Viro liittynee elossa olevien sukupolvien mielikuvissa
pääasiallisesti jotenkin huvitteluun ja alkoholiin.
Kieltolain aikana oli tietysti salakuljetus, ja
nykyisin taas lukuisten laivojen laillinen kaljaralli ja
ryyppääminen Tallinnassa lienevät monelle
päällimmäisiä mielikuvia. Vähän on kuitenkin tietoa ja
muistikuvia siitä, mikä oli Tallinnan juoma- ja
ruokatilanne ennen sotia. Tämä johtuu tietysti siitä, että
nykyisen mittapuun mukaan suomalaisten matkailu
Tallinnaan oli pientä, vaikka se silloiset
matkailijamäärät huomioon ottaen oli suurta eli Hovin
mukaan "huippuvuonna 1931" liki 15 000.

Kirja etenee kronologisesti, ja tutkimuksen aikaväli on
jaksotettu vuosiin 1918-1925, 1926-1933 ja 1934-1940.
Kahden ensimmäisen jakson rajaus on ehkä yllättävä,
koska suuri maailmanpula alkoi vasta joskus 1929.
Mutta kirjan luettuaan vakuuttuu siitä, että Tallinnan
ravintoloiden kehitystä kuvattaessa se on oikea, koska
niiden vaikeudet alkoivat jo 1920-luvun puolivälin
jälkeen. Yllättävää on myös se, että ensimmäinen
jakso on selvästi kaikista laajin, kun taas viimeinen –
Tallinnan ravintolaelämän kukoistuksesta kertova – on
selvästi suppein. Perusteluna on kuitenkin se, että
ensimmäinen kausi näyttää olleen hulvattomin niin
alkoholin kulutuksen kuin ravintolakäyttäytymisen
suhteen. Vai mitä mieltä olette siitä, että yksi
hotelliravintola St. Petersburgissa asuvista Viron
vapaussodan suomalaisvapaaehtoisista ratsasti
huoneeseensa hotellin kolmanteen kerrokseen.

Päällimmäinen vaikutelma kirjasta onkin detaljien
rikkaus. Se on mikrohistoriaa, jos käsitteen piiriin
voidaan lukea ei vain yhden vaan lukuisten
yksityistapausten kuvaus. Minusta valittu linja sopii
aiheeseen hyvin. Tämän kirjoittaja ei osaa kritisoida
kirjaa siinä mielessä, että voisi sanoa esimerkiksi
sotien välisen ajan ravintoloista jonkin puuttuvan tai
osaisi paljastaa asiavirheitä. Vaikutelma on joka
tapauksessa mitä asiantuntevin.

Kirjassa on myös yllättäviä tietoja. Ainakin itselleni oli
tuntematonta, että Virossa yritettiin itsenäisyyden
alussa (1919-1920) soveltaa puolittaista kieltolakia.
Sen mukaan ihmiset saivat pitää hallussaan vain tietyn
määrän alkoholijuomia, ja ravintoloiden
anniskelumyynti oli kielletty. Tiskin alta alkoholia
kuitenkin myytiin, ja niinpä viranomaiset kovensivat
otteitaan, ja kiinni saadut määräyksiä rikkoneet
ravintolaihmiset voitiin jopa karkottaa
yhteiskunnallisesti hyödyttävään työhön Viron
syrjäseuduille. Mikään ei kuitenkaan auttanut, ja niinpä
Tallinnan kaupunginvaltuusto salli ravintoloiden
anniskelumyynnin jo 2.6.1920. Tätä oli kirjan otsikossa
esiintyvä viinasota.

Vaikka varmasti ravintolaolot olivat vapaammat kuin
meillä, oli alkoholipolitiikka kuitenkin verraten tiukkaa,
eli anniskeluoikeudet voi menettää aika helposti, ja
trahteerimaksut eli verotus oli kovaa. Juuri viimeksi
mainittu seikka oli syyn siihen, että ravintoloiden
vaikeudet alkoivat jo ennen varsinaista pula-aikaa.

Luin kirjaa aivan huomaamatta niin, että kiinnitin
huomiota enemmän juoma- kuin ruokapuoleen. Se
varmasti johtuu siitä, että viinaan liittyvät jutut ovat
paljon mehevämpiä kuin ruokaan liittyvät jutut. Arvelin
sen myös jotenkin alitajuisesti johtuvan
orientaatiostani. Mutta ei se ihan niinkään voi olla,
koska kustantajan mainoslehtisen otsikkokin kuuluu
"Tallinnan kapakkakulttuuria". Ruoka on toki kirjassa
myös esillä, ja kun tulee mieleen, että olisipa hienoa
maistaa – miten olisi esimerkiksi peltopyy a la Creme
puolukkasalaatin kanssa – niin kaikki on hyvin.

Hovi rinnastaa jo esipuheessa Tallinnan ravintolat
aikansa keskieurooppalaiseen ravintolakulttuuriin
myös siksi, että kabaree-esitykset olivat ravintoloissa
yleisiä. Kuitenkaan ne eivät olleet ohjelmistotietojen
mukaan mitään sellaista enemmän tai vähemmän
salattua ja sukkelaa poliittista satiiria kuin esimerkiksi
aikansa saksalaiset kabareet. Kabareeperinne elää
yhä Virossa, mutta ihmiselle, joka odottaa kabareeta
perinteisessä keskieurooppalaisessa mielessä,
nykytallinnalainen kabaree voi olla pettymys. Mutta jos
nauttii korkeilla desibeleillä soitetusta konemusiikista
ja konemaisesti sääriään nostelevista täysin
ilmeettömistä tytöistä, niin silloin kannattaa pistäytyä
tallinnalaisessa kabareessa.

Monet valokuvat ja sekä ravintola- henkilö- musiikki- ja
tanssiyhtyehakemistot täydentävät mainiosti
kokonaisuutta.

Olen edellä pitänyt kirjan vahvana puolena sen
detaljirikkautta. Detaljirikkauden kääntöpuolena on
fragmentaarisuus. Kun kirjassa esimerkiksi esitellään
ruokalajien hintoja, lukija saa tietää monien eri
ruokalajien tarkkoja hintoja monilta eri vuosilta. Mutta
hintojen kehitystä on vaikea verrata, koska yhden
ruokalajin hinta yhdessä ravintolassa esitetään yhdeltä
ajankohdalta ja toisen ruokalajin toisessa ravintolassa
toiselta. Olisi siis ollut kiinnostava myös tietää, miten
joidenkin tiettyjen ruokalajien hinnat muuttuivat vuosien
kuluessa, ja nähdä kehityksestä vaikka jokin graafinen
kuvio. Sama koskee juomia ja myyntimääriä. Niin ikään
se koskee palkkoja, eli esimerkiksi työntekijäin ja
virkamiesten palkkakehitystä kuvaava indeksi olisi ollut
paikallaan. Hovin päälähteet ovat
sanomalehtiartikkeleja ja -mainoksia, ja niiden
perusteella on usein vaikea hahmottaa suuria linjoja.

Ainakin melko systemaattiset tiedot palkkakehityksestä
olisi saanut käyttämällä enemmän hyväkseen sotien
välisen ajan "Eesti statistika" -julkaisuja. Sieltä olisi
voinut löytää myös vaikkapa Hans Reimanin melko
ansiokkaita kotitalousbudjettitutkimuksia. Näin olisi
muun muassa selvinnyt, kuinka suuren osan alkoholi
ja huvitukset kotitalouksien budjetista oikein
lohkaisivat. Tiedän tämän, koska olen itse käyttänyt
tilastolähteitä eräässä Ruotsin, Suomen ja Viron
kulutustason kehitystä maailmansotien välisenä
aikana vertailevassa artikkelissa (Classes, Countries
and Consumption Between the World Wars. A
Comparison of the Structure of Expenditure in Estonia,
Finland and Sweden in the 1920s and 1930s. Acta
Sociologica 1992, 35:219-233).

Kirjan ehkä moitittavin piirre on kuitenkin se, että siinä
ei ole karttaa, johon keskeisimmät mainitut ravintolat
olisi merkitty. Jonkin verran vaikeaa kartan tekeminen
ehkä olisi ollut asemakaava- ja nimenmuutosten takia,
mutta aika suurelle osalle ravintoloista olisi varmasti
voitu löytää paikka, koska niiden osoite mainitaan
tekstissä. Vaikka ei ravintoloita enää olekaan, niin
monelle lukijalle varmaan herää mielenkiinto käväistä
katsomassa paikkoja, joissa ravintolat ovat sijainneet.
Mutta alan miehet ja naiset ja muutkin, lukekaa kirja!