Minna Sarantola-Weiss on historioitsija ja Helsingin kaupunginmuseon tutkimuspäällikkö. Kyseessä on hänen väitöskirjansa. Tätä ennen Sarantola-Weiss on julkaissut mm. tutkimuksen suomalaisen huonekaluteollisuuden historiasta.
Sohvaryhnän läpimurto on yllättävänkin syvällinen tutkimus lastulevyistä ja vaahtomuovista kootuista "möhkösohvista", jotka ilmestyivät rakennemuutoksessa eläneen Suomen olohuoneisiin 1960-luvulta lähtien. Niin kansatiedettä, mainostutkimusta kuin semiotiikkaakin yhdistäen on tulokseksi saatu yli 400-sivuinen retki niihin olohuoneisiin, jotka todennäköisesti on jo suurimmaksi osaksi jyrätty "paremman maun" tieltä.

Tutkimus koostuu neljästä erilaisesta kokonaisuudesta. Ensimmäisessä luvussa käydään läpi suomalaisen asumisen historiaa ja kodin sisustukseen liittyneitä teoksia ennen 1960-lukua. Ihanteena pidettiin pitkään yksinkertaista ja tarkoituksenmukaista sisustamista. Seuraavassa luvussa tarkastellaan suomalaisia sisustuslehtiä tutkitulla aikavälillä ja analysoidaan mainoskuvien sisältöä ja arvomaailmaa. Kolmas luku on omistettu sohvien valmistajille ja myyjille. Hallimyymälät ja osamaksukauppa tekivät sohvaryhmän hankkimisesta suurille ikäluokille helpompaa, kuin mitä se oli ollut edellisille sukupolville. Neljännessä luvussa tutustutaan suomalaiseen olohuoneeseen eri aikakausina ja eri ympäristöissä.

Sisustus kulutuksen osa-alueena on liitetty pitkälti naisiin, ja vielä tarkemmin porvarisnaisiin. Nuoressa itsenäisessä Suomessa kodin merkitystä korostettiin niin voimakkaasti, että varsinkin alempi keskiluokka oli halukas sijoittamaan asumiseensa. Edustamiseen ja juhlintaan siihen asti käytetty sali alkoi kadota kodeista taloudellisista syistä ja sen tilalle muotoutui arki- eli olohuone.

Olohuoneen syntymisen jälkeen kesti joitain kymmeniä vuosia, kunnes salin perintönä seurannut virallisuus katosi käyttäytymismalleista ja loikoilu tuli sallituksi. Sohviin liiteyistä mainostermeistä yleisimpiä tutkitulla aikavälillä olivatkin "mukavuus" ja "pehmeys". "Ylellinen" ja "edustava" menettivät paivoarvoaan roimasti. Ulkoisen näyttävyyden tilalle tuli yksityinen hyvinvointi.

1960-luvulta lähtien yhä useammilla suomalaisilla oli mahdollisuuksia sijoittaa sekä omistusasumiseen että tätä kautta sisustamiseen. Suuri osa huonekaluista pystyttiin hankkimaan kerralla. Samalla standardisoitunut rakentaminen loi standardisoituja olohuoneita, joiden sisustumahdollisuudet oli mietitty melko pitkälle valmiiksi.

Aikakauslehdet kokosivat perheet ryhmäkuviinsa aina sohvalle. Tämän perinteen jatkumoa voi nähdä yhä niin Simpsoneissa kuin Sohvanvaltaajissakin. Kuitenkin mainonnassa sohva oli aikuisten huonekalu jota ei myyty lasten leikkipaikkana. Vaikka sohva oli esimerkki tuotteesta, joka voi edustaa itse itseään, liitettiin kuviin kuitenkin käyttäjäksi tavallisemmin yksinäinen nainen.

Teoksen aihe on niin herkullinen, että lukija jää runsaasta kuvituksesta huolimatta kaipaamaan aina vaan lisää näkymiä ajalta, jolloin vaaleus ja minimalismi eivät olleet määrääviä sisustustermejä. Kirjaa voi arjen tutkijoiden lisäksi lämpimästi suositella jokaiselle, joka on tuntenut paimentolaismaton jalkojensa alla ja joka muistaa miten jalat kesäisin liimautuivat naapurin keinonahkasohvaan.