Sentimentaalinen matka halki eteläisen Suomen

Matkakirjallisuutta ja matkustamista on Suomessakin viime vuosina tutkittu osana modernia elämänmuotoa. Matkakirjallisuus onkin yksi ns. modernisaation tärkeimpiä saavutuksia. Matkakirjallisuuden avulla lukijat ovat saaneet tietoa muista elämänmuodoista ja sen avulla länsimaiset yhteiskunnat ovat voineet osoittaa ylemmyyttään niitä kansoja ja maita kohtaan, joita matkailtaessa on tavattu.

Ramsay, Carl Gustaf: Matkapäiväkirja 1807. Matka eteläisessä Suomessa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999. 150 sivua. ISBN 951-746-038-4.

Matkakirjallisuutta ja matkustamista on Suomessakin viime vuosina tutkittu osana modernia elämänmuotoa. Matkakirjallisuus onkin yksi ns. modernisaation tärkeimpiä saavutuksia. Matkakirjallisuuden avulla lukijat ovat saaneet tietoa muista elämänmuodoista ja sen avulla länsimaiset yhteiskunnat ovat voineet osoittaa ylemmyyttään niitä kansoja ja maita kohtaan, joita matkailtaessa on tavattu.

Matkustaminen taas on ollut yksi tavoista päästä eroon yhteiskunnan ja sivilisaation haitallisesta vaikutuksesta – matkalla pääsee kosketuksiin luonnon kanssa, joka poistaa vieraantuneisuuden ja palauttaa kokevan ja ajattelevan subjektin yhtenäisyyden. Nämä väitteet elävät edelleenkin etelänmatkoja ja ruotsinlaivoja koskevissa puhetavoissa: ne ovat tapoja ehkäistä yhteiskunnan sääntöjen aiheuttama elämän vääristyminen.

Matkakirjallisuus kietoutuu monin tavoin myös siirtomaavallan historiaan eikä sitä voi tarkastella siitä erillään. Kun alue ensiksi kuvattiin matkakirjallisuudessa, kuvauksen ideologiat päätyivät maanomistajien haltuun.

Carl Gustaf Ramsayn nyt suomennettu ja julkaistu matkapäiväkirja vuodelta 1807 on sekin eräänlainen kolonialistinen teksti, tosin laimeimmasta päästä eikä siinä välttämättä havaitse tendenssiä kolonisoida Suomi – vaikkakin muutamasta kohdasta voi päätellä, että Ramsayn matkan tarkoitus on ollut myös sotilaallinen. Ramsayn kertomus on kuitenkin paikoin niin vilpitön, että tekee mieli kysyä, mikä parjatussa modernissa oli niin pahaa, kun se kerran pystyi tuottamaan näin mukavaa kirjallisuutta.

Tampereen kautta Poriin ja Turkuun

Ramsay, Ruotsin armeijan luutnantti, lähti heinäkuun alussa 1807 ystävänsä Olof Willmanin kanssa Espoon kartanosta kävellen kohti Hämeenlinnaa ja Tamperetta. Sieltä matka jatkui – edelleen kävellen – Poriin ja Raumalle ja viimein Turkuun, josta palattiin Espooseen. Matka on huima eikä sen kävelemisestä moni enää varmaankaan haaveile.

Ramsayn päiväkirja alkaa innostuneesti ja tarkkaavaisesti, lauseet ovat harkittuja ja pitkiä, mutta Tampereella ja Porissa kynä tekee ainoastaan hätäisiä merkintöjä, jotka antavat olettaa, että matkan päätyttyä Ramsayn oli tarkoitus täydentää niitä. Jotkut fragmentit ovat sellaisenaan kuin modernia runoa: ”Venemies. Yksinkertainen suomalaistyylinen kirkko. Urut. Taulu, Kaarle X. 3 hautaa. Kellot. Porvariston vähemmän hyviä ominaisuuksia. Kapteeni Libellin tarina.” Arvailtavaksi jää, mikä porilaisissa on ollut vikana, että Ramsay on ihmetellyt ”porvariston vähemmän hyviä ominaisuuksia”. Tekstin lopussa on vielä hätäisempiä merkintöjä: ”Näen sillan kun lähden Fiskarsista. Pohjanpitäjänlahden kauneus. Billnäs. Huono tie Tammisaareen.”

Muutoin Ramsayn teksti kuuluu, aivan kuten Rainer Knapas jälkisanoissa toteaa, ns. sentimentaalisten matkakertomusten joukkoon. Usein tärkeämpää kuin kuvata maisemia ja paikkoja on kertoa hauskoja sattumuksia matkan varrelta – eritoten kertomus siitä, miten Ramsay on joutua vaikeuksiin epäluuloisten maalaisten kanssa hänen piirtäessään kuvaa Hämeen linnasta, on mainio. Tässä ja monissa muissa kohdissa Ramsay muistuttaakin Laurence Sternen teosta A Sentimental Journey vuodelta 1768 ja monia sen jälkeläisiä. Maisemakuvaukset Ramsaylla ovat kuitenkin herkkiä ja ilmaisuvoimaisia.

Epäsiistit hämäläiset

Rainer Knapas käy jälkisanoissaan läpi Ramsayn lähimmät vaikutteet, 1700- ja 1800-lukujen ruotsalaiset Suomi-matkakuvaukset. Yksi huomautus täytyy kuitenkin esittää. Knapas kirjoittaa, että Ramsayn kuvaus suomalaisista olisi ”jopa ihannoitu”.

Ramsayn tekstiä lukiessa tämä ei aina ole päällimmäinen ajatus: ”Kaikessa hämeenmaalaisia syytetään siivottomuudesta, ja on jopa vaikea kynällä kuvaille siivottomuuden korkeata astetta, joka kaikkialla vallitsee. Turhaan etsii täällä hyllyä, jossa olisi kuurattuja puuastioita, vielä vähemmän sisäistä huolenpitoa siisteydestä, joka varsinaisesti kuuluu naisväelle. Mitkään aitaukset heidän asumustensa ympärillä eivät osoita siistiä suunnitelmaa tai pihaa, on vain likaisia saaveja ja joukoittain juomanpanovälineitä sekaisin sianruoan kanssa. (…) tämä maanääri ei vielä ole vapautunut kaikesta siitä karkeudesta, joka kuuluu sivistymättömille kansakunnille.”

Mitä ihannoivaa tässä on? Ramsay ei esitä romantiikan ajan matkakirjallisuudelle tyypillistä ajatusta jaloista villeistä – suomalaiset ovat pelkkiä villejä, vaikka heillä saattaa olla joitain mielenkiintoisia tapoja ja vaatteita. Totta kyllä on, että välillä Ramsay panee tyytyväisenä merkille joidenkin suomalaisten siisteyden, mutta vastapainona ovat aina vaikkapa ne porilaiset perheet, jotka asuvat maakuopissa.

Mainio piirtäjä

Ramsay piirsi matkallaan kuvia näkemistään maisemista. Valitettavasti suuri osa näistä alkuperäiseen käsikirjoitukseen kuulneista kuvista on hävinnyt, mutta niiden jättämiä paikkoja on kirjassa onnistuneesti paikattu muilla aikakauden kuvilla ja kartoilla. Kuvat kertovat, että Ramsay oli herkkä ja taitava piirtäjä ja tunnelmien tavoittaja. Erityisen hieno on maisema Aurajoenrannalta Turusta. Ramsay piirsi myös tarkkoja kuvia suomalaisten asusteista. Nämä ovat tärkeitä kansatieteellisiä todistuskappaleita, vaikka ihmishahmot ovatkin hiukan pökkelömäisiä.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *