Gaddafin kunnailla on tervetullut teos ja silminnäkijän todistus siitä, miten sittemmin ”roistovaltioksi” tuomittu Libya muuttui ja kehittyi paimentolaiskulttuurista moderniksi öljynviejämaaksi. Uusi valtioprojekti nimeltä Jamahiriya jäi kuitenkin kesken. Vihreä vallankumous juuttui klaaniyhteiskunnan kiemuroihin, Gaddafin yksinvaltaan ja ulkoisen painostuksen yhteisvaikutukseen.

Diplomi-insinööri Harri Leppänen perheineen päätyi Libyaan länsimaita ravisuttaneen öljykriisin seurauksena 1970-luvun lopulla. Hän lähti suunnittelemaan Tripoliin nykyaikaista yhdyskuntarakennetta. Firma menestyi ja insinööristä tuli melkoinen pioneeri globaalissa yhdyskuntasuunnittelussa ja sen markkinoinnissa. Samaan aikaan eversti Muammar Gaddafi oli juuri napannut vallan, teloittanut vastustajansa ja haaveili uudenlaisesta yhteiskunnasta ja arabimaiden roolista maailmanpolitiikassa.

Yllätyksekseen Leppänen sai työssään suhteellisen vapaat kädet, vaikka muuten arkielämä sujui enemmän tai vähemmän Gaddafille uskollisten vallanpitäjien kontrollissa. Tämä ei kuitenkaan estänyt suomalaisrakentajaa tekemästä maasta mielenkiintoisia ja yksityiskohtaisia havaintoja. Leppänen seuraakin Libyan kehitystä parinkymmenen vuoden ajan – ja myös kommentoi ”muistelmiensa” loppupuolella maan nykytilannetta. Hän varoo ottamasta suoraan kantaa, mutta ihailu Gaddafin eri projekteja kohtaan on havaittavissa tekstistä.

Suomalaisrakentajat seurustelivat Libyassa pääosin joko muiden ulkomaalaisten spesialistien tai paikallisen eliitin kanssa. Kulttuurin ja arjen koodit omaksuttiin ajan myötä ja samalla opittiin myös kuinka verotarkastuksista ja muista byrokratian kiemuroista selvisi ilman suurempia harmeja. Seurapiirielämästä johtuen tavallisen kansan ongelmat ja klaaniyhteiskunnan konfliktit saattoivat jäädä ulkomaalaisille tuntemattomaksi. Suomalaisinsinöörin kokemukset maasta ja sen kulttuurista antavat paljon tietoa kulissien takaisesta Libyasta ja sen historiasta, vaikkakin myönteisessä sävyssä.