihtuvat rautatieasemat, kylänraitit ja talot kuvataan melko tarkasti ja useilla tarinassa esiintyvistä päälliköistäkin on vastine oikeassa elämässä.

Toiseksi teos on täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia liittyen sodankäyntiin ja rivimiesten tehtäviin ja kokemuksiin. Esimerkiksi Järvisen kuvaus dum-dum- eli räjähtävien luotien valmistuksesta pohjautuu mitä ilmeisemmin omiin kokemuksiin. Lisäksi esimerkiksi kohtaus ruoan etsinnästä vankileirillä tai vaikkapa kuvaus aikalaisten suhtautumisesta ruumiisiin tarjoaa niin yksityiskohtia kuin ajankuvaa. Muistelmalähteenä teos on siis äärimmäisen mielenkiintoinen.

Riihimäen vankileiriltä kotiutuva vanki 1918. Työväen Arkisto.

Ennen kaikkea kirjan historiallista arvoa nostaa se tosiasia, että se kuvaa sotaa kaupunkilaisen punakaartilaisen näkökulma. Hoppu kirjoittaakin alkupuheessaan, että teos tuo Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla –trilogian rinnalle toisenlaisen version, jossa kerrotaan sodan kaupunkilainen puoli. Ja tuo kaupunkilaisen kaartilaisen tarina on sittenkin se yleisempi tarina sisällissodasta kuin esimerkiksi torpparien, kuten Hoppu muistuttaa. Kevään 1918 vallankumous kun oli etenkin kaupunkilaisten työläisten vallankumous.

Täällä Pohjantähden alla -trilogian kaunokirjallisia saavutuksia Kovaa aikaa ei haasta, mutta mielenkiintoisten yksityiskohtien ja historiallisen tarkkuuden ansiosta sekä tavallisen rivimiehen näkökulman kertovana teos tarjoaa historiallisena lähteenä ainutkertaisen ja tutustumisen arvoisen kokonaisuuden. Josko kirja tarjoaa siis uuttaa tietoa ja tarkkaa ajankuvaa kelle tahansa lukijalle, on se myös tutkimuksellisesti varteenotettavaa lähdemateriaalia. Romaani on sodan kokeneen kaartilaisen kokonaiskuva tapahtumista. Tarinaa elävöittävät itse koetut tapahtumat ja kohtaamiset, joiden arvoa ja seurauksia tarkastellaan ajan tuomalla armolla ja rauhallisuudella.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *