Rasistinen Suomi on rakenteeltaan perinteistä akateemista tutkimusta, mutta luettavuudeltaan se on harvinaisen laadukasta ja selkokielistä tekstiä. Se on myös todella ajankohtainen puheenvuoro, koska kommentoi maahanmuuttokeskustelua, -politiikkaa ja suomalaista monikulttuurisuutta. Myös perussuomalaisten ”halla-aholaisten” näkemyksiä ja kirjoituksia arvioidaan rasismi-näkökulmasta.

Aluksi Puuronen arvioi aikaisempaa rasismitutkimusta, erittelee rodullistamista ja rasismin muotoja. Lukija saa hyödyllistä tietoa siitä, mitä ovat esimerkiksi vanha ”biologinen” ja uusi ”kulttuurinen” rasismi – tai mitä rakenteellinen ja arkipäivän rasismi pitävät sisällään. Näin tulevat perustelluiksi kenties yllättävätkin arviot siitä, missä kontekstissa ryssävihaa tai saamelaisten kokemaa sortoa tulisi tarkastella. Erittäin paljon huomiota Puuronen antaa rasismin leviämisessä yhteiskunnallisille syille. Se, että kansalaiset eivät ole lähimainkaan sosiaalisesti tasa-arvoisia, ruokkii aina myös rasistisia tulkintoja ”niistä toisista” , yhteiskunnallisten luokkaerojen kasvaessa.

Venäjänkielisten ja saamelaisten kokema rasismi

Kolmannessa luvussa käsitellään perusteellisesti venäläisvihan historiaa Matti Klingen näkemyksistä lähtien ja kuvaillaan ryssittelyn nykypäivääkin. Puuronen tuo esiin myös vastikään ilmestyneen tutkimuksen, nimittäin Anne-Mari Souton väitöskirjan Arkipäivän rasismi koulussa (2011). Neljäs luku on erinomainen johdattelu saamelaiskysymyksen problematiikkaan ja sen johtopäätös on tyly: saamelaisten kohtelu ja heihin maan alkuperäisasukkaina kohdistuva syrjintä on ala-arvoista rodullistamista ja sisältää selkeästi rasistisia elementtejä. Useinkaan ne oikeudet, jotka saamelaiset ovat saaneet paperilla, eivät toteudu käytännössä. Mielestäni kolmas ja neljäs luku ovat Puurosen tutkimuksen varsinaisia ydinalueita ja antavat paljon uutta tietoa rasististen ajatusrakennelmien moninaisuudesta ja ”näkymättömyydestäkin” suomalaisessa yhteiskunnassa.

Vesa Puurosen haastattelu

Pentti Stranius: Eräs mielenkiintoinen teema uudessa kirjassasi ovat saamelaiset. Miten yhdistät saamelaiskysymyksen rasismiin ja miksi?

Vesa Puuronen: Saamelaiset ovat Suomen alkuperäiskansa, joka on joutunut suomalaisten kolonialismin kohteeksi satojen vuosien aikana. Nykyisin kolonialismin jäljet näkyvät Saamenmaassa muun muassa siten, että saamelaisilla ei ole oikeuksia maahansa ja vesistöihinsä vaan suuri osa saamelaisten aiemmin hallitsemasta alueesta on Suomen valtion omaisuutta.

Rasismi näkyy lisäksi saamelaisten ja suomalaisten arkisessa kanssakäymisessä muun muassa nimittelynä, syrjintänä työmarkkinoilla ja koulutuksessa. Saamelaisten kiellelliset oikeudet eivät toteudu. Itse asiassa Suomessa on tapahtumassa kulttuurinen kansanmurha: kaksi kolmesta saamenkielestä on vaarassa hävitä.

Saamelaisista kirjoitan koska heidän asemastaan ei ole tästä näkökulmasta paljoa Suomessa keskusteltu. Saamelaisten rodullistamisen historiaa on tutkittu mutta muuten saamelaisiin kohdistunut rasismi ja kolonialismi ovat vielä vähän tutkittuja aiheita. Muissa pohjoismaissa, erityisesti Norjassa saamelaisten kokemia vääryyksiä on pyritty oikaisemaan ja saamelaisille on palautettu oikeuksia maihinsa sekä maksettu korvauksia norjalaistamistoimenpiteistä. Kaikki tämä on Suomessa tekemättä. Hallitus toisensa perään on luvannut ratkaista muun muassa saamelaisten maakysymyksen mutta mitään todellista edistystä ei ole tapahtunut.

Pentti Stranius: Olet myös tutkinut ja vertaillut rasistisia nuorisoliikkeitä ja ideologioita Suomessa ja Venäjällä. Näetkö Venäjällä enemmän / vähemmän rasismi-uhkaa kuin Suomessa?

Vesa Puuronen: Venäjällä rasismi on hyvin väkivaltaista. Maassa on viimeisten kymmenen vuoden aikana tapettu vuosittain noin 30-50 ihmistä rasistisissa rikoksissa, joita usein ovat tehneet äärioikeistolaiset nuorisoryhmät. Tällaista meillä Suomessa ei ole. Mielipiteiden tasolla on vaikea vertailla venäläisten ja suomalaisten nuorten rasistisuutta, koska vertailukelpoisia aineistoja ei ole.

Pentti Stranius: Entä onko ns. ryssäviha Suomessa oikeasti rasistinen ongelma?

Vesa Puuronen: ”Ryssäviha” liittyy venäläisten rodullistamiseen ja siten siihen, että venäläisiä muun muassa nimitellään ja syrjitään Suomessa eri elämänalueilla. Rodullistaminen, syrjintä nimittely ja muu arkipäivän rasismi on osa monien Suomessa asuvien venäläisten elämää. Se on osa suomalaista rasismia. Ryssäviha on monien suomalaisten mielissä niin syvällä, että sen kantajat eivät itsekään sitä tiedosta. Sen seurauksia näkyy monilla elämänalueilla, akateemisista keskusteluista kapakoiden uhoamiseen.

Jussi Halla-ahon rooli

Rasistinen Suomi tuo siis tavallaan näkymättömät rasismia ruokkivat rakenteet ja ilmiöt näkyviksi. Rasismihan liitetään pohjoisella pallonpuoliskolla – erityisesti Skandinaviassa ja Venäjällä – yleensä valkoisen miehen suhtautumiseen mustaan afrikkalaiseen. Ei tulla helposti ajatelleeksi, että voi olla muunkinlaista rodullistamista ja etnisten ryhmien arvottamista, avoimen rasistisesti.

Kirjan loppupuolella keskitytään rasismin ilmentymiin politiikassa, Suomen maahanmuuttokeskusteluun ja Jussi Halla-ahon ”maahanmuuttokritiikin” analyysiin. Vesa Puuronen vetää perussuomalaisten ulkomaalaispolitiikan kohdalla komeasti langat yhteen ja tekee myös selkeän loppupäätelmän: kyllä, Jussi Halla-ahoa voidaan perustellusti pitää rasistina. Hänen tekstinsä sisältävät paljolti ”kulttuurista” rasismia, koska kirjoittaja selvästi rodullistaa somalit, maahanmuuttajat, turvapaikanhakijat ja itselle epämieluisat ”etniset” ryhmät. Juuri tuo ”etnisyys” on Puurosen mielestä rodullistamisen halla-aholainen kiertoilmaisu.