Selittelyn mestarit ja syrjityt häviäjät

Suomalaisen urheilun historiaan mahtuu niin monta synkkää hetkeä, että osa niistä on jo unohtunut tai sitten niistä on haluttu vaieta. Pekka Kaarnisen tuore kirja muistuttaa nykyajan kyynisiä urheilukriitikkoja siitä, että maamme atleetit ovat jo vuosikymmenien ajan kohdanneet kaikenlaisia vastoinkäymisiä arvokisoissa: on ollut kohtalokkaita välinerikkoja, ongelmia alkoholin ja kanssakilpailijoiden kanssa sekä mitä kummallisimpia sääntötulkintoja voittajien ratkaisemiseksi. Ei ole mitenkään yllättävää, että kirjan avaa Paavo Nurmen ammattilaisuuskysymyksen käsittely. Pitkän matkan juoksijoidemme tarinat ovat mitä hupaisinta luettavaa näin jälkikäteen, mutta aikanaan heidän ongelmansa ovat olleet koko kansan asioita, joihin on suhtauduttu haudanvakavasti.

Kaarninen, Pekka: Murheilua eli Suomen sinivalkoiset kyyneleet. WSOY, 2003. 216 sivua. ISBN 951-0-27895-5.

Suomalaisen urheilun historiaan mahtuu niin monta synkkää hetkeä, että osa niistä on jo unohtunut tai sitten niistä on haluttu vaieta. Pekka Kaarnisen tuore kirja muistuttaa nykyajan kyynisiä urheilukriitikkoja siitä, että maamme atleetit ovat jo vuosikymmenien ajan kohdanneet kaikenlaisia vastoinkäymisiä arvokisoissa: on ollut kohtalokkaita välinerikkoja, ongelmia alkoholin ja kanssakilpailijoiden kanssa sekä mitä kummallisimpia sääntötulkintoja voittajien ratkaisemiseksi.

Ei ole mitenkään yllättävää, että kirjan avaa Paavo Nurmen ammattilaisuuskysymyksen käsittely. Pitkän matkan juoksijoidemme tarinat ovat mitä hupaisinta luettavaa näin jälkikäteen, mutta aikanaan heidän ongelmansa ovat olleet koko kansan asioita, joihin on suhtauduttu haudanvakavasti. Kaarninen tuo tämän näkökulman esille hyvin selvästi, sillä hän kuvaa sellaiset tapahtumat kuin Lasse Virenin kaatumisen siten kuin ne koettu aikanaan. Ajoittain tuntuu siltä, että ote on varsin sarkastinen. Sellainen se varmasti onkin ajoittain, mutta lukijaa voi hämätä se, ettei Kaarninen juuri käytä työssään lainausmerkkejä. Hän muotoilee menneiden aikojen selitykset nykyajan nuorisollekin ymmärrettävään muotoon, jonka seurauksena lukemisprosessista tulee hauska elämys.

Työn ajallinen painopiste on niinkin pitkällä nykyajassa, että suuri osa nykyisistä lukiolaisistakin varmasti muistaa useat kirjat teemat ja niihin liittyvät yksityiskohdat. Kirjassa ruoditaan tarkasti Lahden viimeisten MM-hiihtojen doping-käryt, Mika Häkkisen vaiherikas ura ja Matti Nykäsen julkisuuskuva. Lisäksi jääkiekon maajoukkueemme "epäonni" saa osakseen leijonanosan kirjan sisällöstä. Ja mikä ettei, tulihan hiljattain Helsingissä jälleen yksi kirvelevä tappio Ruotsille, josta puhutaan vielä pitkään. Kaarninen toteaakin, että olemme olleet varsinaisia selittelyn mestareita emmekä varmastikaan muutu tässä suhteessa lähivuosina.

Parasta kirjassa on kuitenkin vanhempien kömmähdyksien kuvailu. Pelkästään yleisurheilun Suomi-Ruotsi -maaotteluista ja niiden onnettomista hetkistä saisi varmaan aikaiseksi hyvin mielenkiintoisen kirjan. Kummalliset protestit ovat voineet pilata tapahtuman kuin tapahtuman, sama sitten onko kyseessä ollut juoksu- tai autokilpailu. Ihmeelliseksi tämän tekee vielä se, että suomalaiset näyttäisivät joutuneen eniten syrjityiksi kaikenlaisissa arvokisoissa. Taitoluistelijamme ovat tästä mielenkiintoinen esimerkki. Ludovika ja Walter Jakobssonin olisi pitänyt voittaa vaikka kuinka monta arvokilpailua 1920-luvulla, mutta tiellä oli parikin kertaa itävaltais-sveitsiläinen salaliitto. Arvostelulajeihin suhtaudutaan nykyäänkin varsin tunteenomaisesti. Kukapa urheilun ystävä ei muistaisi kuinka muutama vuosi sitten jäätanssijapari Susanna Rahkamo-Petri Kokko tarvitsivat kotiareenan taakseen ennen kuin "oikeutettu voitto" saavutettiin.

Yksi totuushan tietysti on, että vanhojen tapahtumien arvioiminen on huomattavasti helpompaa kuin esimerkiksi nykyisten doping-sotkujen ja tuomaripelin analysointi. Viisikymmentä vuotta vanhoihin asioihin ei tarvitse suhtautua yhtä vakavin ilmein kuin nykyisiin, koko kansaa puhuttaviin tragedioihin. Urheiluun kiteytyy todella laaja tunne-elämysten asteikko, jonka vuoksi useimmat meistä eivät voi – ellei juuri kukaan allekirjoittanut mukaan lukien – käsitellä tuoreita tapahtumia järkitasolla riittävän hyvin. Kuinka moni ruotsalainen olikaan sitä mieltä, ettei kanadalaisen Anson Carterin lähettämä kiekko käynyt maalissa vaikka television hidastuskuva sen selvästi osoitti?

Tiettyjen tapahtumien yksityiskohtiin Kaarninen olisi voinut puuttua tarkemminkin. Sen verran vähän meillä kirjoitetaan hyvää urheiluhistoriaa. Suurin osa urheilukirjallisuudestamme on vieläkin elämäkertoja ja suurkisaeepoksia, jotka urheilujournalistit ovat koonneet. Niistä puuttuu yleensä joitakin kriittisiä näkökulmia, joita ehdottomasti tarvittaisiin. Kaarninen tuo kirjassa esimerkiksi hyvin esille jääkiekon sopupelit, joiden perusteella jotkut joukkueet on nostettu mitalitaulukossa ylöspäin. Vuoden 1982 MM-kisojen ottelu Tsekkoslovakia-Neuvostoliitto on tästä loistava esimerkki. Kyseessä oli varsinainen farssiottelu, jossa hädin tuskin ammuttiin tarkoituksella vastustajan maalia kohti ja taattiin näin hopeamitalit Prahan herrojen mieliksi.

Kaarninen olisi voinut tuoda esille esimerkiksi sen kuinka "härskisti" Neuvostoliitto – maalivahti Mylnikovin suosiollisella avustuksella – antoi Suomelle hopeamitalin Calgaryn olympialaisissa 1988. Ottelu oli venäläisten kosto edellisen vuoden Wienin MM-kisoista Ruotsille ja seurauksena oli länsinaapurimme tipauttaminen turnauksen kolmannelle sijalle. Tätä varsin raukkamaista tekoa ei ole vieläkään käsitelty objektiivisesti kenenkään suomalaisen taholta. Kukaan ei ole edes ihmetellyt legendaarisen valmentajan Viktor Tihonovin leveätä hymyä tappiollisen Suomi-ottelun jälkeen: "normaaleissa" olosuhteissa joukkue olisi saanut kuulla kunniansa, vaikka lopputuloksella ei ollutkaan merkitystä Neuvostoliitolle. Ketään ei ole tainnut asian ruotiminen kiinnostaakaan, kun meitä on niin pitkään mielestämme päähän potkittukin.

Kaarnisen teos on kuitenkin hyvä taidonnäyte siitä millaisia urheilukirjoja pitäisi kirjoittaa enemmän. Teos on erittäin monipuolinen. Osansa saavat niin suomalaiset urheilujärjestöt poliittisine konflikteineen kuin myös utopistiset olympiahankkeetkin. Monille nuorille tamperelaisillekin on varmasti hätkähdyttävää huomata, että kaupunki haki vuoden 1976 talviolympialaisia varsin heppoisin perustein. Kaarninen kuvaa tapahtuman lyhyesti, mutta tiivistää paljon informaatiota kuvaukseensa. Tässä asiassa hän onkin onnistunut kirjassaan parhaiten, sillä tapahtumia on koottu runsaan kahdensadan sivun teokseen melkoinen määrä.

Makuasioista ei voi kiistellä. Kirjasta puuttuikin joidenkin episodien käsittely, joiden luulin löytävän tiensä kansien sisälle. Mihin unohtui esimerkiksi painija Lennart Viitalan sähläily Lontoon olympialaisissa 1948? Tästä pelkästään olisi saanut mielenkiintoisen alaluvun, sillä "Lennin" katoamisesta on liikkeellä monenlaisia juttuja. Välillä syynä palkintoseremonioista poisjäämiselle on esitetty naisten perässä juoksemista, toisinaan väärään suuntaan edennyttä bussia, joskus harhailua metrossa. Lisäksi odotin saavani eteeni jotain painijakaksikon Mäkinen-Lehtonen edesottamuksista Melbournessa 1956. Parivaljakon aktiivisesta seuraelämästä oltiin sen verran huolissaan olympiajoukkueen johdon parissa, että heillä oli alituinen valvonta Australiassa. Toinen näistä herroista joutuikin Tampereen rautatieasemalle tullessaan sellaisen seuran kohteeksi, joka tarjosi hänelle alkoholia enemmän kuin tarpeeksi. Seuraukset olivatkin sen mukaiset.

Kenties kuitenkin painille pitäisi saada kunnon historiikki eikä syyttä Kaarnista laiminlyönnistä. Meillä on todellakin ollut niin paljon murheilun aihetta, ettei kaikkea voinut odottaa saavansa eteensä luettavaksi. Kirjoittaja on tehnyt mittavan työn tarkastaessaan erilaisia tapahtumien yksityiskohtia ja niiden todenperäisyyttä. Kirjan ulkoasu on yksinkertainen ja sinänsä ajaa asiansa. Kustantajan ratkaisu lisätä työhön pelkästään mustavalkoisia kuvia sen sijaan ihmetyttää: varsin suuri osa kuvista kun on vielä kustantajan omasta arkistosta. Ehkäpä tällä oli tarkoitus johdattaa lukijaa siihen ajattelutapaan, että murheen aiheita on ollut jo yli sadan vuoden ajan urheilumme saralla. Skandaalit tuotiin koteihimme jo ennen televisiota, mutta televisio on saanut skandaalit myös pysymään olohuoneissamme.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *