Sukupuolisuuden käänteet ja käännökset

Ei ole helppoa ryhtyä kirjoittamaan Michel Foucault’n viimeisten kolmen teoksen suomennoksesta. Ovathan ne eläneet keskustelussa jo pari vuosikymmentä ja vaikuttaneet mullistavasti lukuisten tutkijoiden ajatteluun. Foucault’n tai Seksuaalisuuden historian pelkkä esittely Agricolan lukijoille lienee turhaa. Niille jotka kaipaavat tekijän ja teoksen sijoittamista vuosisadan ajatteluun, suosittelen Ilpo Helénin jälkisanoja ja saman kirjoittajan artikkelia teoksessa Sosiologian teorian nykysuuntauksia (toim.

Foucault, Michel: Seksuaalisuuden historia. Tiedontahto. Nautintojen käyttö. Huoli itsestä. Suomentanut Kaisa Sivenius.. Gaudeamus, 1998. 512 sivua. ISBN 951-662-720-X.

Ei ole helppoa ryhtyä kirjoittamaan Michel Foucault’n viimeisten kolmen teoksen suomennoksesta. Ovathan ne eläneet keskustelussa jo pari vuosikymmentä ja vaikuttaneet mullistavasti lukuisten tutkijoiden ajatteluun. Foucault’n tai Seksuaalisuuden historian pelkkä esittely Agricolan lukijoille lienee turhaa. Niille jotka kaipaavat tekijän ja teoksen sijoittamista vuosisadan ajatteluun, suosittelen Ilpo Helénin jälkisanoja ja saman kirjoittajan artikkelia teoksessa Sosiologian teorian nykysuuntauksia (toim. Risto Heiskala, Gaudeamus 1994). Foucault’ta historianfilosofina ja ”ajattelujärjestelmien” tutkijana – avaa puolestaan oivallisesti Martin Kusch kirjassaan Tiedon kentät ja kerrostumat (Pohjoinen 1993). Feminismin ja Foucault’n suhdetta on esitellyt Johanna Oksala teoksessa Ruumiin kuvia (toim. Sara Heinämaa, Martina Reuter & Kirsi Saarikangas, Gaudeamus 1997).

Foucault’n ja erityisesti Seksuaalisuuden historian merkitys on yhteiskuntatieteissä ollut – sananmukaisesti – valtava. Lukuisten valtaa Foucault’n hengessä pohtivien kirjoitusten ja fragmenttien lisäksi on ilmestynyt jo muutamia kokonaisia tutkimuksia. Mainitsen vasta suomeksi ilmestyneen Tuija Pulkkisen teoksen Postmoderni politiikan filosofia (Gaudeamus 1998), Ilpo Helénin Äidin elämän politiikan (Gaudeamus 1997) ja Mika Ojakankaan kirjan Lapsuus ja auktoriteetti (Tutkijaliitto 1997). Itse olen yhteiskuntatieteilijä, ja niinpä Foucault’n merkitys historioitsijoille Suomessa on minulle tuntemattomampi. – Tässä vaiheessa sopii tietysti kysyä, mitä historiantutkija, yhteiskuntatieteilijä tai filosofi merkitsee Foucault’n yhteydessä. Hän jos kukaan on pohtinut tiedon tuottamista kurinpitojärjestelminä ja auttanut yhdistämään erillisinä pidettyjä asioita ja erottamaan jatkumolta näyttäviä seikkoja.

Seksuaalisuuden historia on merkittävä teksti monille: niille, jotka pohtivat spesifisti seksuaalisuutta, niille joille politiikan ja vallan miettiminen on tärkeää, niille joiden leipälajina on ajattelun ja tiedon problematisointi, “subjektin” purkajille sekä niille, jotka avaavat sukupuolen merkityksiä.

Seksuaalisuuden historiaan on nyt suomennettu Foucault’n kolme viimeistä työtä. Teossarjan johdanto-osaksi tarkoitettu Tiedontahto erittelee modernin seksuaalisuuden kehkeytymistä suhteena tietoon ja valtaan. Nautintojen käyttö ja Huoli itsestä siirtävät Foucault’n kiinnostuksen polttopisteen seksuaalisuudesta yleisemminkin subjektivoitumiseen eli itse itseään ja toimintaansa pohtivan eettisen subjektin rakentumiseen.

Tiedontahto on pursuileva ja rönsyilevä tutkimusohjelma. Se on manifesti, joka vaatii seksuaalisuuden historian vallitsevaan ymmärrykseen täyskäännöstä. Enemmänkin, se vaatii täyskäännöstä myös ymmärrykseemme vallasta. Se julistaa, että ajatus modernista seksuaalisuudesta repressoituna on väärinkäsitys. Tukahduttaminen on ollut pientä sen rinnalla, kuinka paljon ja kuinka halukkaasti seksuaalisuudesta on puhuttu. Moderni diskurssi seksuaalisuudesta – ja sen myötä valta – on tuottanut meidät sen sijaan että se olisi kieltänyt meiltä jonkin alkuperäisen, puhtaan ja luonnollisen olemuksen. Foucault’n genealogia ei ole kiinnostunut alkuperäisestä tai subjektin ytimestä. Se kysyy kehkeytymistä: Miten meistä on tullut sellaisia kuin nyt olemme? Miten olemme tulleet ajatelleeksi mitä ajattemme?

Nautintojen käyttö ja Huoli itsestä ovat tyylillisesti hyvin erilaisia kuin Tiedontahto. Niitä kuljettaa eteenpäin antiikin tekstien tulkinta. Foucault lukee tekstejä, jotka pyrkivät ohjaamaan moraalista toimijaa: antiikin lääketiedettä, filosofiaa ja ylipäänsä elämänohjeita.

Kaiken kaikkiaan Kaisa Siveniuksen ja taustaryhmän käännös on suoranainen uroteko. Sen valmistuminen onkin vienyt vuosia ja taas vuosia, eikä ihme. Hyvin tärkeää on se, että Tiedontahto julkaistaan yhdessä kahden myöhemmän osan kanssa. Sen lukeminen yksinään – kuten helposti on käynyt (niin itsellenikin) antaa yksioikoisen kuvan Foucault’n viimeisten vuosien ajattelusta ja houkuttelee joko ottamaan Foucault’n polemiikin sellaisenaan ”totena” (mikä paradoksaalinen seuraus kirjoittajan pyrkimyksestä hämmentää) tai matkimaan hänen vyöryttävää tyyliään. Kaikkien kolmen teoksen lukeminen yhdessä pakottaa pohtimaan Foucault’n viime vuosinaan tekemien käännösten merkityksiä. Teokset eivät kerta kaikkiaan sovi yhteen tulkintaan.

Oma kiinnostukseni Foucault’n Seksuaalisuuden historiaan liittyy tällä kertaa ennen muuta siihen, miten hän pohtii ruumiin nautintoja ja seksuaalisuuden modernin kokemuksen kehkeytymistä suhteessa miehiin ja naisiin, sukupuoliin, sukupuolisuuteen ja sukupuolen käsitteeseen. Tai täsmennettynä, miten nyt käsillä oleva Kaisa Siveniuksen käännös sukupuolen esittää.

Mitä ilmeisemmin suomennoksen ratkaisuja on ollut vaikea tehdä. Foucault on nimittäin yhtä hämmentävä sukupuolisuuden pohdinnoissaan kuin vallankin miettimisen suhteen; hänen jälkeensä mikään ei tunnu olevan enää entisellä paikallaan. Mutta siinä missä Foucault’n problematisointia vallasta on käännetty ja kierretty Suomessa jo toistakymmentä vuotta, häntä ei kovin paljon ole pohdittu sukupuolen käsitteen suhteen.

Sivenius kirjoittaa esipuheessaan käännöksen käsitteistä ja niiden tarkoituksellisesta monimielisyydestä: “Keskeisiä käsitteitä (–) ovat ‘seksuaalisuus’, ´sukupuolisuus’ ja ‘sukupuoli’. Sanaa seksuaalisuus, joka käsitteenä ilmaantui Foucault’n mukaan vasta 1800-luvun alussa, on käytetty suomennoksessa silloin, kun Foucault käyttää sanaa sexualité. Toinen keskeinen termi on sexe, joka on suomennettu sukupuolisuudeksi tai sukupuoleksi. Suomennoksessa on valittu juuri ‘sukupuoli’ muiden vaihtoehtojen, esimerkiksi ‘seksin’, sijasta, koska se ‘puolinaisuudessaan’ kertoo, että on olemassa biologinen jako nais- ja miessukupuoleen. Sukupuoli on kuitenkin tätä kattavampi ja syvempi asia: Foucault’n merkityksessä sukupuoli on juuri se, mikä on puolikkaille yhteistä, juuri se, josta länsimainen ihminen on hakenut totuutta.” (Suomentajalta.)

Käännöksen hengessä analysoivat Foucault’n työtä myös esimerkiksi Ilpo Helén ja Johanna Oksala. Sen sijaan Tuija Pulkkinen on valinnut toisen tien: hän kääntää sexen ensisijassa ”seksiksi”.

Näin olin itsekin, ilman sen kummempaa Foucault’n sukupuolikäsityksen analyysiä, aiemmin mielessäni tehnyt. Ongelmansa tässäkin, sillä seksi vie mielikuvat kovasti – tiedättehän – ”siihen”: sukupuolisuuteen tietynlaisina toimintoina, aivan tietynlaisina ruumiillisina nautintoina ja pikemmin lantion kuin mielen liikkeisiin. Siksi Kaisa Siveniuksen käännös sukupuoli paitsi hämmensi, myös avasi jotakin oleellista, mutta vaikeasti sanoiksi kääntyvää, sukupuolisuudesta.

On ilmeistä, että tapa jolla Foucault’n sexe käännetään, vaikuttaa keskeisesti tulkintaan siitä, mistä Seksuaalisuuden historiassa on kyse. Genealisoiko hän sukupuolta vai seksiä? Vai molempia? Mihin asti sexe-termin moniselitteisyys ulottuu: sukupuoleen miehen ja naisen erona; sukupuolisuuteen, jonakin joka yhdistää eri sukupuolia ja sukupolvia; sukupuolitoimintaan, “seksiin”; ja viimein ”sukupuolielimiin”? Mihin asti joustavat suomen sukupuoli- ja seksikäsitteet?

Meillä on nykypäivänä kiistatta kulttuurinen ajatus seksistä, onhan meillä esimerkiksi sellaisia ilmiöitä kuin seksilehdet ja seksitutkimus. Eräs seksitutkija kävi juuri Tampereella Mitä kuuluu Väinö -mieskulttuuripäivillä iloitsemassa, kuinka miesten puhe seksistä on viimeinkin vapautumassa säädyttömän underground-kulttuurin leimasta ja naisten perheessä harjoittamasta hillinnästä – Foucault’n kritisoima seksuaalisuuden tukahduttamishypoteesi hyvissä voimissaan siis!

Feminismin myötä sukupuolen käsitteestä on puolestaan tullut problemattinen yhä uusilla tavoilla. Ei riitä, että kulttuurissamme on miehen ja naisen kategoriat, joiden eroja ja yhtäläisyyksiä, vastakkaisuutta tai rinnakkaisuutta, koherenttiutta tai kyseenalaisuutta voi pohtia sukupuolen ajatuksen avulla. Meillä on myös lesbon ja homon, trans-ihmisten ja hermafrodiittien kategoriat – kaikki mitä ilmeisemmin sellaisia seikkoja, joiden pohdinnassa nykyisin tarvitaan paitsi sukupuolen, myös seksuaalisuuden purkamista.

Foucault luettuna näissä kahdessa kontekstissa tuskin on sama mies.

***

Tätä esittelyä kirjoittaessani ajauduin melko pitkään pohdintaan, jonka esittäminen Agricolan puitteissa olisi hankalaa. Toivon sen herättävän myös jatkokeskustelua. Keskustelupuheenvuoroni on luettavissa Naistutkimus-listalla ja löytyy sen arkistosta. Halutessasi voit liittyä listalle lähettämällä osoitteeseen viestin, jossa lukee:
subscribe naistutkimus Etunimi Sukunimi.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *