Seksityön mikrososiologiaa

Prostituutiotutkimuksissa on tähän saakka pääsääntöisesti asetuttu kohteen yläpuolelle ja puhuttu seksiä ammatikseen myyvien naisten ohi. Tutkimusraporttien sivuilta on kuulunut kovasti moralisoiva viranomaisääni. Seksityötä tekeviä ei ole vakavasti kuunneltu, saati että heidän kanssaan olisi käyty keskusteluja, tehty aitoa etnografista haastattelutukimusta. Anna Kontulan Punainen eksodus on pioneerityö. Siinä tamperelainen tutkija kuuntelee, keskustelee, havainnoi ja analysoi. Tutkimusaineistona on 25 Suomessa tehtyä syvähaastattelua, vankka tutkimuskirjallisuus eri teorioineen sekä pitkäkestoinen keskustelu alan ammattilaisten kanssa.

Kontula, Anna: Punainen eksodus. Tutkimus seksityöstä Suomessa. LIKE, 2008. 320 sivua. ISBN 978-952-01-0212-8.

Tamperelainen sosiologi Anna Kontula tekee pienimuotoista historiaa tutkimuksellaan Punainen eksodus. Kysymys on metodista, tutkimusaineistosta ja kohteesta. Prostituutio- tai seksityötutkimuksissa on tähän saakka pääsääntöisesti asetuttu kohteen yläpuolelle ja puhuttu seksiä ammatikseen tai puoliammatikseen myyvien naisten tai miesten ohi. Henkilöhaastatteluja on käytetty lähinnä skandaalilehtien ”syväjournalismissa” ja raporttien sivuilta on kuulunut kovasti moralisoiva viranomaisääni. Prostituutiota (mikä jo sanana sisältää melkoisen arvolatauksen) harrastavia ei ole vakavasti kuunneltu, saati että heidän kanssaan olisi käyty pitkiä keskusteluja, tehty aitoa etnografista haastattelutukimusta.

Kontula kuuntelee, keskustelee, havainnoi ja analysoi: hän on siis lähimain pioneeri, jonka tutkimusaineistona on 25 Suomessa tehtyä syvähaastattelua, vankka tutkimuskirjallisuus eri teorioineen sekä pitkäkestoinen keskustelu ammattilaisten kanssa ns. Sihteeriopiston www-palstalla rekisteröitynä osanottajana. Haastatelluista vain pari on ulkomaalaista ja pari miestä; muut edustavat selvästi suomalaisen seksityön kaupunkilaista keskiluokkaa – ja naisprostituutiota. Kysymys on siis suhteellisen suppeasta ja hyvinkin rajatusta tutkimusaineistosta sekä työssään pärjäävistä ammattilaisista. Punaista eksodusta arvioitaessa tämä on hyvä huomioida. Ainahan pienryhmän mikrohistoria, tässä tapauksessa mikrososiologia ei onnistu analyysin tai yleistystenkään tasolla. Se voi amatöörin käsissä muuttua helposti myös irvikuvakseen: vähemmän kiinnostavaksi selviytymistarinaksi tai muka-eksoottiseksi poikkeukseksi.

Anna Kontulan suurin etu on aivan ilmeisesti tutkijan oma persoona, sosiaalinen mielenlaatu, ennakkoluulottomuus ja kentän tuntemus. Muuten ei voi selittyä se, että hän olisi päässyt näin vaikeassa aiheessa niin lähelle tutkittaviaan kuin Punaisen eksoduksen sivuilta voi lukea. Haastatteluotteet ovat sen verran suoraa puhetta, että niitä olisi toivonut lisääkin: kerrankin seksityön ammattilaisen aito ääni ja heti perään tutkijan asiantunteva analyysi. Mikä upea lukukokemus – jopa niin moniääninen tutkimus, että välistä tuntuu kuin haastateltavat olisivat osallisia tekstinkäsittelyssä, tunkeutuneet Kontulan koneelle pika-analysoimaan itseään?

Kontula ei maalaa suurella pensselillä, vaikka esitteleekin erilaisia näkökulmia ja toisiaan korville lyöviä tutkimustuloksia maailmalta. Hän pitäytyy kiitettävästi omassa aineistossaan eikä tee laajempia yleistyksiä. Punaisen eksoduksen sivuilla seikkailee suomalainen ja (tietyin varauksin) keskiluokkainen seksityöläinen,

  • jonka päämotiivi toiminnalleen on raha,
  • jota sutenööri ei määräile eikä asiakas anaali- tai oraaliseksiin väkisin pakota,
  • joka on suhteellisen tyytyväinen vapaaehtoiseen ammatinvalintaansa ja työhönsä ja
  • jonka seksityö on osin jopa ns. kiltin tytön kapinaa tai omien rajojen kokeilua, sänkyleikkien parannusprojekti.

Niin, välillä väkisinkin kysyy itseltään: Näinkö taas Suomessa kaikki on aina parempaa ja laadukkaampaa – prostituutiokin? Ei sentään, Kontula kyllä tiedostaa aineistonsa rajallisuuden, prostituution raaemmat muodot. Väitöskirjatutkimuksista poikkeavasti hän sijoittaa aineistonsa ja tutkimusmenetelmiensä käsittelyn viimeisille 30 sivulle, liitteeksi kirjan loppuun. Vasta siinä vaiheessa lukijalle selviää, että haastateltavat ovat valikoituneet esimerkiksi ns. lumipalloefektin keinoin ja että alussa syvähaastatteluihin oli todella vaikea saada seksityöläisiä. Luottamus piti hankkia ajan kanssa, kentällä, keskusteluissa. Punaisesta eksoduksesta kyllä näkyy, että luottamusta on, mutta silti pieni epäusko ”valikoituihin tapauksiin” jää häilymään. Tutkija epäilee myös itse, josko avainkontaktit ovat häntä harhaanjohtaneet, sopivasti tarinoitaan värittäneet.

Haastattelussa usein muistetaan sopivasti se, mitä haastattelijan oletetaan haluavan tietää. Varsinkin jos kenttä on tutkijalle läpeensä tuttu ja kontaktit läheiset toisinkin päin. Tämän Kontula tiedostaa hyvin. Oikeastaan ainoaksi ongelmaksi jää se, ketkä ovat valikoituneet haastateltaviksi ja miksi jotkut – esimerkiksi huumeriippuvaiset tai kadulla työskentelevät? – ovat jääneet tutkijan tavoittamattomiin.

Oikeastaan tämäkään ei ole mikrososiologiassa avainkysymys, jos asia tunnustetaan ja tutkija on muuten perusteellinen analyysissaan, pitäytyy kohteessaan. Ja kyllä Kontula pitäytyy. Paitsi että hän tekee myös seksuaalipolitiikkaa, tahtomattaankin, antaessaan haastateltaviensa puhua täyteen ääneen, antaessaan näiden tuoda esiin seksityön parhaat puolet ja ehkä prostituutiostigmoista suurimman – häpeän. Seksityö ei ole pelkkää naisten alistumista, alistamista ja riistoa. Hyvin moni haastateltava selvästi nauttii vapaasta pätkätyöstä itselle sopivana rahan ansaitsemiskeinona, mutta nauttisi vielä enemmän ellei tarvitsisi piilotella tai nöyristellä viranomaisten ja lähimmäisten edessä. Stigma seurana on hankala tehdä ansiotyötä edes puolijulkisesti. Hävettää joskus jo sekin, jos saa työtehtävissä yhtäkkisen orgasmin.

Seksityöntekijän roolit näyttävät olevan moninaiset, mutta yhä vähemmän löytyy Suomesta enää Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen naishahmon, Sonja Marmeladovan kaltaisia uhrautujia – niitä, jotka myyvät itseään pitääkseen perheensä tai pikkusiskonsa hengissä. Keskiluokan seksityöntekijä on ennemminkin pätkäyrittäjä, joka osaa hinnoitella tuotteensa, mainostaa, rahastaa ja toimia markkinoilla itsenäisesti. Hoivan ja sosiaalityön elementti on kuitenkin joissakin haastatteluissa läsnä: mies avautuu ja hoituu terveeksi täysin vieraan naisen osaavassa käsittelyssä. Näinköhän? – vai pelkkää kuvittelua tai seksistisen virtuaaliyhteiskunnan lyhytterapiaa?

Kuinka suomalainen seksityöntekijä sitten hallitsee hommansa, selviytyy ja säilyttää kasvonsa stigmansa paineessa? Rohkeimmat kertovat ammatistaan läheisilleen, onhan monella mies, lapsi tai poikaystävä. Avoimuus ja ammattilaisuuden tunnustaminen tuottaa myös vertaistukea: verkostoja ja nettikeskusteluja, jotka auttavat. Myös karnevalistinen eli bahtinilainen elämänasenne auttaa. Tutkimuksen loppupuolelle Kontula on sijoittanut jopa erillisen luvun karnevalistisesta selviytymismallista.

Venäläinen Mihail Bahtin tarkoitti karnevalismilla eräänlaista vallankumouksellista, päätöntä naurua pinttyneille tavoille ja totuttujen traditioiden ja asiantilojen kiepauttamista päälaelleen, vääristyneisiin näkökulmiin. Näin kyseenalaistetaan ja saatetaan naurunalaiseksi vallitseva hegemonia, muutetaan viime kädessä elämisen normit ja rytmi. Seksityössä ja seksityöntekijän arjessa tälle asenteelle on hyvät lähtökohdat: paljon on vielä uusia lakeja säädettävä, jotta avoin ja ihmisarvoinen seksityö mahdollistuisi. Toinen juttu on se, missä mitassa nykyprostituutio karnevalisoituu katu- tai kotitasolla, syväsäilöttyjen sielujen tunnekylmässä pohjolassa?

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *