Seitsemän veljestä alkuperäisessä tekstiasussa

Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen ilmestymisestä on kulunut 150 vuotta. SKS on julkaissut Kiven teoksista useita tieteellisiä editioita ja nyt Sakari Katajamäen toimittamana romaanin alkuperäisessä tekstiasussaan, lukijaa opastavan taustoituksen ja sanastojen kanssa.

Kivi, Aleksis, Katajamäki, Sakari (toim.): Seitsemän veljestä ja opas sen lukemiseen. SKS, 2020. 350 sivua. ISBN 9789518581423.

Vuonna 2020 tuli kuluneeksi 150 vuotta Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen ilmestymisestä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkaisi teoksen vuonna 1870 neljänä vihkona, kuten tuolloin oli tapana, mutta kritiikin pelästyttämänä seura julkaisi kirjan yhtenäisenä laitoksena vuonna 1873, siis vasta Kiven kuoltua, silloin varmemmaksi vakuudeksi Fredrik Cygnaeuksen, Kaarlo Bergbomin ja Julius Krohnin esipuheella varustettuna.

Nyttemmin SKS on paneutunut Kiven muiston vaalimiseen julkaisemalla hänen teoksistaan tieteellisiä editioita, joita tätä kirjoitettaessa on ilmestynyt kahdeksan nidettä. Odotettaessa kaksiosaisena ilmestyvää Seitsemän veljeksen editiota on SKS julkaissut Sakari Katajamäen toimittamana romaanin alkuperäisessä tekstiasussaan lukijaa opastavan taustoituksen ja sanastojen kanssa.

 

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkaisi teoksen vuonna 1870 ajan tavan mukaan neljänä vihkona.

 

Nautiskeleva lukutapa

Tässä ei tietenkään ole syytä ryhtyä esittelemään tai analysoimaan Kiven romaania lähemmin. Sen sijaan siitä voidaan nostaa esille muutamia piirteitä Katajamäen mainitsemien asioiden pohjalta. Julkaisun opastavassa osastossa Katajamäki muistuttaa, että romaanista alun perin esitetyssä lausunnossa oli viitattu siinä esiintyvään laveasanaisuuteen ja välillä ilmenevään pitkäveteisyyteen. Katajamäki mainitsee lisäksi, että ”teos palkitsee myös valikoiduista kohdista nautiskelevaa lukutapaa”.

Mitä romaanista voitaisiin katsoa edustavan pitkäveteisyyttä? Niitä ovat ilman muuta ainakin eräät Aapon kertomukset, vaikka ne veljeksiä saattoivatkin kiehtoa. Muutamien dialogien, ennen kaikkea veljesten pitkän sanailun luvussa kuusi, yli kyllä mielellään hyppäisi. Joidenkin dialogien pituutta valittelivat jo aikalaislukijat. Mutta mikäli niitä olisi lyhennetty, luultavasti teoskokonaisuuden eeppinen laveus olisi kärsinyt.

Armahin lantakasa, kolme knorria ja lähtönaukku

Katajamäen mainitsemaan nautiskelevaan lukutapaan on kyllä monin kohdin mahdollisuus. Valitsen ensin esimerkin teoksen loppupuolelta. Paluu Impivaarasta takaisin Jukolaan on kuin kreikkalaisen komedian päättävä kōmos-kulkue suomalaisena muunnelmana. Näkyviin tullutta Jukolan taloa kuvaillaan ja tervehditään innostuneesti. Kertoja luonnehtii sangen ränsistyneessä kunnossa olevaa taloa ”ihanasti surkumieliseksi”. Juhanin mielestä sammalekin on tarttunut ”kultaiselle kiireelle” ja Timo mielestä talo ”kököittää” kuin ”Jerusalmi ennen”.  Juhani jatkaa ylistelyään jopa lantakasalle: ”Terve, armahin lantakasa siinä alla, ihanampi onnen kukkulaa! Ah!” – olihan Juhani romaanissa jo aikaisemmin nähnyt koko maailman tunkiona. Timo puolestaan on realistisempi. Hänen mielestään lantakasa todistaa nahkapeitturin laiskuutta: ” Onkos tämä laitaa: syyskuussa lantakasa kotona kököittää? Minä närkästyn kovin tälle nahkapeitturille, No, noh, saatpa kuitenkin anteeksi varsinkin tänä päivänä, joka on Jukolan juupelijuhla.” Voi kysyä, löytyykö moista sanailua mistään muualta maailmankirjallisuudesta.

Jukolan ”juupelijuhla” merkitsee myös Juhanin kihlautumista Männistön Venlan kanssa. Tämän tilanteen kuvauksessa Juhani ällistyy, puhkailee, huokailee, hikoilee, niskatukkaansa kouristelee, pasteerailee edestakaisin ja höyryää. Tuskin tällaista sulhasmiestä mistään muusta kirjallisuudesta tapaa. Eikä ”juupelijuhlan” anti tähän lopu. Yksi koko romaanin kohokohdista on lukkarin puhe, varmaan ankarampi kuin kenen tahansa rovastin. Puhe alkaa perkeleellä ja päättyy hosiannaan. Lukkari on itsekin tyytyväinen ja lähtee juhlasta kolme knorria ja kolme kylmää-ryyppyä sekä pienen lähtönaukin nautittuaan.

Ensimmäinen sivu Akseli Gallen-Kallelan kuvittamasta Seitsemän veljeksen laitoksesta vuodelta 1908. Wikimedia Commons.

Kiven hersyvä huumori

”Nautiskelevaan lukutapaan” antaa mahdollisuuden myös Sakari Katajamäen aivan oikein mainitsema romaanin huumori ja komiikka. Suuren huumorinsa ansiosta Kiven romaani asettuu samaan kategoriaan Cervantesin Don Quijoten, Joycen Odysseuksen ja Kilven Alastalon salissa -romaanin kanssa. Kiven komiikassa suuri osuus on viinalla. Taula-Matin sanat ”Ja sitten me ryypättiin”, jotka hänen kertomuksessaan toistuvat kertosäkeen tavoin, kuvaavat romaanin maailmaa. Viinaan ja sen käyttöön liittyvä sanastokin on rikasta: knorri, lippari, kulaus taskumatista, rohtoryyppy ja vahvistusjuoma sekä ”pohmeluksen samenne”, jota Timon aivoissa on ryyppäämisen päätyttyä. Jatkuvasti viinan juomisen jälkeen korostetaan kuitenkin kohtuutta.

Huvittavia ovat myös Timon ontuvat selitykset ja vertaukset. Kun hän kuvailee vanhan Aatamin ”vanhaksi, vakavaksi taatoksi vilttihatussa, mustassa pitkätakissa, polvihousuissa ja punaisissa liiveissä, jotka ulottuvat aina alipuolelle miehen napaa”, joutuu Simeoni opettavaan sävyyn korjaamaan häntä: ”Vanhalla Aatamilla tarkoitetaan synnin juurta, perisyntiä.” Kun Aapo aloittaa: ”Emännätön isännyys on puoletonta ja ontuvaa; talo ilman aitan polulla astelevaa emäntää…”. keskeyttää Timo hänet toteamalla: ”On niinkuin suden pesä ilman naaras-sutta, tai niinkuin saapas ilman toista saapasta.” Tästä välittämättä Aapo jatkaa esittämällä suoranaisen ylistyspuheen puuhakkaalle emännälle. Aapon puhe saa viehättävää ajan patinaa sen kautta, että sen kuva naisen asemasta ei enää ole tästä päivästä.

Huumori ja komiikka eivät tietenkään sulje Kiven kertomuksesta pois muita, vakavampia, sävyjä. Simeonin koominen saituus ja viinan himo saavat lopulta suorastaan traagiset mittasuhteet. Sortuminen viinaan lupauksista huolimatta saa Simeonin yrittämään itsemurhaa. Jälleen tarvitaan Aapon puhelahjoja; hän esittää ensin rangaistuksen, sitten lohdutuksen sanoja. ”Ja hohtavana kultasateena lentelivät sanat hänen suustansa ulos,” sanoo kertoja, eikä kyyneliltäkään tällöin vältytä.

Viehättävät sivuhahmot

Veljesten ohella teoksen yksi viehätys on sen sivuhahmoissa. Taula-Matti, Kolistimen ukko, Tammiston Kyösti, Viertolan isäntä, Männistön muori ja Rajamäen rykmentti sekä kirkon ja virkavallan edustajat lukkari, nimismies, lautamies Mäkelä ja jahtivouti laajentavat sattuvasti romaanin henkilögalleriaa.

Rajamäen Kaisa (Varma Lahtinen, oik.) vastaa pilkkaan ennustamalla, että veljeksille käy vielä huonosti. Elokuvasta Seitsemän veljestä 1939, Elonet.

Urbanisoituneelle lukijalle Seitsemän veljestä tarjoaa mahdollisuuden syventyä metsästyksen, maanviljelyn, kaskenpolton, suon kuivauksen ja viinanpolton maailmaan. Samoin se tarjoaa näkymän menneisiin yhteiskunnallisiin oloihin, aikaan ennen kansakoulua, jolloin auktoriteettia edustivat rovasti ja nimismies.

Sakari Katajamäen kirjoittama Kiven ja hänen romaaninsa esittely on asiallinen ja tuo esille lyhyesti ja sattuvasti keskeiset perusasiat. Tarkennuksena on kuitenkin syytä mainita, että vaikka vuoden 1873 edition esipuheen olivat allekirjoittaneet Cygnaeus, Bergbom ja Krohn, sen kirjoittamisessa J. V. Snellmanilla oli oma osuutensa, kuten käy havainnollisesti ilmi asiaa koskevasta selvityksestä Irma Sulkusen kirjoittamassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran historian ensimmäisessä osassa.

Hyödylliset hakemistot ja sanasto

Opastavassa osuudessa on myös hyödylliset Seitsemässä veljeksessä esiintyvien paikan- ja henkilönnimien hakemistot sekä sanasto, jossa on selitetty 700 harvinaista ja nykylukijalle vaikeaselkoista sanaa. Se olisi voinut olla vieläkin pitempi; siihen olisi voitu liittää esimerkiksi sanat hatsale, hurnukka, hälläkkä, karru, nurru-poika, putikka ja verbi suopata.

Seitsemän veljeksen käsikirjoitus ei ole säilynyt. Niin ollen emme tiedä, mitä mahdollisia muutoksia kielentarkastajana toiminut Julius Krohn on tehnyt. Kivi itse oli kyllä sallinut tekstiensä kielelliset tarkistukset. Katajamäen toimittamassa teoksessa kieliasu on alkuperäisen julkaistun tekstin mukainen. Edes minkäänlaiseen yhdenmukaistamiseen ei ole pyritty, kuten ilmenee siitä yksityiskohdasta, että toisinaan esiintyy muoto rykmentti, toisinaan taas rykmäntti.

Kirjaluettelo on ajantasainen. Siinä ei ole kuitenkaan mainittu sellaista vanhempaa kirjallisuutta kuten V. A. Koskenniemen ja Rafael Koskimiehen Kivi-biografiat sekä Lauri Viljasen esitys Kivestä Suomen kirjallisuudenkolmannessa osassa. Mielellään siinä olisi nähnyt myös ruotsinkieliset Erik Ekelundin ja Arvid Mörnen teokset.
Sanna-Reeta Meilahden suunnittelema ulkoasu ja taitto ovat elegantteja.

 

 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *