Nk. Fennica-kirjallisuuden ja ylipäätään suomalaisen tai Suomeen liittyvän kirjallisuuden luettelointi jokaiselle lukijalle helpossa muodossa on täydellistynyt. Viime vuonna ilmestyivät vuodet 1488-1700 kattava luettelo ja sen hakemisto-osa. Kirja on helppokäyttöinen ja oleellinen lisä jokaisen kirjahistoriasta kiinnostuneen hyllyssä. Se on myös tarpeellinen, joskin kovin kallis, hankinta Helsingin yliopiston uudeksi oppiaineeksi tänä syksynä nousseen kirjahistorian opiskelijoille. Tämän teoksen jälkeen kattamatta ovat enää vuodet 1700-1808, koska Suomen kirjailijat -matrikkelin ”ensimmäinen” osa (ilm. 1993) alkaa vuodesta 1809.

Kansallisbibliografia korvaa kaikki edelliset bibliografiat vanhasta suomalaisesta kirjallisuudesta, joista käytetyin ja useimmin mainittu lienee Fredrik Wilhelm Pippingin Luettelo suomeksi präntätyistä kirjoista (1856-57). Pipping ja muut bibliografiat ovat sitäpaitsi sisältäneet virheitä, jotka tässä teoksessa on pyritty korjaamaan. On kuitenkin teoksia, jotka tunnetaan ainoastaan aikaisempien bibliografioiden mainintojen mukaan ja sellaisina ne ovat päätyneet uuteenkin bibliografiaan.

Kansallisbibliografiassa on kaikkiaan 4463 numeroitua nimikettä ja ne on lueteltu aakkosjärjestyksessä tekijän tai muun pääsanan mukaan. Nimikkeet on valittu seuraavasti:

1. Kaikki Suomen alueella ilmestyneet julkaisut (myös ns. Vanha Suomi).
2. Kaikki suomalaisten tekijöiden Ruotsissa ja ulkomailla ilemstyneet julkaisut sekä kaikki suomen kielellä ilmestyneet julkaisut tekijästä riippumatta. Suomalaiseksi katsotaan myös a) Suomessa asuneista vanhemmista Suomessa syntynyt, vaikka asianomainen olisikin tehnyt elämäntyönsä Suomen ulkopuolella ja b) ulkomailla syntynyt, jonka viimeinen virkapaikka oli Suomessa.
3. Muiden kuin alun perin suomalaissyntyisten henkilöiden ulkomailla ilmestynyt tuotanto, mikäli tekijä on ollut virassa Suomessa ja mikäli julkaisut liittyvät hänen virkatehtäviinsä.
(Esko Häklin esipuheen, s. 12, mukaan)

Kirjan tarjoamat bibliografiset tiedot ovat moninaiset. Julkaisun nimeke on ensinnäkin ilmoitettu tarkasti, joitain poikkeuksia lukuun ottamatta. Nimiösivun tietojen järjestystä ei ole muutettu. Nimiösivulla olevat muut tiedot, kuten invokaatiot, hintatiedot, privilegiot jne., ilmoitetaan huomautuksissa. Lisäksi julkaisutiedot, sikäli kuin ne on voitu selvittää, annetaan sanatarkasti jäljennettyinä. Myös painopaikan ja painajan nimet on ilmoitettu, jos ne eivät käy ilmi itse julkaisusta. Ulkoasutiedoissa ilmoitetaan julkaisun sivu- tai lehtimäärä, mahdollinen kuvitus, julkaisun bibliografinen koko sekä mahdolliset kuva-, kartta- tai muut vastaavat liitteet. Lisäksi viitataan aikaisempiin, erikoistuneempiin bibliografioihin, jos ne tarjoavat tärkeätä lisätietoa julkaisusta.

Hakemisto-osassa on luetteloituna kaikki eri pääsanat, joiden mukaan tiettyä julkaisua voi hakea bibliografiasta. Ohjeellisesta nimihakemistosta löytyvät tekijöiden käyttämät pseudonyymit; joidenkin kohdalla mainitaan biografiset tiedot. Henkilöhakemisto kertoo, minkä julkaisujen kohdalla kukin henkilö mainitaan (väitöskirjojen respondetteina tai opponentteina, kokoelmien kirjoittajina, painajina jne.). Nimekehakemisto kertoo julkaisun päävastuullisen tekijän tai kohdan, josta se löytyy bibliografiasta. Lisäksi hakemistossa ovat kronologinen, alanmukainen, painopaikka- ja painajahakemistot. Kritiikkinä voisi huomauttaa, että maallikko ei välttämättä tajua, mitä merkitsevät arkkien kohdalla käytetyt salaperäisen näköiset merkit: )(4, +4, A-3J4, A-3C4, a-2o4, (a)-(e)4 (esimerkki Johannes Petri Kellingiuksen teoksen Öfwer konung Davidz psaltare (1679) kohdalta; kaikkien nelosten pitäisi olla yläindeksoituja). Laajempi selitysosa käytetyistä merkeistä olisi tehnyt bibliografian käyttökelpoisemmaksi. Nyt tuntuu paikoin siltä kuin lukisi jotain tietokoneohjelmointikieltä.

Teoksessa luetteloiduista julkaisuista suurin osa on latinankielisiä, suomenkielisiä on vain muutama. Kulttuurista kertonee jotain, että ns. henkilökirjaset – hautajaisrunot, jäähyväisrunot, ruumissaarnat, häärunot ja -saarnat jne. – ovat monilukuisin alaluku alanmukaisessa hakemistossa. Kaunokirjallisuudeksi luokiteltua kirjallisuutta on hyvin vähän, suomenkielistä vain yksi nimeke, Matthias Salamniuksen Ilo-laulu Jesuxesta (1690, uusintapainos 1962). Arkkiveisut sitten taas ovat melkein kaikki suomenkielisiä.

Kansallisbibliografia on jännittävää selailtavaa. Se kertoo, että Suomessa on ollut mainittuina vuosina moninaista hengenelämää. Bibliofiilille kirjasta on sekä iloa että haittaa: se tarjoaa mahdollisuuden hankkia kokoelma, jonka kerääminen on mahdottomuus.