Kirja jakautuu seitsemään osioon: esihistoriaan, keskiaikaan, Ruosin aikaan, 1800-lukuun, 1900-lukuun sekä lyhyeen katsaukseen Suomen karttakuvan kehityksestä. Kartaston päättää liiteosa, jossa on esitetty kunnanrajat 1860, 1910, 1930 1970 ja 2007. Lopusta löytyvät vielä 119 kirjaan sisältyvän ”karttaesseen” kirjallisuusluettelot. Yhdelle teemalle on kartastossa annettu vain yksi aukeama, joka on vaatinut, että kartaston kirjoittamiseen osallistuneiden on täytynyt tiivistää osaamisensa ja sanomansa hyvin lyhyeen tilaan. Pääsääntöisesti tässä on onnistuttu ihailtavasti. Voin kuvitella, että toimittajat ovat joutuneet taistelemaan sanamäärärajojen puolesta ankarasti. Lopputuloksena on sujuvasti etenevä kirja.

Erityisesti itseäni lämmitti kirjasta välittyvä kokonaiskuva siitä, ”mikä kuuluu historiaan”: teemoja käydään läpi ilmastonmuutoksista pyhimysten kunnioitukseen keskiajalla, tiestön kehityksestä Ruotsin ajan aikana Ruotsin suurvaltajan hajoamisen voimakenttiin, 1800-luvun siirtolaisuudesta lestadiolaisuuden levinneisyyteen, sotilasmenojen määrän kehittymisestä TV-lupien määrän ja elokuvateattereiden sijainnin muuttumiseen. Historiallisen tutkimuksen teemoista ja laajuudesta kirja antaa erinomaisen ja ajantasaisen kuvan.

Aivan täydellinen suoritus kartasto ei kuitenkaan ole. Viimeistely on nähtävästi tapahtunut melkoisessa kiireessä; teokselle olisi tehnyt hyvää sen luettaminen joillain sellaisilla historia-alan ammattilaisilla, jotka eivät ole olleet mukana itse toimittamis- ja kirjoittamisprosessissa. Siinä toivossa, että seuraavan version ilmestymiseen ei mene yli puolta vuosisataa kuten suhteessa edelliseen, Eino Jutikkalan koostamaan Suomen historian kartastoon, otan esiin joitain yksittäisiä esimerkkejä ongelmista.

Ensinnäkin, eri tietojen esitystavan suhteen olisi vielä yksi harkintakierros ollut tarpeen. Vaikka ymmärrän hyvin, että vanhempien aikojen historian suhteen on vähemmän mahdollisuuksia koota mielekästä tietoa kartalla esitettäväksi, tuntuu hieman liioittelulta, että kirjassa on peräti seitsemän karttaa, johon on merkitty seurakunnat ja/tai seurakunta- ja kappelikirkot noin vuonna 1560 (64, 67–71) – ja yksi vuotta 1542 kuvaamassa (136). Sama informaatio olisi voitu helposti yhdistää pienempäänkin karttamäärään (vähintäänkin ”kivikirkkosukupolvet” yhdessä kartassa) – ja sen sijaan antaa tilaa suurikokoisemmalle kartalle, jossa kyseiset seurakunnat olisi nimetty (ja, niin hyvin kuin tiedetään, jopa rajattu). Samoin kirkkopitäjien määrän ja rajojen kehitykseen olisi voitu uhrata toinenkin ajatus – nyt esimerkiksi muutamankin Jutikkalan tulkitseman vuoden 1600 kirkkopitäjän sisällä on kaksi 1500-luvulle ajoitettua seurakuntaa (138).

Vaikka monella kartalla on melko vähän informaatiota, toiset on pakattu liiankin täyteen. Esimerkiksi 1900-luvun rikollisuutta kuvaavista kartoista on hyvin vaikea saada irti minkäänlaista yleiskuvaa (262–263). Henkilökohtaisesti vierastan ympyrädiagrammeja, erityisesti, jos niissä yhtaikaa seurataan eri tilastoluokkien suhteita tietyn alueen sisällä ympyrän sektoreiden avulla, ja eri alueiden välisiä eroja ympyrän pinta-alamuutosten kautta (ks. esim. 129, 155, 193 (josta myös  puuttuu ympyrän mittakaava-asteikko)). Käytännössä ympyrän pinta-alan muutosta on varsin hankala hahmottaa, koska sen pinta-alan nelinkertaistuminen tarkoittaa halkaisijan kohdalla vain kaksinkertaistumista. Lisäksi pylväsdiagrammi olisi luokkien suhteellisten erojen esittämiseen selkeämpi kuin ympyräsektorit.

Käyttömukavuutta olisi edistänyt, että yhteen paikallishallintokarttaan (kuten ”Suomen kunnat 1901” (188–189)) olisi lisätty esimerkiksi numerot, joilla ko. pitäjät olisi voitu identifioida suoraan karttaan. Tähän yhteen ”peruskarttaan” olisi sitten voitu viitata tapauksissa, joissa pitäjä/kuntakarttaa on käytetty tilaston pohjakarttana. Nyt osa kartoista vääjäämättä hukkaa käytännöllistä informaatiota, seikka, jota karttojen pääsääntöisesti liian pieni koko yhä korostaa. Kartoista myös puuttuu melkoisesti selityksiä: onko esimerkiksi sivun 98 kuolonvuosikartan tilastoyksikkönä kihlakunta? Entä sivun 185 puoluekannatuskartoissa? Mitä ovat eriväriset pallukat vuoden 1542 seurakuntakartassa (136)? Mitä sivun 63 kartat kuvaavat (suhteessa toisiinsa)?

Kokonaisuudessaan kartasto on kuitenkin onnistunut, jopa innostava teos. Karttojen ja diagrammien avulla asiat suhteutuvat toisiinsa ja ne on mahdollista hahmottaa uusilla tavoilla. Kirja herättää ajattelemaan historian kulkua ja sen hahmottamista tuoreesti. Voisi ennakoida, että kirjasta on paitsi suurta hyötyä kouluopetuksessa – monella tapaa sen kuvissa historia konkretisoituu mieliinpainuvasti – se herättää myös uusia tutkimuskysymyksiä. Jos aiot hankkia omaksi vain yhden Suomen historian yleisesityksen, omaksi iloksi tai opetuksen tueksi, hanki tämä.