Siviiliväestön selviytymsitarinoita talvisodasta

Siviiliväestön selviytymistarinoita talvisodasta Siviiliväestön sotakokemukset ovat nykyään kansainvälisestikin historiantutkimuksenkin mielenkiinnon kohteena. Erityisesti uusi piirre on lasten kohtaloiden selvittäminen ja heidän sotatarinoidensa muistiin merkitseminen. Kotiliesi järjesti vuonna 1996 kirjoituskilpailun lasten ja naisten talvisodan muistoista. Kaija Valkonen on koonnut siihen lähetetyistä kirjoituksista lähes sadan kirjoituksen kokoelman, jonka Otava on julkaissut.

Valkonen, Kaija (toim.): Me kestimme.Naisten ja lasten talvisota. Otava, 2000. 298 sivua. ISBN 951-1-16641-7.

Siviiliväestön selviytymistarinoita talvisodasta

Siviiliväestön sotakokemukset ovat nykyään kansainvälisestikin historiantutkimuksenkin mielenkiinnon kohteena. Erityisesti uusi piirre on lasten kohtaloiden selvittäminen ja heidän sotatarinoidensa muistiin merkitseminen. Kotiliesi järjesti vuonna 1996 kirjoituskilpailun lasten ja naisten talvisodan muistoista. Kaija Valkonen on koonnut siihen lähetetyistä kirjoituksista lähes sadan kirjoituksen kokoelman, jonka Otava on julkaissut. Julkaistavaksi on valittu sujuvakynäisten kirjoittajien juttuja siten, että teos on helppolukuinen. Toisaalta artikkeleiden lyhyys tekee siitä katkonaisen. Näin on mukaan saatu kuitenkin monenlaisia kohtaloita..

Muistelukset on jaoteltu neljään lukuun sotatapahtumiin, evakkoon lähtöön, aineelliseen selviämiseen ja Lotta-työhön. Oliko kirjoittaja talvisodan aikana lapsi vai aikuinen on lukijan huomattava. Toimittaja ei ole kertonut valintakriteereitä eikä analysoinut kirjoituksia mitenkään. Lukijalle kerrotaan vain, että kirjoitukset on kilpailun ”runsaasta sadosta” eikä hän saa tietää edes, missä muita lähetettyjä kirjoituksia säilytetään. Kirjoittajat, jotka esiintyvät omalla nimellään, esitellään kuitenkin lyhyesti artikkelin lopussa. Näistä loppulauseista muodostuu uusi tarinoiden ketju, joka lisää teoksen koskettavuutta.

Kirjoittajat näyttävät olleen pääasiassa opettajia, lastentarhanopettajia, erilaisia toimistotehtävissä olleita naisia,hyvin koulutettuja ja itseään krirjallisesti ilmaisemaan tottuneita sekä neljä miestä, vaikka sodan aikana lapsissa oli poikia siinä missä tyttöjäkin. Ehkä kilpailun julistaminen ns. naistenlehdessä sekä naisten ja lasten muistojen keräämineen ei houkutellut miehiä osallistumaan. Olisi kuitenkin mielenkiintoista tietää myös poikien kokemuksista. Karjalan evakot ovat ilmeisesti osallistuneet keskimääräistä enemmän. He eivät voineet sotien jälkeen palata entiseen, joten muistotkin ovat paremmin mielessä ja toisaalta ne ovat dramaattisempia kerrottavaksi.

Kova työnteko on eräsyhteinen piirrekirjoituksissa. Toisaalta naiseuden kaksi puolta tulivat arjeksi, kun lähetettiin paketteja ja lohduttavia kirjeitä rintamalle miehille, jotka sitten esimerkiksi lomilla viinapäissään ahdistelivat nuorta lehtitoimittajaa Liisa Tuomi-Nikulaa.

Läheisten ihmisten yhdessäolo ja toisilleen antama tuki ja lohtu on toinen kirjan läpi kulkeva teema.

Sekä naisille että lapsille oli tärkeää saada olla mukana kansakunnan yhteisessä taistelussa ja kantaa korsi isänmaan kekoon. Monille nuorille sota merkitsi huolettoman lapsuuden päättymistä, kuoleman läsnäoloa, eroa ja usein myös lopullista luopumista – omaisista, omaisuudesta ja leikkipaikoista. Heidän elämäänsä astui pelko ja epävarmuus, kun aikuiset eivät enää hallinneetkaan maailmanmenoa, kun isäkin itki. Tytöt leikkivät ”suruharsoista sotaleskeä”.

Vaikka tällainen teos ei koskaan voi olla mikään tilastollinen kokokuva, Kaija Valkosen kokoamassa teoksessa on esitelty monipuolisesti ja elävästi siviiliväestön ja Lottien elämää ja rankkaa työtä. Se on merkittävä lisä erityisesti lasten muistojen osalta tuodessaan sotahistoriaan uuden näkökulman. Teos on muistitietoaineistoa eikä siis tutkimus, vaan hyvää aineistoa tutkimukselle.

Aura Korppi-Tommola

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *