Sotatieteellisen tutkimuksen rahoittaja avoimena

Maanpuolustuskorkeakoulun tukisäätiön 35-vuotishistoriikki kattaa oikeastaan kahdeksan vuosikymmentä. Moni tieteen tukija ei avaa toimintaansa ulkopuolisille siinä mittakaavassa kuin tämä Mannerheimin alkuun auttama säätiö.

Kesseli, Pasi : Maanpuolustuskorkeakoulun tukisäätiö. Maanpuolustuskorkeakoulun tukisäätiö, 2020. 255 sivua. ISBN 978-952-94-3828-0.

Suomessa on lukuisia säätiöitä, jotka tukevat tiedettä, taidetta, tutkimusta ja kulttuuria merkittävillä summilla. Useiden säätiöiden suhde julkisuuteen on kuitenkin hieman pidättyvä: apurahajaoista saatetaan tehdä mediatiedote, mutta toimintaa ei avata yleisön nähtäväksi sen enempää. Poikkeuksia toki on: säätiöistä ja niiden perustajista on julkaistu historiikkeja tai laajempiakin teoksia, ja nykyisin säätiöllä saattaa olla myös nettisivusto, josta selviävät sen toimintaperiaatteet.

Maanpuolustuskorkeakoulun tukisäätiö, joka nimensä mukaisesti tukee maanpuolustusta edistävää tutkimus- ja opetustyötä sekä perinne- ja julkaisutoimintaa, osoittaa maininnan arvoista avoimuutta 35-vuotishistoriikissaan, joka itse asiassa kattaa kahdeksan vuosikymmentä ja alkaa mistäpä muualtakaan kuin marsalkka Mannerheimista.

”Vetoan kansamme puolustustahtoon”

Sotakorkeakoulu aloitti toimintansa syksyllä 1924, ja kolmekymmenluvun loppuvuosina koululle alettiin kerätä stipendirahastoa. Pääosin yksityishenkilöiden lahjoitusten turvin saatiin kokoon noin 13500 nykyeuroa vastaava summa. Sen korkotuotosta ei juuri ollut jaettavaksi.

Tilanne muuttui, kun koulu sai keväällä 1938 yhteistyökumppanikseen sotamarsalkka C. G. E. Mannerheimin, joka puolustusneuvoston puheenjohtajana myös lobbasi poliitikoilta määrärahoja armeijan varusteluun. Mannerheimin arvovalta ja hänen nimissään liike-elämälle esitetty vetoomus toivat lahjoittajiksi kymmeniä yrityksiä ja muutamia yksityishenkilöitä. Sotavuosinakin lahjoitusvaroja löytyi sekä yhtiöiltä että yksityisiltä, vaikka samanaikaisesti oli menossa muitakin keräyksiä joko suoranaisesti puolustustarkoituksiin tai sodasta kärsineiden auttamiseen.

Sotakorkeakoulun johtaja, kenraalimajuri Edvard Hanell kääntyi vuonna 1938 Suomen johtavien liike- ja teollisuusmiesten puoleen marsalkka Mannerheimin vetoomus tukenaan. Lahjoituksia tuli heti yli 100 000 nykyeuron verran. (Kirjan kuvitusta.)

Milteipä liikuttava on kirjan kertomus kultaisesta savukekotelosta, jonka Tapani Harmaja oli saanut Fiat-yhtiöltä koelentäessään hävittäjiä Italiassa kolmekymmenluvun lopulla. Harmaja sai surmansa talvisodassa, ja hänen vanhempansa Leo ja Laura Harmaja lahjoittivat savukekotelon Sotakorkeakoulun stipendirahastolle (joka siis on nykyisen säätiön varhainen edeltäjä).

Tapani Harmaja (1917–1940).

Kotelo kulki kiertopalkintona ja se annettiin ansiokkaasta ilmasotaa tai ilmaliikennettä koskeneesta tutkimuksesta. Kanteen kaiverrettujen nimien joukossa on monta myöhempää ilmavoimien komentajaa. Harmajat lahjoittivat samalla huomattavan rahasumman; Tapani Harmajan nimi jäi elämään hänen muistolleen omistetun stipendirahaston nimessä.

Vaikka jatkosodan jälkeen Puolustusvoimat ei nauttinut kovin suurta kansansuosiota, se ei näytä vaikuttaneen stipendirahaston arvostukseen. Lahjoituksia kertyi niin yrityksiltä kuin yksityisiltä ”isänmaallisilta kansalaisilta”.

Suurimmista lahjoituksista muodostettiin stipendirahaston sisälle lahjoittajien nimeä kantavia rahastoja. Kun arvopapereihin sidottu varallisuus noususuhdanteen myötä kasvoi, voitiin Sotakorkeakoulun (myöhemmin Maanpuolustuskorkeakoulun) opiskelijoille ja opettajille myöntää stipendejä sekä matka- ja tutkimusapurahoja.

Maanpuolustuskorkeakouluhan syntyi, kun Kadettikoulu, Sotakorkeakoulu ja Taistelukoulu yhdistyivät vuoden 1993 alussa. Fuusio ei ilahduttanut kaikkien oppilaitosten henkilöstöä, ja säätiönkin nimestä käytiin ankaraa vääntöä. Stipendirahastot oli säätiöity jo 1986.

Miljoonien shekki majurin taskussa

Historiikin kirjoittaja, eversti evp, filosofian tohtori Pasi Kesseli on tehnyt tarkkaa työtä. Hän käy tekstissään läpi lahjoitukset ja apurahamyönnöt kutakuinkin vuosi vuodelta, hallinnon ja sääntöjen muutokset sekä tietenkin ulkoisten olosuhteiden, kuten verouudistusten, inflaation, arvopaperimarkkinoiden ylä- ja alamäkien sekä pankkikriisin vaikutukset stipendirahastojen ja myöhemmän säätiön toimintaan.

Työskentelyedellytykset ovat kyllä olleet hyvät, sillä Kesseli on kuulunut Maanpuolustuskorkeakoulun tukisäätiön hallitukseen 15 vuoden ajan. Sen sijaan vanhemman aineiston löytyminen taisi olla varsinainen onnenkantamoinen: pöytä- ja tilikirjat sekä kaikki muut paperit – Mannerheimin vetoomusasiakirjaa myöten – oli jossakin muutossa kannettu Santahaminaan sisäampumaradan sivuhuoneeseen ja unohdettu sinne. Kätkö löytyi sattumalta ja havaittiin historiallisesti arvokkaaksi.

Kesselin teksti on tiivistä, vuosilukujen ja muiden numerotietojen täyttämää historiankirjoitusta, joka lienee antoisinta Maanpuolustuskorkeakoulussa toimineille tai sen toimintaa läheltä seuranneille henkilöille. Mukaan mahtuu kyllä myös anekdootteja, jotka kiinnostavat ja jotkut niistä huvittavatkin myös ulkopuolista lukijaa.

Kesseli kertoo säätiön asiamiehenä toimineesta majurista, joka käveli kaupungilla hyvän matkaa kolmen miljoonan markan eli noin 800 000 nykyeuron shekki taskussaan, koska säätiön talletukset piti saada siirtymään pankista toiseen helposti ja nopeasti. Kun mieheltä kysyttiin, eikö hän pelännyt ryöstäjiä, tämä sanoi, ettei virttyneessä pompassa kulkevia ihmisiä yleensä ryöstetä. Sillä kertaa ei rahojen alkuperää pankissa epäilty, mutta sadantuhannen markan talletus – virkapukuisen upseerin tekemänä – veti palvelutiskille pankkineidin lisäksi myös hänen esimiehensä varmistamaan asiakkaan henkilöllisyyttä ja vilpittömiä aikeita. (Menneinä vuosikymmeninä raha liikkui paitsi tilisiirtoina, myös käteisenä huomattavasti useammin kuin nyt.)

Kirjan liitteenä olevista lahjoittajaluetteloista näkyy, miten avokätisiä jotkut yritykset ja yksityiset ovat olleet. Säätiön suurlahjoittajista voi mainita vaikkapa Kaukomarkkinat Oy:n perustajan, pääkonsuli Aarne Koskelon, joka lisäksi perusti omaa nimeään kantavan, lääketieteellistä tutkimusta rahoittavan säätiön. Toinen huomattava hahmo oli rakennusteollisuusyritys Lemminkäisen taustavaikuttaja, everstiluutnantti evp ja teollisuusneuvos K. H. Pentti. Hänet vihittiin kunniatohtoriksi Maanpuolustuskorkeakoulun ensimmäisessä tohtoripromootiossa 2013. Viisi vuotta myöhemmin sotatieteiden kunniatohtorin arvon sai puolustusvoimien ylipäällikkö, tasavallan presidentti Sauli Niinistö. (Molemmista tilaisuuksissa on teoksessa kuvat.)

Mitä rahoilla on saatu aikaan?

Jäin kirjaa lukiessani miettimään, olisiko ollut mahdollista tehdä jonkinlainen yhteenveto siitä, millaisia ovat olleet ne opinnäytteet ja tutkimukset, joihin säätiö on tukeaan myöntänyt. Saattaa tietysti olla, että joukossa on salassa pidettäviä tutkimuksia, mutta olisi kiintoisaa tietää, millaisia ovat olleet sotatieteellisen ja sotahistoriallisen tutkimuksen trendit eri aikoina. Entä mikä on nykytilanne; alkavatko esimerkiksi hybridisota ja kyberhyökkäykset jo kiinnostaa tutkijoita? (Maanpuolustuskorkeakoulun opinnäytteitä kyllä löytyy Doriasta ja vanhemmat Sotakorkeakoulun diplomityöt on digitoitu Kansallisarkistoon. Viimeksi mainittujen digitointikustannukset on maksanut tukisäätiö.)

Vaikka Maanpuolustuskorkeakoulun tukisäätiö on suurelle yleisölle ilmeisesti suhteellisen tuntematon, omassa kentässään se on huomattava toimija ja sen varallisuus on nykyisin mittava. Kirjan mukaan säätiön omaisuuden arvo ylitti ennen koronapandemiaa 20 miljoonaa euroa, mutta suhdanteiden muuttuessa se laski jonkin verran.

Teos on toteutettu ilmeisen nopealla aikataululla, sillä siinä on käsitelty jopa kesällä 2020 tehtyjä toimenpiteitä ja päätöksiä.

Kirjan loppuluvuista selviää, mitä kaikkea tukisäätiö on saanut aikaan. Sen jakamien apurahojen turvin on pitkin matkaa tehty Puolustusvoimia hyödyttävää tutkimus- ja kehitystyötä. Viime vuosikymmenellä säätiö lahjoitti Helsingin yliopistolle puoli miljoonaa euroa; rahoilla perustettiin Aleksanteri-instituuttiin sijoitettu, Maanpuolustuskorkeakoulun ja yliopiston yhteinen Venäjän turvallisuusprofessuuri.

Kyberprofessuuristakin on säätiössä keskusteltu, mutta hanke on toistaiseksi toteutusta vailla. Tällä vuosituhannella on rahoitusta löytynyt myös kirjaprojekteihin. Maanpuolustuskorkeakoulun julkaisusarjoissa ilmestyneissä, tukisäätiön rahoittamissa teoksissa on pohdittu muun muassa jatkosodan joukkojen suorituskykyä ja niiden taistelutehon laskemista, sissisotaa ja panssarintorjuntaa sekä muita sotahistorian tutkijoita ja harrastajia kiinnostavia teemoja.

 

 

2 kommenttia artikkeliin “Sotatieteellisen tutkimuksen rahoittaja avoimena

  1. Ingressissä lukee, että ”Maanpuolustuskorkeakoulun 35-vuotishistoriikki”. Kyseessä ei ole korkeakoulun historiikki vaan Maanpuolustuskorkeakoulun tukisäätiön. Tätä ristiriitaa ei näy tosin itse tekstissä.

    Pyydän korjaamaan ingressin.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *