FT, musiikkitieteen dosentti Helmi Järviluoma (Turun yliopisto) ja freelance-taiteilija ja -tutkija Gregg Wagstaff (Skotlanti) ovat nyt koonneet äänimaisemien tutkimusta ja kehittyvää metodologiaa yksiin kansiin. Kyseessä lienee, ellei ensimmäinen, ainakin yksi ensimmäisiä katsauksia tämän ajankohtaisen ja voimakkaasti kehittyvän tutkimusalan metodologian pääpiirteiden hahmottamiseksi. Teoksen kirjoittajina on laaja joukko kansainvälisiä tutkijoita, sekä väitöskirjavaiheessa olevia että varttuneempia sellaisia. Edustettuina ovat monet suunnittelun, arkkitehtuurin, musiikkitieteen ja maantieteen alat. Järviluoma itse johtaa muun opetus- ja tutkimustyönsä ohella kuuden eurooppalaisen kylän äänimaisemien muutosta tutkivaa monitieteistä projektia Acoustic Environments in Change. Wagstaff puolestaan työskentelee mm. ekologisesti orientoituneessa yhteisöllisessä taideprojektissa Touring Exhibition of Sound Environments (TESE). Molemmat ovat siis aktiivisissa rooleissa akustisen ekologian foorumeilla.

Äänimaisemien tutkimuksen metodologian kehittäminen

Sanottakoon ensinnäkin mistä teoksessa ei ole kyse: siinä ei puhuta niinkään akustiikasta tai melun mittaamisesta. Järviluoman ja Wagstaffin toimittama teos täydentää äänimaisemien tutkimuksen alalla vaikeasti tavoitettavan subjektiivisen ja kvalitatiivisen ulottuvuuden tutkimusta tarkastellen äänien ja äänimaisemien positiivista arvoa ja niiden merkityksellisyyttä. Äänet ovat ihmisille, kuten myös monille muille lajeille, perustavalla tavalla merkittäviä. Kuurokin tuntee äänet kehollaan. Täysin äänetön maisema on kuoleman maisema, se on kommunikoimaton eikä se anna orientoitumiseen juurikaan mahdollisuuksia. Rachel Carlson valitsi aikoinaan oikean nimen ympäristömyrkkyjen vaikutuksiin herättäneelle teokselleen Hiljainen kevät.

Yhtenäistä metodiikkaa tai teoriaa toivova lukija joutuu pettymään, ellei ymmärrä, että lähestymistapoja on väistämättä otettava samalle pöydälle useita silloin kuin tutkimusaihe on tämän tyyppinen. Vastaavia esimerkkejä tutkimuskentän rakentumisesta löytyy monien muiden ympäristö(j)ä tutkivien tieteiden joukosta. Ääniympäristön tapaista moniulotteista aihepiiriä tuskin kannattaa lähestyä muutoin kuin monitieteisesti/tieteidenvälisesti. Tilanne on toki haastava sekä tutkijoille että lukijoille. Tutkijoiden on osattava selventää taustansa ja lähtökohtansa selkeästi, ja peruskäsitteiden määrittelyyn ja yhteensopivuuteen on kiinnitettävä jatkuvaa huomiota. Myös lukijan on oltava tarkkana ja suhteutettava lukemaansa muihin teksteihin. Kokoelma ansaitseekin kiitoksen tutkimusalan aatehistoriaa kriittisesti läpikäyvästä johdannostaan, kontekstin määrittelystään ja kirjoittajien esittelyistä.

Teoksen artikkeleista – lyhyt katsaus

Teoksen kirjoittajille tärkeäksi taustavaikuttajaksi osoittautuu kanadalainen R. Murray Schafer, joka on sekä opettanut joitain kirjoittajista että vaikuttanut moniin kirjoittajiin omien 1960- ja -70 -luvun tutkimustensa kautta. Myös John Cagen musiikki ja muut tutkimukset tuntuvat olevan tärkeitä lähteitä ja innoittajia. Mutta avauksia tehdään myös uusiin suuntiin, varsinkin ranskalaisen sosiologian suuntaan. Hienoa on, että ranskalaisen tutkimuskentän ääni kääntyy usein helpommin tavoitettavalle englannin kielelle arkkitehtien Björn Hellström ja Nicholas Tixier esseissä (ensimmäinen käsitellen identiteettiä, jälkimmäinen äänikävelyä metodina). Kyseiset artikkelit herättävät varmastikin mielenkiintoa ranskalaista tutkimusta kohtaan.

Artikkeleissa käydään läpi myös kenttätutkimuksen metodeja ja kokemuksia. Tutkimuksen itsereflektion kannalta Noora Vikmanin huomiot tutkimuksesta kaksisuuntaisena oppimisprosessina ovat tärkeitä, samoin Heikki Uimosen havainnot tutkijan ja paikallisen asukkaan omaksumien käsitteiden mahdollisista eroavuuksista. Keiko Torigoe yhdistää tutkimuksessaan maantiedettä ja historiaa, saaden aikaan rakenteita, jotka päällekkäin asetettuina tuottavat hämmentäviäkin havaintoja. Vai mitä sanotte havainnosta, jossa tutkitun kylän asukkaista osa tuntui kuulevan katedraalin kellon soivan yhä kolmesti päivässä vaikka soittokertoja oli harvennettu, osa taas ei tuntunut kuulevan kelloa niinäkään kertoina kuin se soi – ja osa yhä kuuli kellon, vaikka asui kellon nykyisen äänenkantomatkan ulkopuolella. Havainto asettaa haasteita yhteisön määrittelylle.

Mukana on myös visionäärisiä pohdintoja alan luonteesta, kuten italialaisella säveltäjä, tutkija ja ympäristöaktivisti Albert Mayrillä: hän näkee äänimaisemien tutkimuksen mahdollisuudet laajoina kuin löytöretkeilijä ikään. Ja miksipä ei, sillä äänimaisemien löytämisen nykyinen kehitys on tutkijalle yhtä jännittävää kuin maiseman visuaalisen kauneuden keksiminen on mahtanut olla varhaisromantiikan aikoihin. – Tuskinpa löytöretkeily on epämieluisa metafora kokoelman kirjoittajille, niin löytämisen iloa täynnä monet kirjoitukset ovat.

Artikkelit ovat enimmältä osin hyvin viimeisteltyjä asiakokonaisuuksia, mutta Per Hedforsin ja Per G. Bergin teksti vilisee kirjoitus- ja kielioppivirheitä – epäilen, että harva viitsii lukea sitä kokonaan juuri tästä syystä. Onneksi kyseessä on poikkeus, ja kuten sanottua, muut kirjoitukset ovat kiitettäviä.

Äänimaisema, ympäristö ja asukkaat

Tutkimusaiheen taustalla ovat havainnot siitä, kuinka huonosti ymmärrämme äänimaisemien merkitystä ja merkityksellisyyttä sekä huoli merkityksellisten paikkojen ja maisemien tuhoutumisesta. Tänä päivänä melu tunnistetaan jo vakavaksi ympäristöongelmaksi, ja ongelman hallitseminen on osoittautunut vaikeaksi. Eikä kyse ole pelkästä melusta, sillä negatiiviseksi ja positiiviseksi miellettävät äänet eivät ole toistensa vastakohtia, vaan esiintyvät samalla jatkumolla. Tiedetään, että äänimaisemat muuttuvat tavoilla, jotka valitettavan usein heikentävät elämän laatua, vaikka mahdollisuuksia parempaankin olisi. Äänimaisemien tutkimuksella voidaan toivottavasti tulevaisuudessa vastata yhä paremmin kysymyksiin kuinka sekä toisaalta säilyttää että toisaalta luoda merkityksellisiä ja mielekkäiksi koettavia ympäristöjä.

Teoksen sisältö:

Soundscape Studies and Methods – An Introduction
(Helmi Järviluoma and Gregg Wagstaff)
Soundscape Studies, Experimental Music, and Time Geography
(Albert Mayr)
A City Traced by Soundscape
(Keiko Torigoe)
The Sonic Identity of European Cities – A presentation of the work conducted by the Swiss-French researcher Pascal Amphoux
(Björn Hellström)
Street Listening. A Characterisation of the Sound Environment: The "qualified listening in motion" method
(Nicolas Tixier)
Site Interpretation by Skilled Listeners – Methods for Communicating Soundscapes in Landscape Architecture and Planning
(Per Hedfors and Per G. Berg)
Towards a Social Ecological Soundscape
(Gregg Wagstaff)
Rhytmicity
(Justin Winkler)
Looking for a ’Right Method’ – Approaching Beyond
(Noora Vikman)
You don’t hear anything ’round here! Cognitive Maps and Auditory Perception
(Heikki Uimonen)
The Urban Nightingale – or some theoretical considerations about sound and noise
Detlev Ipsen