Tieto-Finlandia ehdokas, kirja "Suomalainen kylä kuvattuna ja muisteltuna" on mahtava teos ja ansaitsee varmasti ehdokkuutensa. Surullista vain, että kirja alkaa sanoin: "Suomalainen kylä on tässä kirjassa nähty paikkana, joka sijaitsee ennen kaikkea menneisyydessä".

Kirja perustuu Seurasaarisäätiön 1950- ja 60-luvuilla tekemiin tutkimuksiin. Eri puolilta Suomea oli valittu 15 kylää, joihin lähti kansantieteilijöitä ja taiteilijoita tallentamaan kylien elämää monelta kantilta. Kansatieteilijä selvitti kylän asutushistoriaa ja haastatteli asukkaita. Piirtäjät, jotka usein olivat "arkkitehtikokelaita", puolestaan mittasivat ja piirsivät kylärakennuksia ja niiden yksityisohtia. Kohteita myös valokuvattiin paljon. Kirjaan on saatu myös vanhoja valokuvia ykstyiskokoelmista. Suuri painoarvo on kylän sarkajaolla ja kylän rakennukset ja asemapiirustus kuvattiin yleensä kenttätutkimuksen ajankohtana. Mukana on myös murrenäytteitä. Nyt tämä kaikki tieto on yksien kansien sisällä tyylikkäänä kokonaisuutena. Hienon lisän antavat myös monet vanhat kartat, joiden kaltaisia ei enää ehditä tehdä.

Kyliä ovat Karjaan Mjölbosta Mustionjokilaaksossa, Luvian Lemlahti, kalastajakylä Perämeren rannikolla, Laitilan Suontaka Vakka-Suomesta (näistä ainoa kylä joka ei ole veden äärellä), Nauvon Innamo Turunmaan saaristossa, Lohtajan Marinkainen Pohjanlahden rannalla, Lapuan Alapää Lapuan joen alajuoksulla, Jakkulan kylä Yli-Iissä, Kainuunkylä Ylitorniossa, Riesto Sodankylässä, Kuusamon Purnuvaara Kainuun selkosilla, Asikkalan Iso-Äiniö, Tammelan Porras, Jämsän Juokslahti, Liperin Taipale ja Pyhtään Kaunissaari, saarikylä Suomenlahdella. Kaikki ovat tyypillisiä alueensa kyliä. Pääelinkeinona kylissä on maatalous ja meren rannalla tietysti kalastus.

Kirjan sivuilta, varsinkin valokuvista, välittyy meille Suomen maaseutu sellaisena kuin me sen muistamme olleen lapsuudessamme. Silloinhan kesät olivat pitkiä ja lämpimiä, heinät pantiin seipäille ja ajettiin latoon hevosilla, metsiä ei aukkohakattu, järvien vedet olivat puhtaita, ja paha maailma oli kaukana; sitä tuskin oli olemassakaan. Koska kenttätutkimukset tehtiin kesäisin, ei kirjassa ole synkkiä syksyjä, ei kuraa, ei pimeyttä, eikä kylmyyttä, ei talven kirkkautta, eikä niitä korkeita lumipenkkoja tien varsilla.

Kirjan tasokkaita piirroksia ja valokuvia katselee ilokseen.Vanhat rakennukset ovat pääsääntöisesti kauniita, harmonisia kokonaisuuksia. Kukapa enää ehtii tehdä oviin ja ikkunoihin koristeveistoksia?

Kuva elämästä kylissä välittyy ehkä turhankin auvoisena. Haastateltavat eivät mielellään kertoneet naapurustojen välisistä erimielisyyksistä tai rajariidoista, mutta varmasti Suomessa ei ole kylää, jossa ei jotain kärhämää naapurien välillä olisi joskus ollut. Myös vuoden 1918 tapahtumat eri kylissä on sivuutettu, vain Tammelan Portaan kylän kohdalla niistä ajoista on pieni oma lukunsa. Tämä puute häiritsee hieman lukijaa, varsinkin kun esipuheessa kerrotaan, että tutkimuksen lähtökohdaksi oli otettu ihmisen ja yhteisön välinen vuorovaikutus. Asia taisi olla vielä 1960-luvullakin liian arka puheenaihe. Olisi ollut kyllä mielenkiintoista esimerkiksi Lapuan Alapään kylän kohdalla lukea näiden tapahtumien vaikutuksesta kylän asukkaisiin. Nyt vain viiteluetteloissa kerrotaan kylien asukkaat ammattiryhmittäin vuonna 1910.

Teos antaa hyvinkin kattavan kuvan kylien ominaispiirteistä eri puolilla Suomea. Tutkijat ovat kirjanneet tallentaneet kuulemansa ja näkemänsä, mutta eivät pohdi syitä eikä seurauksia. Ajatustyön tekijät jättävät lukijalle. Teosta olisi kyllä hyvin täydentänyt maininnat mitä kylille kuuluu nyt, 30-40 vuotta myöhemmin. Ei elämä ole kokonaan loppunut, kylissä asutaan edelleenkin. Kylät ovat jatkaneet kehitystään, vaikka suurin osa sen asukkaista on muuttanut muille maille.

Toivottavasti kirja löytää lukijansa, toivottavasti jo Tieto-Finladia ehdokkuus saa yhä useamman tarttumaan kirjaan. Toivottavasti lukijalle herää kysymyksiä, joihin etsii vastauksia nykypäivästä. Näissä ja kaikissa muissakin Suomen maaseudun kylissä on eletty, iloittu, surtu, naurettu, riidelty, juhlittu, mutta pääasiassa siellä on tehty työtä. Ei siellä paljoa pohdittu elintason korkeutta, kyläyhteisössä aina riitti ruokaa, lämpöä ja rakkautta. Ihmiset välittivät toisistaan, kylän jokainen asuja on jokin. Hän oli joka tapauksessa olemassa muille ihmisille, vaikkapa vain piikatyttönä tai ruotimuorina. Vaikka ei ole paluuta entiseen, voisi sieltä etsiä niitä tekijöitä, jotka tekivät sen ajan ihmiset onnellisiksi.

Suosittelen kirjaa myös sukututkijoille, jotka löytävät kirjasta varmaan paljon "lihaa luitten päälle".