Oulun Historiaseura julkaisi viime vuonna teoksen Ihmisiä laivojen kaupungista. Henkilöhistoriaa 1700–1900 -lukujen Raahesta. Kirjan on kirjoittanut Eero Sovelius-Sovio, joka on aiemmin julkaissut raahelaisen Sovelius/Sovio -suvun historiasta ja joka on myös suvun omassa seurassa aktiivinen toimija, kuten Sovio- seuran verkkosivuiltakin ilmenee (http://www.sovio-sovelius.com).

Kirjassa seurataan muun muassa Fellmaneja, Franzéneja, Sovio-Sovelius -suvun jäseniä, käytetään myös muistitietokeruita ja yksittäisiä muistelmia, esimeriksi merimies Mati Orasmaan elämäntarinaa. Lopussa kerrotaan vielä erityisesti runoilija Aarosta tunnetun Hellaakosken suvun vaiheita. Usein perheistä on myös esitelty suppeita sukupuita. Myös monien perheille kuuluneiden laivojen vaiheista kerrotaan, ja niissä näkyy esimerkiksi laivanvarustajien kiinnostus esimerkiksi kansanrunoutta ja suomen kieltä kohtaan – milloin muodissa olivat kotoiset nimet kuin Tapio ja Impi, milloin taas esimerkiksi Amphion, Ilion, Nestor ja Solon.

Laivanvarustajien ja nimekkäiden merkkihenkilöiden lisäksi kirjasta löytyy tavallisempiakin ihmisiä, esimerkiksi jungmanni Antti Myllyoja – 1860-luvulla laivanvarustajan puoliso Augusta Durchman pelasti tämän orvon teinipojan kadulta kerjäämästä. Pari vuotta myöhemmin Antti varasti Durchmaneilta omaisuutta ja karkasi merille jälkiseurausten pelossa. Myöhemmin hän kirjoitti anteeksipyyntökirjeen hyväntekijälleen ja kiitteli vuolaasti tältä saamaansa apua. Laivaelämäkään ei sujunut ihan pulmitta, vaan Antti suunnitteli välillä karkaamista laivasta, johon hän oli ottanut pestin. Antti ei tuntenut oikeuksiaan kovin hyvin, vaan kyseli Augusta Durchmanilta tietoja siitä, millainen rangaistus häntä odottaisi, jos hän haaksirikon pelossa karkaisi laivasta. Myöhemmin Antti Myllyoja siirtyi farmariksi Australiaan ja raportoi sikäläisiäkin olojaan Augusta Durchmanille.

Kiintoisa palanen naisten koulutuksen paikallista historiaa taas löytyy esimerkiksi 1800-luvun alkupuolelta Sofia Franzénin elämästä. Tämä oli luvannut äidilleen tämän kuolinvuoteella, että käyttäisi äitinsä perinnön perustaakseen köyhien raahelaistyttöjen koulun. Sofian isä, joka holhoojana valvoi hänen omaisuuttaan, ei pitänyt ajatuksesta, ja Sofia odotti 25-vuotiaaksi asti kosijaa, joka sekä vetosi hänen sydämeensä että hyväksyi ajatuksen koulun perustamisesta – avioliiton solmimisen jälkeen näet aviomiehellä oli puolestaan valtaa vaimonsa omaisuuteen. Koulun perustamiseen liittyvät pohdinnat on ikuistettu Sofian kirjeeseen, jonka hän osoitti kosijalleen. Lahjoitusasiakirja allekirjoitettiin hääpäivänä vuonna 1843.

Joukossa on siis paljon kiintoisia tapauksia, viehättäviä, persoonallisia ja omapäisiä ihmisiä monilta vuosisadoilta. Esimerkkihenkilöistä voi hakea vertailukohtaa laajemminkin aikakauden oloihin ja elämään. Voisi olla mielenkiintoista tällaisten teosten ja tutkimuksen perusteella lähteä vertailemaan eri paikkakuntien merimiesten, koulun perustajien tai leipurinaisten toimia. Mikä erityistä, mikä yhteistä löytyisi vaikkapa Turun, Porin, Vaasan ja Raahen hahmoista?

Ihmisiä laivojen kaupungissa sijoittuu tieto- ja sukukirjan välimaastoon. Sellaisena se tarjoaa kurkistusikkunan Raahen seudulla eläneiden perheiden, sukujen ja merkkihenkilöiden vaiheisiin. Kokonaisuutena teosta vaivaa kuitenkin tietty epätasaisuus ja keskeneräisyys. Kirjoitusvirheitä tai esimerkiksi vuosilukujen näppäilyvirheitä tai nimien kirjoitusasun epäjohdonmukaisuutta tulee vastaan luvattoman paljon. Suomen historian yleiskehitystä on kerrottu vuosikymmeniä vanhojen yleisesitysten pohjalta, ja ilmeisesti tästä syystä teoksessa esiintyy, Ruotsin vallan aikaisiin valtakunnanrajoihin viittaava Ruotsi-Suomi -nimitys, jota ei viime vuosikymmeninä ole tutkimuksessa juuri käytetty. Hyvä toimituksellinen korjauskierros olisi auttanut karsimaan näitä pikkuvirheitä, jotka nyt turhaan haittaavat lukukokemusta.

Muutenkin kirjaa lukiessa on usein hyvä muistaa, että siinä ymmärrettävästikin on monesti turvauduttu jo aikaisempiin muistelmiin ja julkaisuihin, vaikka alkuperäislähteitäkin on käytetty. Raahen seudun asukkaista ja menneisyydestä kiinnostuneelle kirja tarjoaa joka tapauksessa monenlaisia kiinnostavia tarinoita ja tapauksia. Viitteiden ja kirjallisuusluettelon ansiosta kiinnostunut pääsee etenemään muihin julkaisuihin ja tutkimukseen. Erityisen iso apu on siitä, että kirjassa on myös muun muassa merenkäynnin sanasto ja selityksiä.

Nostaakseni loppuun lehtiarvosteluissa yleistyneen ”Oppia ikä kaikki” -henkisen poiminnan: teosta lukiessani sain ensi kertaa tietää, että Aaro Hellaakosken runossa esiintyvä Ikuisuudenmatala ei olekaan vain runoilijan oman mielikuvituksen luoma, henkevä sanaviritelmä. Hellaakoski oli poikasena mukana isoisänsä kalareissulla, jonka kohteena oli Raahen edustalla sijaitseva matalikko, isoisän sanoin Iankaikkisuuden matala. Tiedeyhteisössä lienee varoiteltu niin paljon taideteosten suoraviivaisen elämäkerrallista tulkintaa, että vahvat omaelämäkerralliset yhteydet tulevat melkein yllätyksenä.