Ryytel, Ronald: Atarma - elämäni Siperiassa [Minu elu Siberis]. Käännös: Tamminen, Arvi ja Outi. Like Kustannus Oy, 2010. 397 sivua. ISBN 978-952-01-0531-0.
Ronald Ryytelin traaginen tarina alkaa melko tarkalleen 70 vuotta sitten. Hän oli 16-vuotias koulupoika kun hänet sukulaisineen karkotettiin ensimmäisen kerran Virosta Siperiaan. Vuosi oli 1941 ja karkotus oli seurausta Viron miehityksestä, jonka puna-armeija toteutti vuotta aikaisemmin. Historian ironiaa on se, että neuvostomiehitys alkoi 17.6.1940, kyyditys 17.6.1941. Siperian karkotus kesti 17 vuotta – ja karkotettuun sukuun kuului 17 jäsentä. Ronaldin vanhemmat eivät selvinneet Siperiasta hengissä.
Atarma – elämäni Siperiassa on erinomaisen tarkka ja yksityiskohtainen kuvaus paitsi karkotuksesta, myös Siperian arjesta. Ronald Ryytel on kirjan alussa juuri siinä iässä, jolloin ihmismieli ahmii ja omaksuu kaiken kokemansa ja näkemänsä – siinä iässä, jolloin aikuistuminen alkaa ja ihmisestä tulee se psykofyysinen kokonaisuus, jollaisena loppuelämänsä usein säilyy. Mitä luultavimmin Atarman kirjoittajalla on myös valokuvantarkka muisti, jota erilaiset dokumentit, kirjeet ja valokuvat ovat muistelmien tekovaiheessa ruokkineet.
Atarma ei ole katkeran miehen tilitys, vaikka voisi olla. Niin pienet yksityiskohdat ja sattumat nimittäin määrittävät kohtaloa – vaikkapa vain se, että sattuu omistamaan Virossa painetun Pienen tietosanakirjan, jonka eräällä sivulla on Adolf Hitlerin kuva. Atarma on pikemminkin eloisa ja miltei ”tieteellisen” tarkka kuvaus elämästä ja sellaisesta siperialaisarjesta, mistä on vain vähän faktatietoa ja niukkoja välähdyksiä. Useimmat muistelijat kertovat pääosin karkotusajan tai leirielämän kurjuudesta. Ymmärrettävästi. Ronald Ryytelin muistot ovat toista maata.
Siperiassa Ronald erotetaan vanhemmistaan kuten monet muutkin lapset. Hän on kuitenkin sen ikäinen, että sopeutuu hämmästyttävän hyvin Ob-joen venäläisiin siirtolaisiin ja heidän elämäänsä.Keskeinen selittäjä Ronaldin selviytymistarinassa on epäilemättä elämänilo ja optimismi sekä mielekäs työnteko. Hän oppii kalastamaan, tekemään metsätöitä, arvostamaan pieniä ilonaiheita, joita ovat esimerkiksi rakastuminen ja lähimmäisrakkaus, toisista huolehtiminen. Ei edes ensimmäisen vaimon traaginen kuolema metsätöissä sammuta hänen poikkeuksellista elämänjanoaan. Kun paluu Viroon tuli mahdolliseksi niin sanotun suojasään aikana vuona 1958, Ronald on valmis aloittamaan uuden elämänvaiheen. Menneisyys ei silti jätä rauhaan, vaan aivan selvästi karkotuksesta palannut kynäilijä valmistautuu kirjoittamaan muistelmansa – kunnianosoituksensa niille 17 sukulaiselleen ja kaikille virolaisille, jotka joutuivat jakamaan Siperian. Hyvässä ja pahassa.
Ronald Ryytelin Siperia-kuvaus on kiehtovaa ja poikkeuksellisen pikkutarkkaa, kuin etnografinen tutkimus. Atarma-kirjan viimeisille sivuille hän hahmottelee kaavakuvin myös ”globaalin” maailmankäsityksensä, niin ihmiskunnan kuin yksityisen ihmisen henkisen kehityskulun. Piirrokset eivät ole kenties perin tieteellisiä. Silti ne kertovat Ronaldin sinnikkyydestä myös ajattelijana – ihmisen sisimmän olemuksen etsijänä.
Mitä sitten tarkoittaa Atarma? Se on Siperian hanti-kansan isokokoinen kalanpyydys. Muistelmia lukiessa tämä nimivalinta kyllä selviää.