Toimittaja Juhani Similä on yksi suomalaisista afrokuubalaisen musiikin ja kulttuurin suurista tuntijoista ja ”sanansaattajista”. Hänen äänensä on tarjoillut mm. soivaa kuubalaista rommia perjantai-iltaisin Radio Suomen Café Tropicalissa. Lienee osaksi myös hänen ansiotaan, että salsa niin musiikkina kuin tanssiharrastuksenakin on levinnyt jo kauas kehäkolmosen pohjoispuolelle. Ilokseni totesin, että tämän vuoden alusta on säännöllistä tanssinopetusta syntyperäisen opettajan johdolla ryhdytty antamaan Vaasassakin.

Juhani Similän ”valistustyön” kirjallinen aluevaltaus on julkaisu Rommi, ruletti ja rumba. Sen lähtökohtana on ollut hänen Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitokselle tekemänsä pro gradu -tutkielma. Tutkielman valmistuttua Similä hämmensi sen aineksia vielä kerran, ja tuloksena oli Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen kustantama kirja Rommi, ruletti ja rumba.

Similä tarkastelee kuubalaista kulttuuria, Havannan huvielämää ja musiikin tekemisen erilaisia reunaehtoja 1830-luvulta 1950-luvun lopulle. Orjuuden ja kolonialismin perintönä eri yhteiskuntaluokkien välille teollisen kapitalismin myötävaikutuksella syntynyt yhteiskunnallinen kitka sekä äärimmäiset paradoksit synnyttivät Kuubaan poikkeuksellisen monipuolisen ja elinvoimaisen musiikkikulttuurin. Kuubalaisuuden olemus on vähitellen hioutunut musiikin, tanssin ja teatterin näyttämöillä erilaisten vastavoimien puristuksessa. Näillä näyttämöillä Similä vierailee kolmena ajanjaksona.

Vuosien 1834-1844 välinen aika alkaa siirtomaakuvernööri Miguel Tacónin hallintokaudella. Tacón solmi sopimuksen katalonialaisen äkkirikastuneen salakuljettaja Francisco Martyn kanssa teatteritalon rakentamisesta Havannaan. Tacónin mukaan nimetty teatteri valmistui 1838, ja siitä tuli Milanon La Scalaan ja Pariisin oopperaan verrattavissa oleva monitoimikeskus. Samaan aikaan orjakauppa eli nousukautta. Vuonna 1841 afrikkalaisperäisen väestön määrä koko väestöstä oli yli 58 %, mikä näkyi kaikilla elämänalueilla. Monenlaisia tehtäviä suorittavista orjista löytyy aikakauden sanomalehdistä ilmoituksia, joissa jonkin musiikki-instrumentin hallinta mainitaan erityisenä lisäarvona. Suurin osa tanssimusiikin esittäjistä 1800-luvun Kuubassa oli mustia ja mulatteja. Jopa Tacón-teatterin soittajisto muodostui lähes yksinomaan värillisistä.

Toiseen tarkastelun kohteena olevaan ajanjaksoon (1920-1933) sisältyy yhdysvaltalaisten investointien voimakas kasvu etenkin kuubalaisessa viihdeteollisuudessa ja satojen tuhansien yhdysvaltalaisten turistien virta kieltolain kuivaamasta Pohjois-Amerikasta. Turismi loi otollista maaperää hotelleissa, kabareissa ym. huvittelupaikoissa esitettävälle viihteelle. Niinpä jakson loppupuolelle ajoittuu kuubalaisen populaarimusiikin suuri kansallinen ja kansainvälinen läpimurto sekä kaupallistuminen.

Kolmannessa käsittelemässään ajanjaksossa Similä kuvaa kuubalaisen viihdeteollisuuden nousua toisen maailmansodan jälkeen Havannan pelikasinoiden siirryttyä 1950-luvun puolivälissä yhdysvaltalaisen mafian hallintaan. Mafian käsissä Kuuban viihdeteollisuus kehittyi osin varsin arveluttavaan suuntaan. Kuubaan suuntautuvaa viihdeturismia markkinoitiin pohjoisamerikkalaisille avoimesti tunnuksin Sex, Sin & Sun – Seksiä, Syntiä ja Aurinkoa. Ennen vuoden 1959 vallankumousta mafia suunnitteli presidentti Fulgencio Batistan myötävaikutuksella maailman suurimman pelikasinoiden ja lomanviettokeskusten ketjun rakentamista Havannaa.

Musiikin tyylillistä kehitystä Kuubassa Similä tarkastelee vain sonin ja rumban kaupallistumisen yhteydessä 1920-luvun puolivälin jälkeen. Mutta kuten Similä itse sanoo, Rommi, ruletti ja rumba ei ole kuubalaisen musiikin historiikki. Kuubalaisen tanssin ja musiikin kehitystä kuvaavan suomenkielisen teoksen Baila, baila ovat julkaisseet Sanna Kuusisto ja Risto Vuorimies. Toisen kuubalaiseen populaarimusiikkiin paneutuvan suomenkielisen teoksen Rumbakuninkaista salsatähtiin on kirjoittanut Pertti Luhtala. Juhani Similän Rommi, ruletti ja rumba täydentää oivallisesti edellä mainittuja teoksia valottamalla sitä yhteiskunnallista ja kulttuurista taustaa ja kehitystä, josta omaleimainen kuubalainen musiikki on kummunnut. Se, että teos on muokattu pro gradu -tutkielmasta, näkyy, mutta ei liikaa häiritse.

Kuubalaiseen musiikkikulttuuriin ensi kertaa tutustuvalle kirja sisältää tärkeän sanaston. Afrokuubalaisen musiikin terminologialle kun on turha etsiä oikeita vastineita normaaleista sanakirjoista. Myös aivan lopussa oleva hakemisto edesauttaa kirjan käyttöä hakuteoksena. Kirja sisältää paljon vanhoja mielenkiintoisia mainoksia ja valokuvia, jotka kuitenkin ovat ikävän suttuisia ja epäselviä. Ehkäpä jotakin olisi ollut tehtävissä kuvien laadun parantamiseksi.

Tarja Hautamäki